Kulttuuri

Venäjä kaventaa pääsyä Lahdessa järjestettävään suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin

Maailmankongressi järjestetään joka tapauksessa, sanoo Suomi-Venäjä-seuran pääsihteeri.

Pietari

Venäjä kuristaa suomalais-ugrilaisten kansojen kansainvälistä yhteistyötä. Se on yllättäen kaventamassa jyrkästi osanottajien määrää Lahdessa kesäkuussa järjestettävään suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin.

Päätöstä perustellaan talousvaikeuksilla, kireällä kansainvälisellä tilanteella ja pakotteilla, joita länsimaat ovat määränneet Ukrainan sodan ja Krimin valtaamisen takia.

”Kongressi järjestetään joka tapauksessa. Meidän tavoitteemme on, että yhteistyö jatkuu”, sanoo järjestelyistä vastaavan Suomi-Venäjä-seuran pääsihteeri Merja Hannus.

Neljän vuoden välein eri maissa järjestettävä kongressi on merkittävin suomalais-ugrilaisten kansojen kansainvälisistä yhteistyömuodoista. Se on tärkeä foorumi erityisesti Venäjän suomalais-ugrilaisille kansoille, jotka kamppailevat kielensä ja kulttuurinsa säilymisen puolesta.

Aiempiin kongresseihin Venäjä on yleensä lähettänyt täydet delegaatiot, ja halukkaita on Venäjän eri alueilla tänäkin vuonna runsain mitoin.

Nyt esimerkiksi komit, komi-permjakit ja udmurtit ovat lähettämässä Suomeen yhteensä 11 edustajaa kiintiön salliman 60:n sijaan. Pahimmillaan kongressin osallistujamäärä laskisi arviolta alle puoleen 600 mahdollisesta osanottajasta.

Äänivaltaisten edustajien lisäksi paikalle tulee tarkkailijoita, joiden määrää saatetaan kasvattaa.

Jokainen kansa valitsee itse kongressiin lähtijät kokouksessa.

Karjalassa valittiin maaliskuun alussa viisi edustajaa 12:n sijaan.

”Kokoussali johdettiin harhaan. Äänestäjille kerrottiin, että nyt pitää valita vain viisi edustajaa kongressiin, koska taloudellinen ja poliittinen tilanne on niin vaikea”, sanoo Karjalan kansankokouksen järjestelykomitean jäsen Natalia Antonova.

”Päämäärä on ilmiselvä: vähentää kansainvälisen yhteistyön määrää niin paljon kuin mahdollista”, hän jatkoi. Karjalaisaktivistit yrittävät kuitenkin edelleen löytää keinoja lähettää kongressiin edustajia vaikka omalla rahoituksella.

Aktivistien mukaan määräys osanoton minimoimisesta on tullut Moskovasta aluevirkamiehille.

Merkki paineen kiristymisestä tuli jo helmikuussa. Venäjän kulttuuriministeri Vladimir Medinski otti Venäjän turkkilaisten ja suomalais-ugrilaisten vähemmistöjen kansainvälisen yhteistyön hampaisiinsa valtapuolue Yhtenäisen Venäjän kokouksessa.

Kansainvälisesti Lahden kongressin järjestelyistä vastaa Suomalais-ugrilaisten kansojen konsultaatiokomitea. Sen puheenjohtaja on komilainen Valeri Markov, joka on Venäjän parlamentin ylähuoneen senaattori.

Yhdenmukaista historiantulkintaa peräänkuuluttavan Medinskin mukaan konsultaatiokomitean työ johtaa vähitellen siihen, että suomalais-ugrilaiset kansat revitään irti yhteisestä venäläisestä historiasta ja identiteetistä.

Udmurttijärjestö Udmurt Kenešin puheenjohtaja Igor Semjonov muisti suomalais-ugrilaisten ”verisiteet” pakotteiden yhteydessä.

Hän perusteli pakotteilla sitä, miksi Suomeen kongressiin kannattaa lähettää vain viisi ihmistä. Udmurttia puhuu Venäjällä yli 300 000 ihmistä. Se on permiläinen kieli ja hyvin kaukaista sukua suomelle.

”Nyt on erittäin vaikea poliittinen tilanne maailmassa. Jos puhutaan pakotteista, sekä unkarilaiset, virolaiset että suomalaiset hyväksyivät pakotteet meidän Venäjän federaatiotamme vastaan. Kuinka he, veriveljemme, saattoivat tehdä sellaisen päätöksen meitä vastaan?” Semjonov sanoi udmurtiksi paikallistelevisiossa helmikuussa.

Venäjällä on aiemmin ollut suomalais-ugrilaisuuden nimissä tapahtuvaan yhteistyöhön kahtalainen lähestymistapa. Toisaalta sitä rajoitetaan ja valvotaan tiukasti. Esimerkiksi paikallisviranomaiset peruivat Obin ugrilaisen kansallisteatterin vierailun Suomeen tammikuussa.

Toisaalta esimerkiksi Koneen säätiön ja Suomen Kulttuurirahaston laajat suomalais-ugrilaisten kielten tukiohjelmat ovat saaneet toimia kohtalaisen vapaasti.

Putinkin on kutsuttu

  Lahdessa järjestetään Suomalais-ugrilaisten kansojen VII maailmankongressi 15.–17. kesäkuuta. Sitä rahoittaa Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö.

  Maailmankongressi on pidetty joka neljäs vuosi alkaen vuodesta 1992.

  Kongressissa keskustellaan uralilaisten kansojen kielten ja kulttuurien säilyttämisestä sekä alkuperäis- ja vähemmistökansojen oikeuksista.

  Presidentti Sauli Niinistö on kongressin suojelija. Myös Venäjän, Viron ja Unkarin presidentit on kutsuttu. Venäjän presidenteillä ei ole ollut tapana osallistua Venäjän ulkopuolella järjestettäviin kongresseihin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomalais-ugrilaiset
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    4. 4

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    5. 5

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    8. 8

      Melania Trump puhui YK:ssa nettikiusaamista vastaan – riko vaikka miehesi puhelin, vastasi internet

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      ”Jos potilaan mieli olisi antanut periksi, tarina olisi voinut päättyä toisin” – Ihmishenkiä pelastavat ammattilaiset kertovat, mitä työ on opettanut elämästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    9. 9

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    10. 10

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää