Valikko
Kulttuuri    |   Essee

Painajaiseksi muuttunut todellisuus pakottaa suhtautumaan eurooppalaisiin arvoihin kriittisesti – mutta missä ne ovat syntyneet?

Eurooppalaiset arvot eivät ole syntyneet tyhjiössä, vaan niillä on kehyskertomuksensa, kirjoittaa Jukka Petäjä.

Tuskin kukaan kieltää, etteikö Brysselin traagisia terrori-iskuja tiistaiaamuna voisi pitää myös hyökkäyksenä eurooppalaisia arvoja vastaan. Yhtä lailla on vaikeaa löytää sellaista ihmistä, jolla ei olisi lähes myötäsyntyistä käsitystä siitä, mitä nämä eurooppalaiset arvot ovat. Yhteinen näkemys ei noudata kansallisia rajoja.

Kanta on sama, sanoi sen sitten suomalainen, puolalainen, britti, belgialainen tai kreikkalainen.

Entä ne arvot? Mitä ne ovat? Ne voi tiivistää monella eri tavalla, mutta sisältö on aina suunnilleen sama. Ranskan vallankumouksen hengessä: vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Euroopan unionin hengessä: ihmisten tavaroiden ja pääomien vapaa liikkuminen. Vuoden 1975 Ety-kokouksen hengessä: sanan- ja ilmaisunvapaus, tasa-arvo, vähemmistöjen oikeudet, yhteiskunnallinen avoimuus, oikeusvaltion periaatteet ja uskonnonvapaus.

Paradoksi piilee siinä, että nämä yhteiset arvot ovat juurtuneet yhdentymisen muotoja hakevaan maanosaan, johon voimakas nationalismi on historian saatossa synnyttänyt tuhka tiheään kansallisvaltioita. Monien tutkijoiden mielestä juuri nationalismi on ollut Ranskan vallankumouksen jälkeen Euroopan kenties merkittävin poliittinen uudistusliike, joka on muokannut myös kansalaisten arkea.

Eurooppalaiset arvot eivät ole syntyneet tyhjiössä, vaan niillä on kehyskertomuksensa. Turhan usein unohdetaan, että suhtautumista eurooppalaisiin arvoihin määrittää myös se, millaisen Euroopan kehitystä kuvaavan narratiivin valitsemme. Näitä historian erilaisia narratiiveja, kerrontatapoja, on luonnollisesti tarjolla niin paljon, että kokonaisuus voi jo hämärtyä.

On juutalaisten Eurooppa, joka on erilainen kuin saksalaisten Eurooppa. On kristittyjen ja muslimien Eurooppa. Naisten Eurooppa. Poliitikkojen Eurooppa. Kansanvaellusten Eurooppa. Talouden Eurooppa. Rikollisten Eurooppa. Migraation Eurooppa. Kulttuurin Eurooppa.

Nämä kaikki narratiivit avaavat hivenen erilaisen näkymän niihin eurooppalaisiin arvoihin, jotka määrittävät meitä eurooppalaisina ja tekevät myös Euroopasta Euroopan.

Ehkä syvemmin soivan kaikukopan eurooppalaisille arvoille saa, jos keskittyy kahteen laajempaan kerrontatapaan, joista toinen ymmärtää Euroopan modernin näkökulmasta ja toinen taas postmodernin katsantokannasta.

Moderni kerrontatapa korostaa tämän päivän Eurooppaa ja sen henkeä ilmentäviä eurooppalaisia arvoja loogisena jatkumona sille kehitykselle, joka alkoi jo antiikin Kreikan ja antiikin Rooman klassisesta kulttuurista ja poliittisesta järjestelmästä ja synnytti tuhatkunta vuotta myöhemmin valistuksen ajan, joka lisäsi merkittävästi yhteiskunnallista tasa-arvoa.

Tässä katsannossa Brysselin terrori-iskut hyökkäyksenä eurooppalaisia arvoja vastaan ovat uhka modernin projektin eteenpäin viemiselle. Hyvää tarkoittava enemmistö on joutunut pahaan tähtäävän vähemmistön tulilinjalle. Vapaus on kuihtumassa eurooppalaisesta arjesta. Sen tilalle on itämässä pelko ja viha.

Postmodernin näkökulmasta Euroopan kertomus on erilainen. Se on pikemminkin hajoamisen, rapautumisen ja hajottamisen kuin rakentumisen, yhtenäistämisen ja rakentamisen tarina. Jatkumo ei ole looginen, vaan epäyhtenäinen keskenään ristiriitaistenkin tarinoiden klusteri on täynnä säröjä ja halkeamia. Tässä katsannossa Eurooppa on pikemmin kuva, tulkintamalli tai mielikuva kuin konkreettinen muotti, joka rajaisi sisäänsä tietynlaiset arvot, käsitykset ja yhteisen historian.

Siksi myös vapaus, ihmisoikeudet, demokratia ja rauha ovat lyhyitä ajanjaksoja väkivallan aaltojen, ideologinen alistamisen, totalitarismin ja sotien välissä.

Se ei tietenkään oikeuta Brysselin tai Pariisin terrori-iskuja, mutta antaa kehyksen käsityksille eurooppalaista arvoista.

Italialainen kirjailija Carlo Panella muistuttaa teoksessa Islamin musta kirja, että ensimmäinen maailmansota merkitsi käytännössä myös ensimmäistä nykyaikaista jihadia, koska Lähi-idässä se tarkoitti perimmiltään juuri islamin taistelua vääräuskoisten muodostamaa uhkaa vastaa. Nyt tätä taistelua käydään eurooppalaisissa kaupungeissa, uskontoa tekosyynä käyttäen.

Painajaiseksi muuttunut todellisuus ja vuoropuhelun umpikuja pakottavat väkisinkin tarkastelemaan kriittisesti eurooppalaisia arvoja. Jos näin ei tehdä, Euroopasta uhkaa tulla pelkkä museo.

Norjalainen historioitsija Karsten Alnæs on muistuttanut, että Eurooppa voi tulevaisuudessa ajautua entistä pahemmin sivuraiteille ja muuttua historiankirjoissa alaviitteeksi. Syynä tähän kurjistumiseen voivat olla Euroopan poliittisen ja taloudellisen painoarvon romahdus ja maanosan kyvyttömyys ratkaista ongelmia, joista suuri osa tulee pyytämättä ja tilaamatta.

Terrorismin pelko on myös muuttanut kulttuurista viitekehystä. Jos joku luki vielä toistakymmentä vuotta sitten silmät säihkyen Washington Irvingin kirjaa Alhambra, joka kuvaa palasta Arabiaa ja Persiaa Euroopan eteläreunalla Espanjassa. Nykyään tilanne on toinen, koska islamin nimissä tehty terrorismi synnyttää lukijan silmiin helposti rasvalinssin.

Syrjäytyminen, radikalisoituminen, yleinen näköalattomuus ja eri väestöryhmien putoaminen yhteiskunnan ulkopuolelle niittävät nyt kylmää satoa, mutta väkivallan nousu arkea varjostavaksi uhaksi synnyttää myös vihaa, joka voimistaa entisestään vastakkainasettelua. Siinä tilanteessa muslimimaailma saa liian helposti italialaisen kohutoimittajan Oriana Fallacin lanseeraaman leiman ”Arabbia”, joka nivoo yhteen Arabian ja vihan sekä raivon (italiaksi ”rabbia”).

Mikä on eurooppalainen arki tässä uhkaavassa tilanteessa? Se riippuu sinusta ja minusta, meistä kaikista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eurooppa
  • Brysselin isku
  • Terrorismi
  • Terrori-iskut
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    2. 2

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Verkossa leviävä kiristysohjelma saastuttaa koneita ympäri maailmaa – näin suojaudut piinaavalta ohjelmalta

    5. 5

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    6. 6

      Soten uusin käänne saa ruusuja ja risuja – Julkinen terveydenhoito ei pilkkoudu, mutta sen kilpailuedut epäilyttävät

    7. 7

      Monet kansanedustajat haluavat tehdä kellojen siirtelystä lopun – ”Kesäaika voi tappaa”

    8. 8

      Remonttimies löysi vantaalaisen rintamamiestalon lattian alta kaksi räjähtämätöntä kranaattia

    9. 9

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    10. 10

      Suunnistajat löysivät kannabisämpäreitä metsästä Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    3. 3

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    4. 4

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    5. 5

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    6. 6

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Mika Kaurismäki muistelee kuollutta Michael Nyqvistiä: ”Corona-baarissa hän kävi pelaamassa biljardia Antti Reinin ja muiden kanssa”

    9. 9

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    10. 10

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    11. Näytä lisää