Valikko
Kulttuuri

17-vuotias väittää tanskalaisen kohurunoilijan ampuneen häntä jalkaan

Suomessakin vierallut Yahya Hassan on poliisin kuulusteluissa Århusissa

Århusin poliisi on hakenut kuulusteluihin tanskalaisen kohurunoilijan Yahya Hassanin epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä. Tanskalainen Ekstrabladet kertoo verkkosivullaan, että 17-vuotias Tolunay Yildiz väittää runoilijan ampuneen häntä jalkaan sunnuntai-iltana pitserian ulkopuolella Kappelvængetilla Århusissa.

Tolunay Yildiz onnistui kuvaamaan kännykkäkamerallaan osan ampumisvälikohtauksesta, jossa raivoava runoilija ampuu häntä viidesti, mutta vain kaksi luodeista osuu jalkaan. Video on ollut ahkerasti jaossa myös sosiaalisessa mediassa.

Luodit ammuttiin noin kello 21. Poliisi otti 20-vuotiaan Yahya Hassanin talteen suunnilleen kolmen aikaan yöllä. Lievästi haavoittuneen Tolunay Yildizin mukaan hänellä ja Yahya Hassanilla ei ole keskenään mitään aiempia kaunoja.

Poliisin mukaan Yahya Hassanin talteenotto tapahtui rauhallisesti ilman vastarintaa, kertoo poliisi Ekstrabladetissa.

Yksin Tanskassa yli 100 000 kappaleen myyntilukuihin yltäneen kokoelman kirjoittanut Yahya Hassan on syntynyt Tanskassa vuonna 1995 palestiinalaisten maahanmuuttajien perheeseen. Hän on virallisesti valtioton palestiinalainen, jolla on Tanskan passi.

Suuren kohun synnyttänyt, omaan muslimitaustaan kriittisesti suhtautuva esikoiskokoelma Yahya Hassan ilmestyi Tanskassa lokakuussa 2013. Suomeksi teos julkaistiin seuraavana vuonna.

Kokoelmassa Hassan kertoo, kuinka isänsä kasvatti häntä lyömällä nyrkillä ja Koraanilla. Runoilija syyttää vanhempiaan tekopyhyydestä. Hän kertoo halveksivansa sitä, miten he tulivat uuteen maahan parikymppisinä, unohtivat juurensa, rellestivät ja pahoinpitelivät lapsiaan ja menivät sitten moskeijaan anomaan anteeksiantoa.

Suomessa Yashya Hassan vierailu elokuussa 2014. Runoilija on itse joutunut useamman kerran pahoinpidellyksi, marraskuussa 2013 häntä lyötiin takaraivoon Kööpenhaminan päärautatieasemalla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjallisuus
  • Tanska
  • Uskonto
  • Maahanmuutto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    3. 3

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    4. 4

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    5. 5

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    6. 6

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      Helsingin poliisi iskee moottoripyörien melun kimppuun – kovaäänisiä ajoneuvoja tarkkaillaan desibelimittareilla viikonloppuna

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Eläinsuojelu­yhdistyksessä kohdeltiin kaltoin ihmisiä – neljää epäillään työturvallisuus­rikoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

    6. 6

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    7. 7

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    8. 8

      Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

    9. 9

      ”Kaikki syyt ajaa polttomoottori­autolla ovat poistuneet” – Valtaavatko sähköautot viimein automarkkinat?

    10. 10

      Tatuointisi voi olla laiton – Suomessa on todella paljon tatuointeja, jotka saattavat rikkoa tekijänoikeuksia, väittää asianajaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    8. 8

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    9. 9

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää