Valikko
Kulttuuri

Oscar-juontaja Chris Rock teki kylmästi ja hilpeästi pilaa Hollywoodista – hänen takiaan gaalan voi katsoa vaikka uudestaan

Oscar-juhla oli poikkeuksellisen kiinnostava tänä vuonna.

Oscar-juhla oli poikkeuksellisen kiinnostava tänä vuonna.

Ensin mieleen tulevat tietenkin gaalaa edeltäneet rasismisyytökset. Eihän esimerkiksi näyttelijäehdokkaana ollut kuin valkoihoisia.

Juhlaa vetäneen Chris Rockin sisääntulojuonto olikin siksi odotettu. Juonto oli myös yksi kaikkien aikojen sapekkaimmista ja myös parhaimmista Oscar-introista. Rock arvosteli hilpein mutta kovin sanoin Hollywoodia rasistiseksi ja arveli muun muassa, että jos juontotehtäviin olisi ehdokkuudet, hän ei olisi saanut tätä työtä.

Hän myös arveli että mustilla on historiallisesti ollut muutakin mietittävää kuin Oscar-juhlan boikotointi. ”Ei silloin mieti lyhyitä dokumenttielokuvia, jos isoäitisi roikkuu puun oksassa”, Rock murjaisi.

Oscareissa on joka vuosi myös tapana muistella vuoden aikana kuolleita elokuvantekijöitä. Rock arveli juonnossaan, että tänä vuonna muisto-osuudessa muistellaan mustia, jotka on ammuttu matkalla elokuviin.

Rock tykitti vitseillään moneen suuntaan. Hän ei säästänyt esimerkiksi näyttelijä Jada Pinkett Smithiä, joka oli vaatinut Oscar-boikottia. ”Eikö hän ole tv-esiintyjä, ei hänen kuuluisikaan olla täällä. Vähän sama kuin jos vaatisin boikottia Rihannan pöksyihin, joihin minua ei ole kutsuttu”, Chris Rock totesi.

Chris Rockin juonnot ovat keskeinen syy katsoa tämän vuoden Oscar-juhla ehkä jopa uusintana.

Toiseksi juhla oli kiinnostava tietenkin myös palkintojen vuoksi. Selvää voittajaa ei ollut. Toimittajaelokuva Spotlight voitti parhaan elokuvan palkinnon, mutta myös moderni western The Revenant sai isoja tunnustuksia. Lisäksi neljäs Mad Max sai peräti kuusi Oscaria.

”Ihonvärin pitäisi olla yhtä merkittävä asia kuin hiusten pituus”, totesi omassa kiitospuheessaan Alejandro González Inarritu, joka palkittiin parhaana ohjaajana.

Lue tästä uutinen kaikista Oscar-voittajista ja katso HSTV:n suoraa lähetystä gaalan jälkipuinnista kello 9.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaupunkipyörien palautuksissa ongelmia, käyttäjät saaneet lähes sadan euron mätkyjä – ”Kyllä tällaisesta väärinymmärryksestä johtuvat tilanteet on lähtökohtaisesti hyvitetty”

    2. 2

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    3. 3

      Poliisi varoittaa: Karhu liikkuu Espoossa

    4. 4

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    5. 5

      Tytöt ja nuoret naiset tinkivät ehkäisystä rahanpuutteen takia – ”Asun yksin ja mietin, ostanko ruokaa vai e-pillereitä”

    6. 6

      Heikki Aittokosken essee: Kauna on aikamme avainsana, ja toistuvat terrori-iskut voivat panna Euroopan vielä kovalle koetteelle

    7. 7

      Alkoholi­lain uudistus voi kaatua kokonaan – keskusta vastustaa vahvojen juomien tuloa kauppoihin

    8. 8

      Nepalilaiset vuorikiipeilijät: Tasanne Mount Everestin huipun tuntumassa ei romahtanutkaan, vaikka brittiretkikunta julkaisi todisteeksi valokuvan

    9. 9

      Moni juoksee lenkillä aivan liian kovaa – Jatkuva täysillä juokseminen voi jopa heikentää kuntoa, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    2. 2

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    3. 3

      Fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian: sukulinja erkani apinoista Euroopassa eikä Afrikassa

    4. 4

      Poikkeuksellinen tuomio: tuntematonta miestä puukottanut nuori nainen joutuu suorittamaan vankeutensa kokonaan

    5. 5

      Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

    6. 6

      Herttoniemestä kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena Sipoonkorvesta

    7. 7

      Roger Moore on kuollut – rakastettu Bond-näyttelijä esitti salaista agenttia ”pilke silmäkulmassa”

    8. 8

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    9. 9

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    10. 10

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    3. 3

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    4. 4

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    10. 10

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    11. Näytä lisää