Valikko
Kulttuuri    |   Kuolleita

Muistokirjoitus: Elisabet II:n hovisäveltäjä oli kapinallinen sibeliaani

Säveltäjä Peter Maxwell Davies

Syöpä voitti lopulta. Raju avantgardisti ja kuningatar Elisabet II:n pitkäaikainen hovisäveltäjä Peter Maxwell Davies kuoli maanantaina 14. maaliskuuta 81-vuotiaana. Vielä joulukuussa 2013 hän riemuitsi Helsingin Sanomien haastattelussa verensä puhdistumisesta ja leukemian väistymisestä rajujen sytostaattihoitojen jälkeen.

Maxwell Davies syntyi 8. syyskuuta 1934. Musiikilliset lahjat paljastuivat nelivuotiaana, kun poika pystyi rallattelemaan kaikki osuudet Gilbert and Sullivanin musikaalista The Gondoliers. Hän ilmoitti heti ryhtyvänsä säveltäjäksi.

Pari vuotta myöhemmin Hitlerin pommitukset jäivät lapsen mieleen. Lähitalojen syttyessä tuleen vanhemmat laittoivat hänet kellariin kuuntelemaan 1920- ja 1930-lukujen tanssimusiikkia. ”Musiikkini kontrastit syntyivät siitä”, säveltäjä kertoi HS:lle.

Setä tarjosi oppisopimuksella tietä muurarin ammattiin, mutta vanhemmat antoivat Maxin säveltää. Hän opetteli Manchesterissa ja myöhemmin Yhdysvalloissa sodanjälkeisen modernismin salat ja teki läpimurtonsa tiukan loogisesti rakennetuilla 1950-luvun teoksillaan.

Uran edetessä hän muuttui yhä selvemmin brittiläisen musiikin villiksi kauhukakaraksi. Suomessakin usein esitetty Eight Songs of Mad King hätkähdytti ja ihastutti vuonna 1969. Kuningas Yrjö III:n väitetyistä hulluuskohtauksista inspiroitunutta sävellystä on esitetty esimerkiksi alastoman laulajan istuessa vessanpytyllä. Osassa produktioissa lavalla rikotaan kaikenlaista, esimerkiksi viulu, ja tällä videolla kuningas on jo heti aluksi pakkopaidassa:

Kuten näytteestä huomaa, Maxwell Davies oli säveltäjänä pluralisti. Hän tunsi myös viihdemusiikkia ja kirjoitti tohtoriksi intialaisesta musiikista.

Muutettuaan Orkneyn saarille luontosuhde tuli entistä tärkeämmäksi. Maxwell Daviesista tuli myös sinfonikko, joka ilmaisi usein kiitollisuudenvelkansa Jean Sibeliukselle.

”Sibelius osoitti kuinka musiikin arkkitehtuuri on jotain laajempaa kuin perinteinen muotoajattelu. Hän osoitti, että sinfonia voi olla moniulotteinen tila, jossa etualan ja taustan suhde muuntuu jatkuvasti”, Maxwell Davies selitti vuonna 2013 Helsingin Sanomille.

Sibeliuksen tavoin Maxwell Davies osasi säveltää myös ihan kevyttä musiikkia ja suosikkimelodioita. Boston Pops tilasi häneltä viihteellisempää tuotantoa, kuten suositun Orkney Weddingin. Hän oli myös esimerkillinen lastenmusiikin edistäjä.

Monipuolinen kuvainraastaja suostui hieman yllättäen Kuningatar Elisabet II:n hovisäveltäjäksi vuonna 2004. Kuningatar käänsi säveltäjän tuota pikaa monarkian kannattajaksi.

”Kuningatar on erittäin hyvä työssään”, Maxwell Davies korosti. ”Seuraavaksi Britanniaan pitäisi vain saada demokratia”, säveltäjä letkautti. Hänen mielestään päätöksiä ei tehdä äänestäjien, vaan pankkien, öljy- ja aseteollisuuden ehdoilla.

”Hallitus on miljonäärien kerho, joka vie rahat köyhiltä ja vammaisilta”, säveltäjä jyrisi HS:lle.

Säveltäjä teki kuningattaren perheelle kaikkea joululauluista prinssi Williamin häämusiikkiin. ”Kuningatar sanoi, että hän ja prinssi Philip haluavat oppia”, säveltäjä myhäili. Hän omisti kuningattarelle myös sodanvastaisen yhdeksännen sinfoniansa, jonka tilaajiin kuului myös Helsingin kaupunginorkesteri.

Säveltäjän myöhäisvuosiin osui suuria suruja. Vuonna 2009 hänen tililtään katosi omaisuus ja vuonna 2012 hän erosi pitkäaikaisesta miesystävästään. Vuonna 2013 hänelle luvattiin syövän vuoksi enää kuusi viikkoa elinaikaa.

”Olisin kuollut ellen olisi säveltänyt kymmenettä sinfoniaani”, hän kertoi saman vuoden lopulla Helsingin Sanomille.

Maxwell Davies uskoi loppuun asti musiikin parantavaan voimaan pahassa maailmassa. Lopulta se auttoi häntä myös viimeistelemään ja esittelemään sinfonian nro 10 ja tekemään vielä 2014–2015 pienempiä teoksia, kuten A Sea of Cold Flamen ja Military March No 2:n.

Oikaisu 15. 3. klo 14.45. Sir Peter kuoli kuoli maanantaina 14. maaliskuuta, ei maanantaina 18. maaliskuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Klassinen musiikki
  • Sibelius

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    2. 2

      Tutkimus: Noin puolet suomalais­nuorista ei koe mitään puoluetta omakseen – nuorten kielteisyys romaneja kohtaan yllätti tutkijat

    3. 3

      Kun veli sairastui skitsofreniaan, Tiina Tuomisen elämässä alkoi vuosien salailu: ”Kun kerroin työkavereille, tajusin, miten paljon salaisuus oli syönyt minua”

    4. 4

      New York Times: Venäläiset keskustelivat, miten Trumpiin voisi vaikuttaa

    5. 5

      Ilmavaivoja ruisleivästä, ummetusta mustikoista – Katso, missä ruoka-aineissa saattaa piillä vatsavaivojen syy

    6. 6

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    7. 7

      Jimi Hendrix ei päässyt Helsingissä keikkaillessaan sisään ravintolaan

    8. 8

      Mauno Koiviston edeltäjän hautajaiset olivat spektaakkeli, jonka lehtikuvaaja ikuisti korkeuksista – ”Silloin ei ollut rahasta kiinni”

    9. 9

      Kesätorstaisin Mauno Koivistolle ei saanut puhua politiikkaa, muuten seuraukset olivat tylyt – lentopallokaverit muistelevat peli-iltoja Kultarannassa

    10. 10

      ”Olennaista on miehen ja naisen välinen valtataistelu” – Sofia Coppolan uudessa elokuvassa naiset tarjoavat itseään mihin hintaan tahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    2. 2

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    3. 3

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    4. 4

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    5. 5

      Kaupunkipyörien palautuksissa ongelmia, käyttäjät saaneet lähes sadan euron mätkyjä – ”Kyllä tällaisesta väärinymmärryksestä johtuvat tilanteet on lähtökohtaisesti hyvitetty”

    6. 6

      Leonardo da Vincin äidin arvoitus ratkesi viimein: Keksijä-taiteilija oli 15-vuotiaan orpotytön lapsi, josta varttui aikamme ylistetyin nero

    7. 7

      Video näyttää golfkentällä löntystelevän karhun – poliisi varoittaa Espoossa liikkuvasta yksilöstä

    8. 8

      Alkoholi­lain uudistus voi kaatua kokonaan – keskusta vastustaa vahvojen juomien tuloa kauppoihin

    9. 9

      Heikki Aittokosken essee: Kauna on aikamme avainsana, ja toistuvat terrori-iskut voivat panna Euroopan vielä kovalle koetteelle

    10. 10

      Tytöt ja nuoret naiset tinkivät ehkäisystä rahanpuutteen takia – ”Asun yksin ja mietin, ostanko ruokaa vai e-pillereitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    10. 10

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    11. Näytä lisää