Kulttuuri

Valikko
Kulttuuri

Musiikkituottaja ja ”viides beatle” George Martin on kuollut

Asiasta kertoo Beatles-rumpali Ringo Starr Twitter-tilillään.

Beatlesien tuottaja sir George Henry Martin on kuollut 90-vuotiaana. Asiasta kertoi yhtyeen rumpali Ringo Starr Twitter-tilillään varhain keskiviikkoaamuna. Tiedon vahvisti myös Universal Musicin edustaja. Kuolinsyytä ei ole kerrottu.

Martinia luonnehdittiin toisinaan ”viidenneksi beatleksi”. Hän oli syntynyt 3. tammikuuta 1926.

Martin vaikutti tuottajana ja sovittajana paljon siihen, miltä Beatlesien tuotanto kuulosti. Hänen kädenjälkensä näkyy hyvin esimerkiksi Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -levyllä.

Martinin tuottajaura oli merkittävä, ja se kesti yli kuusi vuosikymmentä. Hänen tuottamansa kappaleet ovat kivunneet listaykköseksi 30 kertaa Britanniassa ja yli 20 kertaa Yhdysvalloissa. Hän on myös palkittu useasti muun muassa Grammy-palkinnolla.

Martinin kuolema käynnisti surunvalittelujen ja Beatles-muistelujen vyöryn viestipalvelu Twitterissä.

Britannian pääministeri David Cameron kirjoitti Martinin olleen ”musiikin jättiläinen”, joka loi ”Fabulous Fourin” kanssa ”maailman pysyvintä popmusiikkia”.

Muusikko Boy George twiittasi lyhyesti ja ytimekkäästi näin: ”Sir George Martin. Herrasmies ja legenda. R.I.P.”

Myös suomalaiset ryhtyivät muistelemaan edesmennyttä tuottajaa. Laulaja Tarja Turunen kirjoitti muun muassa George Martinin muuntaneen The Beatlesin ideat musiikiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pop- ja rockmusiikki
  • Beatles
  • Kuolleet
  • The Beatles

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Trump haluaa perua tilauksen uudesta Air Force One -koneesta

    2. 2

      Poliisi: Joukkotappelussa Töölössä ainakin kaksi kiinniottoa – HSTV:n suora lähetys seuraa mielenosoitusta

    3. 3

      Äärioikeisto järjestää salaisia konsertteja jatkuvasti Suomessa – tästä on kyse

    4. 4

      Nooralotta Neziri saapui Linnaan 82 000 euron lainakorussa – ”Yksi suurimmista kunnioista, mitä urheilija voi saada”

    5. 5

      Presidenttiparin vastaanotto käynnissä – kiinnostavimmat vieraat haastattelussa HSTV:n suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Mies antoi kengurulle kuonoon Australiassa – eläinpuisto puolusti työntekijäänsä

    7. 7

      Ravintola Zetorista tuli äärioikeiston kokoontumispaikka – HOK-Elanto lisää järjestyksenvalvojien määrää itsenäisyyspäivänä

    8. 8

      Nyrkkeilijä Mira Potkonen kertoi presidentin vitsistä puolisolleen: ”Taitaa olla kilttiä poikaa kotona”

    9. 9

      Vastarintaliikkeen kulkueessa tappelu – HSTV:n videolla näkyvät kulkueessa olleiden kiinniotot

    10. 10

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    2. 2

      Äärioikeisto järjestää salaisia konsertteja jatkuvasti Suomessa – tästä on kyse

    3. 3

      Poliisi: Joukkotappelussa Töölössä ainakin kaksi kiinniottoa – HSTV:n suora lähetys seuraa mielenosoitusta

    4. 4

      Suuressa rakennus­kohteessa jälleen betoni­ongelmia, tuulivoimalan perustuksia piti purkaa – ministeriö kriisikokouksessa

    5. 5

      Suomi-viinasta tulossa hitti maailmalla – kuopiolainen juomasuku vie likööriään Aasian trendibaareihin

    6. 6

      Saara Aalto veti kymmenentuhatta ihmistä Senaatintorille – katso koko esiintyminen HSTV:stä

    7. 7

      Tutkijat ymmällään syistä: Ahkera häpykarvojen poisto nostaa herpesriskiä

    8. 8

      Slush lupaa puuttua tapahtuman iltajuhlissa esiintyneeseen seksuaaliseen häirintään monin tavoin – ”Täällä on nollatoleranssi seksismille”

    9. 9

      Pisa-tulokset tulivat: Suomella ei syytä häpeään mutta alueelliset erot huolestuttavat – pääkaupunki­seudun koululaiset rynnivät muiden ohi

    10. 10

      Jos et usko, että teinit ovat ihania, lue mitä Turun luostarivuoren yläkoulussa tapahtuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    5. 5

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    6. 6

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    7. 7

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    8. 8

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    9. 9

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    10. 10

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    11. Näytä lisää