Valikko
Kulttuuri    |   Dokumentti

Virpi Suutari teki elegantin ja monimerkityksisen elokuvan suomalaisista yritysjohtajista

Dokumentissa hienot herrat koirineen kulkevat peltopyymetsällä.

Suomalaiset yritysmaailman huippujohtajat pitävät yleensä tiukkaa etäisyyttä julkisuuteen, mutta dokumenttiohjaaja Virpi Suutari löysi keinon lähestyä heitä. Hän lähti kuvausryhmän kanssa seuraamaan heitä metsälle. Tai oikeastaan pellolle, sillä seurueen tähtäimissä ovat peltopyyt ja fasaanit.

Herrat Jorma Ollila, Antti Herlin ja Heikki A. Reenpää eivät ehkä itsekään aavistaneet, että rapsutellessaan rakkaita metsästyskoiriaan he paljastavat itsestään hyvinkin intiimin puolen. Suutarin ei tarvitse mitenkään korostaa sitä, vaan dokumentti säilyttää koko ajan kohteliaan etäisyyden.

Suutari on ohjannut pääasiassa pitkiä dokumentteja, mutta Eleganssi on puolituntinen ja juuri aiheensa mittainen. Teema esittää sen tuoreeltaan, sillä se sai ensi-iltansa vastikään DocPoint-festivaaleilla.

Reenpää on tavallaan dokumentin keskushenkilö. Hän on vanha mies, joka kantaa mukanaan suomalaisen kustannustoiminnan historiaa, ja hänellä riittää juttua. Jalat kantavat yhä, ja elokuvan ehkä vaikuttavin hetki on hänen ampumansa määrätietoinen laukaus. Ase on ase, oli käyttäjä kuka tahansa.

Dokumentista on siivottu raadolliset yksityiskohdat, ja verta nähdään vain tarkkaan harkitussa asetelmassa loppupuolella, kun peltopyistä tehdään jo ateriaa. Loppukuva jättää jälkeensä ristiriitaisia ajatuksia, koomisiakin. Tähän pöytäseurueeseen ei ole monella pääsyä.

Ollila ja Herlin näyttäytyvät dokumentissa Reenpään oppipoikina. Sukupolvia ei yhdistä pelkästään metsästysharrastus – tai yritystoiminta – vaan varsinkin ne koirat, joiden sukupuista Reenpää osaa kertoa tarkasti. Ikään kuin koirillakin voisi olla yhteiskunnallinen asema. Kiinnostavaa on myös poissaolevien naisten rooli erityisesti Reenpään puheissa.

Suutari on älykäs ohjaaja, joka luottaa katsojaan ja erityisesti suomalaiseen katsojaan. Jokainen osaa asettaa yhteiskunnan huipulla vaikuttavat ja vaikuttaneet miehet omaan kontekstiinsa, ja vaikka metsästystä harrastetaankin melkein kaikissa yhteiskuntaluokissa, juuri näiden miesten ympärillä leijuu niin sakea vallan ilmapiiri, että sen voi melkein nähdä.

Suutari on tällä kertaa myös itse tuottanut elokuvansa. Hänen vakiosäveltäjänsä Sanna Salmenkallio on tavoittanut sopivan arvovaltaisen tunnelman, kuten myös kuvaaja Jani Kumpulainen eleettömissä asetelmissaan.

Eleganssi Teemalla klo 19.30.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Dokumenttielokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    4. 4

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    5. 5

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    6. 6

      Poliisi tutkii, yritettiinkö turvapaikanhakijoiden mielenosoitusteltta polttaa – teko oli ”ilmeisen tahallinen”

    7. 7

      Trump on rakennellut itselleen ansoja – voiko niistä seurata jotain todella dramaattista?

    8. 8

      Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

    9. 9

      Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

    10. 10

      Patrik Laine laukoi todellisen tuurimaalin – supertähti Sidney Crosby löi vastustajan sormen tohjoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    4. 4

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    5. 5

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    9. 9

      Hampurilaistesti: maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    10. 10

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää