Valikko
Kulttuuri

Bob Dylan myi salaisen arkistonsa – Tulsan yliopisto osti jättikokoelman miljardöörin avulla

Legendaarinen lauluntekijä kertoo olevansa ylpeä saadessaan arkistonsa Woody Guthrien ja amerikkalaisten alkuperäiskansojen kokoelman yhteyteen

Tulsan yliopisto on saanut kokoelmiinsa lauluntekijä Bob Dylanin odotettua laajemman arkiston. Asiasta kertoi keskiviikkona yliopiston lisäksi myös New York Times, jonka toimittaja sai tutustua Dylanin (s. 1941) arkistoon ennen kaupan julkistusta.

New York Times arvioi salaisen kauppasumman olevan reilusti yli 10 miljoonaa euroa. Kaupan rahoitti öljyalalla rikastunut tulsalainen miljardööri George Kaiser (s. 1942) perhesäätiönsä kautta.

Dylanin päätökseen vaikutti epäilemättä se, että samat tahot ovat aikaisemmin ostaneet ja laittaneet esille Dylanin sankarin, folk-legenda Woody Guthrien (1912–1967) arkistomateriaalia.

”Olen iloinen, että kaikki nämä vuodet kokoamani arkisto on lopulta löytänyt kodin ja tulee olemaan esillä Woody Guthrien teosten ja Amerikan alkuperäiskansojen arvokkaiden esineiden kanssa. Se tuntuu järkeenkäyvältä ja on suuri kunnia”, Dylan sanoo lausunnossaan.

Arkiston musiikkiosuuksissa on nuoren Dylanin nauhoitus vuodelta 1959 sekä esimerkiksi julkaisemattomat konserttitallenteet Torontosta vuodelta 1980 ja New Yorkista vuodelta 1993.

Dylan on koonnut arkistoonsa runsaasti muistiinpanoja kehitteillä olleista sanoituksista. Esimerkiksi Subterranean Homesick Bluesin sanoitusluonnos löytyy arkistosta työnimellä Look Out Kid. Myöhemmin laulusta tuli Dylanin suuria klassikoita:

Varsinainen aarreaitta paljastuu muistikirjoista, jotka ovat täynnä Blood on the Tracks -levylle päätyneiden sanoitusten varhaisversioita. Esimerkiksi Tangled Up in Blue -sanoituksessa on ollut aluksi riimejä kuten Wish I could lose / these dusty sweatbox blues. Myöhemmin Dylan esitti kappaletta käsikirjoittamassaan ja ohjaamassaan Renaldo ja Clara -elokuvassa seuraavasti:

Dylanin työtapa saa arkistosta runsaasti valaistusta. Pelkästä Dignity-laulusta löytyy New York Timesin mukaan 40 sivun verran sanoitusluonnoksia. Mukana on myös kaikkien Time Out of Mind -levyn sanoitusten luonnokset.

Lisäksi mukana on luonnoksia ja muistiinpanoja esimerkiksi Tarantula-romaania, Eat the Document -dokumenttia sekä Renaldo ja Clara -elokuvaa varten. Dokumenteissa on lisäksi Dylanin allekirjoittamia sopimuksia ja hänen säilyttämiään esineitä ja vaatteita, kuten lompakko, jossa on yhä Johnny Cashin puhelinnumero ja Otis Reddingin käyntikortti sekä nahkatakki, joka päällään hän esiintyi Newportin folk-festivaalilla rockyhtyeen kera folkpuristien kauhuksi vuonna 1965. Kokokelma sisältää myös Dylanin soittimia.

Arkistossa on kaikkiaan yli 6000 kohdetta, joista vasta noin tuhat on siirretty Tulsaan. Koko arkiston siirtäminen ja järjestäminen kestää arvioiden mukaan noin kaksi vuotta. Dylan-arkisto aiotaan myös digitalisoida tutkijatyön helpottamiseksi.

Dylanista on kirjoitettu satoja kirjoja ja akateemisia tutkimuksia. On selvää, että arkiston saaminen tutkijakäyttöön tulee mullistamaan Dylan-tutkimuksen.

Arkistolle haetaan nyt erillistä kuraattoria ja henkilökuntaa. Ensimmäisten julkisten näyttelyjen ajankohdasta kerrotaan myöhemmin tänä vuonna. Dylan-arkistolle aiotaan järjestää pysyvä näyttelytila Woody Guthrie Centerin lähelle Tulsan Brady Arts Districtissä.

Dylan-arkiston kotisivut avattiin tänään keskiviikkona. New York Timesin laaja artikkeli aiheesta löytyy tästä linkistä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    2. 2

      Porvoossa harvinainen nujakka: Venekuntien satamatappelu johti törmäykseen merellä ja takaa-ajoon Porvoonjoen suulla

    3. 3

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    4. 4

      Rockmuusikko Gregg Allman on kuollut

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    6. 6

      Kahdeksankertainen maailmanmestari Antton Laine voimisteli pienenä salaa: ”Äiti piilotti välineeni, jotta en harrastaisi rytmistä voimistelua”

    7. 7

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    8. 8

      Ilmasto­kantaansa panttaava Trump jäi yksin G7-maiden kokouksessa Sisiliassa – kokous päättyi tilanteessa ”kuusi yhtä vastaan”, sanoi Merkel

    9. 9

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    10. 10

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    2. 2

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    3. 3

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    4. 4

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    6. 6

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    7. 7

      Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

    8. 8

      Mitä on pikaruoka ilman lihaa? HS testasi ”sipsikaljavegaanin” kanssa Fafa’sin, Hesburgerin ja Kotipizzan vegaanimätöt

    9. 9

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    10. 10

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    5. 5

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    6. 6

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    7. 7

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    8. 8

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    9. 9

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    10. 10

      Näin opetat lapsen syömään terveellä tavalla – Psykologi: Jos isä tavoittelee kesäkuntoa ja äiti syö vain salaattia, lapsen suhde ruokaan voi vinoutua

    11. Näytä lisää