Kulttuuri

Dome Karukoski: ”Kieltäydyin kolmesta Hollywood-työstä Tom of Finlandin vuoksi”

Ensi vuonna valmistuvassa elämäkertaelokuvassa Touko Laaksosta eli Tom of Finlandia esittää Pekka Strang.

Berliini

Tom of Finland -elokuvan keskeiset näyttelijävalinnat julkistettiin sunnuntaina Berliinissä. Elokuvan nimiroolin esittäjää on arvuuteltu pitkään. Nyt kerrottiin, että elämäkertaelokuvan nimiroolia, ikonisia homomieskuvia piirtänyttä Touko Laaksosta esittää näyttelijä Pekka Strang.

Hänen ystäväänsä, elämänkumppani Veliä elokuvassa esittää Lauri Tilkanen. Isossa naisroolissa on Jessica Grabowsky. Hän näyttelee taiteilijan siskoa, Kaijaa.

Elokuvan keskeiset näyttelijät ovat kaikki tehneet merkittäviä rooleja suomalaisessa elokuvassa. Strangin ensimmäinen iso rooli oli Peter Lindholmin elokuvassa Leijat Helsingin yllä vuonna 2001. Sen jälkeen hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Colorado Avenue ja Vuosaari.

Tom of Finland -elokuvaa on valmisteltu pitkään ja kuvaukset käynnistyvät keväällä ohjaaja Dome Karukosken komennossa.

”Tämä on oikeasti hieno juttu”, Karukoski kertoo Berliinissä.

Alkuvaiheessa Tom of Finlandin nimirooliin kaavailtiin ulkomaisiakin nimiä, ”koviakin sellaisia”, kuten Karukoski asian ilmaisee. Lopulta Karukoski kertoo kuvanneensa päärooliin kolmisenkymmentä suomalaista miesnäyttelijää. Haluttiin autenttisuutta, Karukoski sanoo.

”Rooliin haettiin iältään sellaista näyttelijää, jonka fysiikkaa voi vanhentaa ja nuorentaa. Elokuvassa käydään läpi useita vuosikymmeniä. Haluttiin myös kameran kanssa työtä tekemään tottunut näyttelijä. Ei ole aikaa eikä resursseja kouluttamiseen tällä kertaa.”

Elämäkertaelokuva - jonka työnimenä on Tom of Finland - kuuluu Suomen viime vuosien suurimpiin elokuvatuotantoihin. Helsinki-filmin tuottaman elokuvan kustannuksiksi on arvioitu 3,8 miljoonaa euroa. Suomalaisen rahoituksen lisäksi mukana tukijoina ovat muun muassa Ruotsin ja Tanskan elokuvasäätiöt sekä maiden yleisradioyhtiöt SVT ja DR. Lisäksi mukana on rahaa muun muassa Saksasta.

Merkittävää rahoituskuviossa on se, että harvinaisesti myös Tanska on kiinnostunut rahoittamaan suomalaista elokuvaa. Karukoski sanoo, että elokuvan valmistelu on antanut kovaa oppia kansainvälisen elokuvan rahoituskuvioista.

”Kansainvälisessä kentässä on vaikea toimia. Tässäkin elokuvassa on kiinnostava brändi ja minulla ohjaajana näyttöjä, mutta rahoituksen järjestäminen on silti ollut hyvin vaikeaa. Vaikka hinnastakin olisi sovittu, elokuvamaailmassa se ei silti tarkoita vielä mitään”, Karukoski sanoo.

Nyt rahoitus on kuitenkin koossa.

Elokuvassa tullaan puhumaan suomea ja englantia, molempia suurin piirtein yhtä paljon. Kuvauksia suoritetaan neljässä maassa: Suomen lisäksi elokuvaa kuvataan Berliinissä Saksassa ja Los Angelesissa Yhdysvalloissa. Keskeinen kuvauspaikka on Ruotsi ja Göteborg, jossa kuvataan ulko- ja studiokuvia. Göteborgia lavastetaan elokuvassa myös osittain Helsingiksi.

”Osissa Göteborgia 1950-luku on säilynyt Helsinkiä paremmin. Pienellä lavastuksella se saadaan näyttämään Helsingiltä”, Karukoski kertoo.

Karukoski sanoo, että ajankuva halutaan elokuvassa tarkaksi. Karukosken ohjenuorana toimii Touko Laaksosen oma ajattelu.

”Hän ei koskaan piirtänyt elämää sellaisena kuin se oli. Elokuvassa pitää olla tätä samaa Touko Laaksosen tavoittamaa tunnelmaa, kohotettua tunnelmaa. Puvustus, lavastus ja muu ajatellaan niin että syntyy elokuva, jollaisen Touko Laaksonen olisi voinut haluta tehdä.”

Tom of Finlandin ensi-ilta on alkuvuodesta 2017. Elokuva-alalla tiedetään, että Tom of Finland on Karukoskelle tärkeä hanke. Eikä vähiten siksi että onnistuessaan elämäkertaelokuva toimii hyvänä käyntikorttina maailmalle. Karukosken aiempia elokuvia ovat olleet muun muassa Leijonasydän ja Mielensäpahoittaja.

Tom of Finlandista Karukoski on suunnitellut ja viimeistellyt elokuvaa vuodesta 2012 alkaen. Samoihin aikoihin jäi kesken Solar Filmsin suurtuotanto, elämäkertaelokuva Mannerheimista, joka Karukosken piti ohjata.

”Tom of Finlandia tehdessä olen kieltäytynyt kolmesta Hollywood-elokuvasta ja kolmesta indie-elokuvasta”, Karukoski kertoo. ”Yksi oli robottisotatarina, toinen rikosjuttu. Sellaisia tarjotaan usein Hollywoodista pohjoismaisille ohjaajille."

”Olen vielä aika nuori elokuvantekijä”, 39-vuotias Karukoski sanoo.

”Ja minulla on vielä paljon opittavaa. Hollywood-hankkeet eivät ole erityisen haasteellisia, en ole niihin siksi tarttunut. Rahaa niistä saisi kyllä. Sanotaan näin, että jos maailmalle joskus lähtee, tämän elokuvan jälkeen olen siihen paljon valmiimpi.”

Tom of Finland perustuu Karukosken ja tuottaja Aleksi Bardyn kehittämään tarinaan, josta käsikirjoituksen on laatinut Bardy. Elokuvan kansainväliseen työryhmään kuuluu muun muassa kuvaaja Lasse Frank Johannessen, joka tulee Tanskasta.

Karukoski sanoo, että elokuvanteko olisi todella vaikeaa ilman Los Angelesissa toimivan Tom of Finlandia muistoa vaalivan säätiön apua. ”Säätiön talo Los Angelesissa on oikea aarreaitta. Ja piirroksien käyttöön on saatu vapaus säätiöltä. Ei olisi mitään mahdollisuutta onnistua ilman säätiötä.”

Karukoski on tutustunut Touko Laaksosen (1920-1991) tuotantoon ja elämänvaiheisiin pitkään. Laaksonen aloitti piirtämään sotavuosina 1940-luvulla ja myöhemmin hänen homoeroottisista kuvista tuli merkittäviä alakulttuurin symboleja.

Karukoski kannustaa katsomaan Tom of Finland –kuvia uudella tavalla.

Karukoski muistuttaa, miten juuri päivänvalo on keskeinen osa Tom of Finlandin piirroksien maailmaa. Piirrosten tekoaikaan homoseksuaalisuus oli Suomessa ja monissa muissa maissa laitonta.

”Toisiaan halaavat homomiehet on piirretty 90-prosenttisesti elämään päivänvalossa. Sen näkee kuvien varjosta”, Karukoski huomauttaa.

”Eli samaan aikaan kuvien piirtäjä oli ajettu elämään yöhön.”

Kuvia katsoessa monet näkevät niissä vain isoja munia, Karukoski sanoo.

”Mutta entä jos laitatkin käden sen kohdan päälle ja tarkastelet kuvaa uudestaan. Silloin voi ymmärtää kuvien todellisen luonteen, sen mistä kuvien ihmisten elämässä on kysymys. Kyse on vapaudesta. Ja se on iso asia”, Karukoski painottaa.

”Voi olla, että suomalaisten petihommat, ja nyt siis tarkoitan kaikkia suomalaisia, villiintyvät tämän elokuvan myötä”, Karukoski sanoo.

”Jos niin käy, se olisi hyvä bonus meille elokuvantekijöille.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Elämäkerrat
  • Elokuvafestivaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Kaksi henkilöä todennäköisesti puukottanut itseään vatsaan Eduskuntatalon edessä – HS seuraa

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    4. 4

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    5. 5

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    6. 6

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    7. 7

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    8. 8

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    9. 9

      Kansanedustaja Tom Packalén näki puukotuksen jälkitilanteen: ”Kaveri oli hoidettavana ambulanssissa”

    10. 10

      Donald Trump ja Kim Jong-un solvaavat toisiaan kilpaa – ensin Kim haukkui Trumpia ”mielenvikaiseksi höppänäksi”, nyt Trump sanoi Kimiä ”mielipuoleksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    6. 6

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    7. 7

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    8. 8

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    9. 9

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    10. 10

      Poliisi: Kaksi henkilöä todennäköisesti puukottanut itseään vatsaan Eduskuntatalon edessä – HS seuraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää