Valikko
Kulttuuri    |   Kolumni

Pelon hallinnasta on tullut kilpailuväline

Eurooppalaiset pelkäsivät merta 1500–1600-luvuilla, ja piiritysmentaliteetti tuntuu vallitsevan yhä, kirjoittaa kirjailija Pirkko Saisio

”Koko Eurooppaa hallitsi sellainen tunne, että maanosaa saartoivat joka suunnalta vahvat vihamieliset voimat, jotka tekivät yötä päivää kaiken voitavansa syöstäkseen kristikunnan pimeään tyhjyyteen.”

Ote on ruotsalaisen historioitsijan Peter Englundin teoksesta Menneisyyden maisema, esseestä Pelon historiasta. Euroopassa 1500- ja 1600-lukuja on myöhemmin kutsuttu kauhun vuosisadoiksi. Euroopassa vallitsi, ranskalaisen historioitsijan Jean Delumeaun mukaan, jonkinlainen piiritysmentaliteetti.

Eurooppalainen pelkäsi, isoja ja pieniä perkeleitä, ukkosta, peikkoja ja lohikäärmeitä.

Ääretöntä luontoa eurooppalainen pelkäsi, ja erityisesti merta. Meri oli portti tuntemattomaan, merelle lähtivät kalastajat ja seikkailijat, tavalliset ihmiset pysyivät maissa.

Mutta kun sekään ei auttanut. Merten takaa saapui vihamielisiä valloittajia ja vaarallisia kulkutauteja.

Ei voi olla ajattelematta pelon peilikuvaa: eurooppalaisia nousemassa maihin uudessa maailmassa, tartuttamassa kantaväestöön vaarallisia tautejaan.

Kauhun vuosisadan analogia tämän hetken eurooppalaiseen mielentilaan on muutenkin hämmästyttävä, ajan tuomin muutoksin tietenkin. Peikot, aaveet ja zombit ovat kadonneet nykyeurooppalaisen arkimaantieteestä, mutta voivat hyvin viihdeteollisuudessa. Niin hyvin, että niiden voi hyvällä syyllä arvella elävän kohtalaisen elinvoimaisina eurooppalaisessa piilotajunnassa.

Merelle uskalletaan Euroopasta lähteä, merellä olosta on tullut rentouttavaa ja viihdyttävää, turvallista. Mutta meren takaa tulevat edelleen ne jotka meitä uhkaavat, tulevat pienillä, turvattomilla veneillään, kalliisti ostetuilla matkalipuillaan, tulevat ja tuovat tullessaan ­outoja käsityksiä, vaarallisia tauteja, pelottavia ajatuksia.

Englundin teoksen ensipainos ilmestyi jo neljännesvuosi­sata sitten. Englund muistuttaa, ettei kauhun vuosisatoina Euroopassa ollut minkäänlaisia vakiintuneita kanavia uutisten levittämiseen. Siksi uutiset korvautuivat juoruilla ja huhuilla.

On varmasti ollut Englundillekin yllätys, että nyt neljännesvuosisadan päästä huhut ja juorut eivät puolestaan korvaudu niillä kanavoiduilla uutisilla, vaan elävät villiä ja vapaata elämäänsä ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa.

Delumeaun mukaan juorut ja huhut lietsoivat paniikkia, yleinen ilmapiiri jännittyi ja purkautui, Englundin sanoin, vihamielisten syytösten ryöppynä, kivien heittelynä ja falsettiin kohoavina verenhimoisina huutoina.

Johtavat yhteiskuntaluokat kykenivät kanavoimaan juorujen, huhujen ja pelon itsensä lietsoman pelon haluamaansa suuntaan. Yhteiskunnalliset levottomuudet saatettiin vierittää sopivien syntipukkien niskaan niin etteivät ne puhjenneet kapinoiksi, joita johtava yhteiskuntaluokka, omistava väki, tietenkin eniten pelkäsi.

Ketkä syntipukeiksi sitten pääsivät?

Kerettiläiset. Juutalaiset. Muslimit. Ja lopulta kuka tahansa, kun kauhujen vuosisadat syttyivät noitarovioiksi.

Pelon hallinnasta on tullut kilpailuväline yli kaiken, tai ehkä se on ollut sitä aina.

Modernissa markkinatalousmaassa pelon yhtei­söllinen ensikohde on talousromahdus. Talousromahduksen pelkoa hallitsee valtaapitävä talouseliitti. Se tulkitsee sitä ja pitää tulkintaansa ja tulkintansa seurauksia paitsi oikeina, myös väistämättöminä. Se syyllistää ahneen kansan ja laiskan sivistyneistön.

Ja muutkin talousromahduspelon syntipukit tunnemme: kerettiläiset (usko taloudelliseen liberalismiin hiipuu). Muslimit. Maahanmuuttajamuslimit. Jihadistimuslimit. Maallistuneet muslimit. Muslimit. Ja juutalaiset. Kyllä. Ikuisesti myös juutalaiset.

Missä on pelkosi, siellä on sydämesi. Älä anna hyvää pelkoasi kenenkään hallittavaksi.

Palstalla vuorottelevat Pirkko Saision kanssa Mikko Rimminen, Henkka Hyppönen ja Tiina Raevaara.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pirkko Saision kolumnit
  • Pelko
  • Historia
  • Merenkulku
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    2. 2

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    3. 3

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    4. 4

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    5. 5

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    6. 6

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    7. 7

      Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”

    8. 8

      Uusi käänne Espoon pitseriapalossa: Mieskaksikon epäillään heittäneen polttopullon myös toiseen ravintolaan

    9. 9

      Sopiiko jäätelö välipalaksi ja onko vegaaninen tavallista terveellisempää? – Ravitsemusterapeutti arvioi jäätelöiden ravintosisällöt

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    7. 7

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    8. 8

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    9. 9

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    10. 10

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää