Valikko
Kulttuuri

Musikaalitähtenä itsekin naurattanut Kari Arffman alkaa luotsata Helsingin kaupunginteatteria

Helsingin kaupunginteatterin johtajaksi valitaan Kari Arffman, 47.

Helsingin kaupunginteatterin johtajaksi valitaan Kari Arffman, 47. Arffman on johtanut aiemmin Jyväskylän ja Kotkan kaupunginteattereita ja toiminut freelancerina viime keväästä asti.

Helsingin kaupunginteatterin säätiön hallitus valitsi Arffmanin ehdolle tehtävään kokouksessaan torstaiaamuna. Valinta esiteltiin sen jälkeen kaupunginteatterin henkilökunnalle. Lopullisesti johtajavalinta sinetöidään vielä erillisessä kokouksessa.

Virosta tavoitettu Arffman ei kommentoi vielä valintaa ennen kuin teatterisäätiön hallitus tekee lopullisen päätöksen torstaina.

”Ensi töikseni kuuntelisin henkilökuntaa. Mitään sen tarkempaa en voi vielä sanoa!”

Viime vuosina Arffman on työskennellyt myös Tampereen Teatterissa, Lahden kaupunginteatterissa, ja Pyynikin kesäteatterissa. Parhaillaan hän ohjaa Helsingin Kaupunginteatterissa ensi syksynä ensi-iltansa saavaa musikaalia, jossa myös näyttelee.

Vuonna 2011 hän nauratti yleisöä Helsingin kaupunginteatterin lavalla Katri Helena -musikaalissa.

Helsingin Sanomien Mari Koppinen kirjoitti silloin arvostelussaan näin: ”Musikaalin komediapuolesta vastaa hulvaton Kari Arffman. Ensin hän on piukeapyllyinen Danny (jonka läsnäolo jää kovin irralliseksi), sitten hän antaa palaa itserakkaana ja lirkuttelevana ’professorina’. Kaikki tietävät, että kyse on Panu Rajalasta. Ihan nolottaa katsoa, kuinka naurunalaiseksi Rajala tehdään. Ja silti on pakko nauraa mukana”.

Uuden johtajan haku Helsingin kaupunginteatteriin käynnistyi viime joulukuussa, kun teatteria vuodesta 1998 johtanut Asko Sarkola ilmoitti jäävänsä eläkkeelle.

Kaupunginteatterin uutta johtajaa haettiin avoimella haulla, mutta käytössä oli myös kutsumenettely, eli teatteri varasi oikeuden valita tehtävään henkilön, joka ei ollut hakenut tehtävää.

Teatterinjohtajan valinnan valmisteli Helsingin Teatterisäätiön hallituksen puheenjohtaja Jorma Bergholm, varapuheenjohtaja Matti Niiranen ja hallituksen jäsen Jehki Härkönen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    2. 2

      Ennuste vuodelle 2050: Suomessa kirkkoon kuuluu vain joka kymmenes, islam ja datauskonto kasvattavat suosiotaan maailmalla

    3. 3

      Geenitekniikan supertähti kehitti kaikessa hiljaisuudessa geenisakset, jotka mullistivat tiedemaailman – ”Ne ovat huippumuotia”

    4. 4

      Poikkeuksellinen elämäntarina teki Mauno Koivistosta viimeisen suurmiehen – näin presidentti saateltiin hautaan

    5. 5

      Trump yllätti Nato-kokouksessa: Ei luvannut tukea yhteispuolustukselle, vaati maahanmuuton valvontaa ja terrorismin kitkemistä kokonaan

    6. 6

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    7. 7

      Hautajaisten sotilaallisuus yllätti eduskunnan entisen pääsihteerin Seppo Tiitisen: ”Sopi Maunolle, kenraalit olivat helisemässä hänen kanssaan”

    8. 8

      Näin kehut lastasi oikein: Taitava kannustus motivoi, mutta huono kehu saa lapsen häpeämään

    9. 9

      Britannia raivostui USA:lle Manchester-kuvien vuotamisesta – Trump lupasi kovia otteita hallintonsa vuotajia vastaan ja ulkoministeri Tillerson matkustaa Britanniaan

    10. 10

      Yli 30 000 ihmistä seurasi presidentti Koiviston surusaattoa – sadat ihmiset jonottivat haudalle vielä illallakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    2. 2

      Britannia raivostui USA:lle Manchester-kuvien vuotamisesta – Trump lupasi kovia otteita hallintonsa vuotajia vastaan ja ulkoministeri Tillerson matkustaa Britanniaan

    3. 3

      Mauno Koivisto saatettiin haudan lepoon, Suomi herkistyi muistelemaan presidenttiä ja itsenäisyyden vaiheita – HS kokosi hautajaispäivän tärkeimmät hetket

    4. 4

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    5. 5

      Ilmavaivoja ruisleivästä, ummetusta mustikoista – Katso, missä ruoka-aineissa saattaa piillä vatsavaivojen syy

    6. 6

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    7. 7

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    8. 8

      Pitäisikö perheellisten naisten lyhentää työuraansa vielä asepalveluksellakin? Tällaiset vaatimukset kertovat, että feminismiä tarvitaan

    9. 9

      Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset alusta loppuun – seppeleiden lasku, siunaustilaisuus, yleisö kaduilla, surusaattue ja hautaan lasku

    10. 10

      Tähtien sota ilmestyi 40 vuotta sitten, mutta George Lucasin mielestä elokuva ei ole valmis – ja siksi hän on onnistunut lähes pilaamaan sen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    9. 9

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    10. 10

      Turkoosinkirkkaaksi hetkessä muuttunut suomalaisjärvi herättää ihailua ja epäilyä: Onko kemikaalikäsittely varmasti turvallinen? Entä voitaisiinko sillä kirkastaa myös Töölönlahti?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. Poikkeuksellinen elämäntarina teki Mauno Koivistosta viimeisen suurmiehen – näin presidentti saateltiin hautaan
    3. HS ilmestyy tänään digitaalisena: Essee kulkee Mauno Koiviston viimeisen matkan ja kertoo hänen elämänsä käännekohdista – HS Aamussa tämä ja yli 25 muuta juttua
    4. Hevosharrastaja Tuuli Suominen teki harrastuksestaan työn, mutta se vei ilon koko lajista: ”Miksi minulle niin rakkaasta asiasta oli tullut niin ahdistavaa?”
    5. Ennuste vuodelle 2050: Suomessa kirkkoon kuuluu vain joka kymmenes, islam ja datauskonto kasvattavat suosiotaan maailmalla
    6. Geenitekniikan supertähti kehitti kaikessa hiljaisuudessa geenisakset, jotka mullistivat tiedemaailman – ”Ne ovat huippumuotia”
    7. Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina
    8. Lohduton kansallistaiteemme on aikansa elänyt – Sibeliuksen ja Gallen-Gallelan teoksista ei löydy hyvää oloa
    9. 2,5-vuotias kiinalaistyttö on niin kova syömään, että hänestä tuli nettisensaatio – syömisvideovillitys leviää maailmalla ja hivuttautuu ehkä Suomeenkin
    10. Nyt lapset haluavat rahaa lahjaksi myös kavereiltaan, ja se voi tutkijan mukaan lisätä eriarvoistumista – Onko uudessa tavassa mitään hyvää?
    11. Kansanedustajat ovat turhautuneita huonoon lainvalmisteluun – Suomi rakensi itsensä liian monimutkaiseksi, joten remontin tekeminen on vaikeaa
    12. Näytä lisää