Valikko

Tukholmalaiset tutustuvat nyt suomalaisen Ellen Thesleffin taiteeseen

Ruotsissa ei tunneta suomalaistaiteilija Ellen Thesleffiä läheskään niin hyvin kuin Helene Schjerfbeckiä. Thesleffin taidetta on nyt ensi kertaa esillä laajasti Ruotsissa.

Tukholma

Ellen Thesleff (1869–1954) oli aikoinaan harvoja tunnustettuja naistaiteilijoita ja Suomessa sukupolvensa ainoita taiteilijoita, jonka teoksia esitteli yksityisnäyttely. Thesleffin näyttely oli Salon Strindbergillä Helsingissä syyskuussa 1917.

Samaan aikaan Salon Gösta Stenman järjesti Helene Schjerfbeckin (1862–1946) näyttelyn.

Siihen kahden taiteilijan väliset yhteydet lähes päättyvät. Vuonna 1894 he maalasivat yhtaikaa Firenzessä, mikä vaikutti molempien taiteeseen. Thesleffille Italiasta tuli sittemmin vakituinen matka- ja asuinkohde. Hän työskenteli siellä pitkiä ­aikoja, useita vuosia.

Ellen Thesleffin maalauksia ja grafiikkaa esittelee parhaillaan tukholmalainen yksityismuseo Sven-Harrys Konstmuseum. Thesleffille omistettu näyttely on ensimmäinen Ruotsissa.

Thesleffin taidetta nähtiin ­aikoinaan Suomen taiteen yhteisnäyttelyissä Tukholmassa (1897, 1929, 1944, 1981). Häntä ei silti tunneta kuten Schjerfbeckiä, jonka teoksia Ruotsissa on monissa kokoelmissa, muun ­muassa juuri Sven-Harrys-mu­seon kokoelmissa.

Thesleffin ajankohtaisuus ilmenee Tukholman katukuvassakin näyttelystä kertovin julistein.

Ellen Thesleff. Lysande konstnär & tidig modernist -näyttelyn kuraattori Lena Holger on Tukholman kansallismuseon entinen intendentti ja Helene Schjerfbeckin taiteen tuntija. Thesleff-kokonaisuuteen hän on löytänyt vireen, jota näyttelyn nimi – Loistava taiteilija & varhainen modernisti – hyvin ilmentää. Holger esittelee Ellen Thesleffiä ja tämän suurenmoista taidetta myös kirjassa.

Vasaparkenissa sijaitseva museo hohtaa ulos kultaisena, ja museon sisällä tulvii Thesleffin maalausten valo – Välimeren, Firenzen, Rooman ja Venetsian tai Helsingin sataman ja Ruoveden Muroleen värit.

Kolmeen kerrokseen levittäytyvä museotila ei ole helppo, mutta ripustus on pohdittu. Alakerrassa ovat maisemat ja henkilökuvat, yläkerrassa asetelmat ja grafiikka. Välissä on taiteilijan ajatelmia: ”Ei teorioita, ei muotoa, vain väri.”

Lisukkeina on valokuvia taiteilijasta, perheestä, opiskelutovereista ja myös Gordon Craigista, englantilaisesta teatterinuudistajasta, joka kannusti Thesleffin avantgardistisia puupiirroskokeiluja. Craig esitellään elinikäisenä ystävänä, rakkautena.

Mukana on muutamia myöhäiskauden lähes abstrakteista maalauksista, muttei korostetusti. Se on viisasta, sillä jo varhaisissa maalauksissa on abstrakteja ja esittäviä elementtejä, väkevää, henkevää ilmaisua. Väri valööreineen on pääosassa.

Näyttelystä aistii, miten varhaisteosten (Kaiku, 1891, Oma­kuva, 1894) tilallisuus ja symbolismin vertauskuvat avartuvat tulkintavälineiden asettuessa uusiin ulottuvuuksiin.

Toscanan kevätvalo eroaa Ruoveden kesäyön tunnelmasta. Palettiveitsellä ja siveltimellä levitetyssä värissä on aina oma intensiteettinsä.

Sinipunaisista (Arno, 1914) ekspressioista välittyy voima ja värillisestä harmaastakin hienoviritteinen mystiikka (Kuutamo, 1934). Thesleffin taidetta on verrattukin usein musiikkiin ja runouteen.

Nuoruuden valokuvat korostavat kapinaa. Kun taiteilijasiskoilla oli päässä hattu ja nuttura 1889, Ellen Thesleff leikkasi hiuksensa lyhyiksi.

Suomen taideyhdistykselle 1916 maalatussa sinisessä omakuvassa on uhmaa yhä. Vuoden 1935 päättäväiseen omakuvaan sijoittuu hattu, vinosti otsalle.

Ellen Thesleff – lysande konstnär och tidig modernist. Sven-Harrys Konstmuseum 10.4. saakka. www.sven-harrys.se

Ellen Thesleff

 Suomalainen taidegraafikko ja -maalari.

 Syntyi 1869 Helsingissä, jossa kuoli 1954. Lapsuus ja osa nuoruutta Kuopiossa.

 Opiskeli Suomessa mm. Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa.

  Opintoja Pariisissa Académie Colarossissa kahteen otteeseen.

 Italiasta tuli myöhemmin toinen kotimaa.

 Sai pronssimitalin Pariisin maailmannäyttelyssä 1900.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    2. 2

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    3. 3

      Obamacare on jälleen USA:n ykkösuutinen: miksi se luotiin ja miksi se ei kelpaa republikaaneille? – ”Julkista terveydenhuoltoa pidetään sosialismina”

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    6. 6

      Yhdysvaltojen republikaanit yrittävät taas kaataa Obamacarea – aivosyöpään sairastunut senaattori John McCain lentää apuun

    7. 7

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    8. 8

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    9. 9

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    10. 10

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    7. 7

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    10. 10

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää