Valikko
Kulttuuri

Näin media muuttuu tänä vuonna – esittelyssä seitsemän trendiä

Internet muuttaa yhä kerrontaa ja mediamaisemaa

1

360 asteen videot

Panoraamavideolla tarkoitetaan erikoiskameralla kuvattua videota, jossa käyttäjä voi itse valita, mitä kohtaa kameran ympäristössä katsoo. Videota katsotaan erikoislaseilla, ja pään kääntäminen myös muuttaa sitä paikkaa, jonka käyttäjä näkee. Lopputuloksena on vaikutelma, että olisi itse paikalla tapahtumien keskellä.

Panoraamavideot ovat todennäköisesti yksi suurimmista trendeistä vuonna 2016. Jo viime vuonna New York Times julkaisi ensimmäiset panoraamadokumentit ja jakoi lukijoilleen miljoonia pahvisia laseja, joihin pannaan älypuhelin ruuduksi.

2

Sosiaalinen media kertoo tarinoita

Snapchat, Facebook ja Twitter panostavat vuonna 2016 siihen, että mediasisältöä käytettäisiin suoraan palveluiden sisällä sen sijaan, että artikkeleita tai videoita katsottaisiin medioiden omilla sivuilla tai omissa sovelluksissa. Sosiaalisesta mediasta tulee tavallaan uusi julkaisu­kanava muiden julkaisukanavien joukkoon. Sosiaalisen median yhtiöiden tavoitteena on pitää käyttäjät omissa palveluissaan ja saada osa mainosmyynnin tuotoista itselleen.

3

Google keksii mobiili­netin uudestaan

Vasta­iskuna Facebookin ja muiden halulle saada mediasisällöt itselleen Google on alkanut kehittää nopeammin latautuvia verkkosivuja. Accelerated Mobile Pages -projektin tarkoitus on tarjota medioille ja muillekin julkaisijoille paremmin ja nopeammin kännyköissä toimivia sivuja. Paremmin mobiilissa toimivat sivut saavat tulevaisuudessa myös enemmän näkyvyyttä Googlen hakukoneesta.

Suljettujen sosiaalisen median palveluiden käytön lisääntyminen on Googlen kannalta huono asia, koska yhtiön liiketoiminta perustuu tiedon mahdollisimman suureen avoimuuteen. AMP-hankkeen tarkoitus on säilyttää internetin avoimuus.

4

Pystyvideot tulevat

Kuvaputkitelevisioiden aikaan videot näytettiin televisioissa lähes neliön muotoisena, kuvasuhteessa 4:3. Litteiden televisioiden yleistyminen on muuttanut televisiokuvan samanlaiseksi kuin elokuvateattereissa, eli 16:9-muotoon. Kun videoiden katsominen kännyköissä yleistyy, seuraava yleistyvä muoto on pystyvideo. Tänä vuonna yhä useampi video kuvataan ja näytetään korkeampana kuin leveänä. Etenkin Snapchatin käyttäjille – eli nuorille – pystyvideo on luonnollinen muoto.

5

Maksumuurit muuttuvat

Lähes kaikki mediatalot ympäri maailman pyrkivät jatkossa tarjoamaan maksullisia, tilattavia sisältöjä. Mitään yhtä maksumuurin mallia ei kuitenkaan ole vielä vakiintunut. Esimerkiksi HBL luopui alkuvuodesta maksumuurista verkkosivuillaan ja otti sen käyttöön kännykkä- ja tabletti­sovelluksiin.

Monet mediat tarjoavat ilmaisten sisältöjen ohella vain tilaajille tarkoitettuja maksullisia sisältöjä. Ja Suomessa markkinoille on tulossa myös Readom, joka myy eri medioista yksittäisiä artikkeleita.

6

Mainospoistajien estot lisääntyvät

Mainokset verkkosivuilta poistavia ohjelmistoja käyttää maasta ja mediasta riippuen 5–50 prosenttia käyttäjistä. Esto-ohjelmien tarjonta on lisääntynyt viime aikoina.

Saksassa ja Yhdysvalloissa kustantajat ovat ryhtyneet vastatoimiin. Bild- ja Wired-lehtien sivuilla on jo käytössä menetelmä, joka estää mainospoistajien käytön. Oletettavaa on, että sama käytäntö yleistyy muuallakin.

7

Äänen suosio kasvaa

Äänikirjojen ja koska vain kuunneltavien radio-ohjelmien eli podcastien suosio on viime vuonna kasvanut Ruotsissa merkittävästi.

HS:n omistavan Sanoman julkaisema podcast-sovellus Supla on ollut Suomessa suosittu. Vuonna 2016 todennäköisesti yhä useampi kuuntelee kirjansa ja journalisminsa.

Oikaisu 17.2.: Toisin kuin jutussa aiemmin sanottiin, television kuvasuhde ei ollut neliö vaan 4:3.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Media
  • Internet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    2. 2

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    3. 3

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    4. 4

      Jalankulkijat kävelevät päin punaisia ja pyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä – miksei liikenne­sääntöjen rikkomisesta sakoteta?

    5. 5

      Slush-vaikuttajien mielestä Suomi on tärvännyt liikaa aikaa soteen, kikyyn ja keskioluisiin – ”Meidän pitää rakentaa maailman parhaita yrityksiä”

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Kun Sakari Paakkisen leski-isä kuoli kesken työpäivän, poika meni heti iltalypsylle ja otti sukutilan hoitaakseen – näin poikamiehen elämä mullistui 30 vuodessa

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Viileä kesä on oikeasti luksusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    2. 2

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    5. 5

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    6. 6

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    9. 9

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    10. 10

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää