Valikko
Kulttuuri    |   Kolumni

Taide ei roiku kiinni tässä ajassa, vaan vaatii mielikuvitusta ja kykyä asettua muualle

Huonoina aikoina, jollaisia kaikki ajat kai enemmän tai vähemmän ovat, on usein tapana syyttää yhteiskuntaa ja kulttuuria monenmoisista puutteista, kuten vaikkapa ”näköalattomuudesta” tai ”mielikuvituksettomuudesta”.

Huonoina aikoina, jollaisia kaikki ajat kai enemmän tai vähemmän ovat, on usein tapana syyttää yhteiskuntaa ja kulttuuria monenmoisista puutteista, kuten vaikkapa ”näköalattomuudesta” tai ”mielikuvituksettomuudesta”. Samaan hengenvetoon on suosittua hinkua esimerkiksi ”luovuuden” perään.

Mielikuvituksettomuudesta muistuttelu on tietysti jonninmoisessa ristiriidassa sen kanssa, että samaan aikaan kärkkäys puhua mielikuvien voimasta, mielikuvamarkkinoinnista ja mielikuvateollisuudesta on väkevä. Mutta tällainenhan on, sanoisi joku, viime kädessä mielikuvituksetonta ja siten sovinnaista.

Mielikuvateollisuudesta puhuttaessa kohdistin on monesti mainonnassa, jolle harvoin asetetaan samanlaisia vaatimuksia kuin esimerkiksi kaunokirjallisuudelle. Karkea jako kertoo tarpeellisen: yksittäinen mainos on yleensä joko hyvä tai paska; kirja sen sijaan voi olla joko hyvä, paska tai ihan mielenkiintoinen.

Taideteoksen kohdalla kuvan ja mielikuvan välinen suhde on siis ainakin hieman kiharaisempi kuin kaupallisen viestinnän, jossa (etukäteen punnittu ja ikään kuin itselaukeava) mielikuva pönkittää vapaan abstrahoinnin sijaan juuri mielikuvaa itseään.

Mielikuvien ja mielikuvituksen välistä eroa ei ehkä ainakaan sanatasolla kannata kuitenkaan ruveta ylen määrin pöyhimään, koska jo ilmaisu ”kuvitus” kuulostaa vähän niin kuin varsinaisen käntyn päälle vuollulta kevytjuustolta.

Kirjallisuutta tökittäessä puheet mielikuvituksettomuudesta sen sijaan naittuvat usein aikaan: ainakin ikääntymisen näkökulmasta maailma ja todellisuus näyttävät sylkevän silmille verrattomasti mielikuvituksellisempia hirveyksiä kuin millaisia mielikuvitus kykenisi kuunaan loitsimaan.

Olettamus siitä, että kirjallisuuden pitäisi olla jollakin tavalla ”ajassa kiinni” onkin usein vaarallinen jollei muuten, niin ainakin tekstin toimintaedellytysten kannalta. Jos romaani nojailee liian mukavasti vaikkapa tamperelaisen kunnallispoliitikon muslimipenskakommentteihin, on itse taideteelmä vaarassa ennen pitkää mitätöityä, koskapa kukaan ei enää neljän vuoden päästä muista kyseistä merkkipäivää.

Taide ei roiku kiinni tässä ajassa, sillä sen perustava luokka on konditionaali; tähän taas tarvitaan mielikuvitusta, jossa ei lopun perin ole kysymys nokkeluudesta, omaperäisyydestä tai – taivas varjele – innovatiivisuudesta, vaan kyvystä ja tahdosta asettua ”muualle” ja ”toiseen”.

Ylläolevaa verrattomasti terävämmin asian on muotoillut Italo Calvino, joka puhuu mielikuvituksesta ”mahdollisuuksien ja olettamuksien varastona, johon sisältyy sekä se, mitä ei koskaan ole ollut olemassa että se, mitä ei koskaan tule olemaan, mutta joka olisi voinut olla olemassa.”

Lauselmaan sisältyy olennainen sekä taiteesta että mielikuvituksesta, jotka molemmat edellyttävät myötäelämistä (tai -olemista) olevaisen kaikilla tasoilla ja sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Samaa avaraa eetosta pönkittää myös Calvinon lihallis-abstrakti havainto Danten Jumalaisesta näytelmästä: ”mielikuvitus on paikka jonne sataa sisään”.

Ja opinkappaleeksi edellisestä käyköön ainakin se, että juuri jotain on aina syytä pitää auki. Jotain rajaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taide
  • Kirjallisuus
  • Mikko Rimmisen kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    2. 2

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    3. 3

      Avanne toi Sauli Suomiselle viisi tuntia lisää vuorokauteen – ”Haaveilen edelleen normaalista ja kivuttomasta elämästä”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Vanhemmat käyttävät lapsiinsa entistä enemmän aikaa

    5. 5

      Poliisi epäilee Uber Finlandia luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta – maajohtaja Joel Järvisen omaisuutta saatetaan takavarikoida

    6. 6

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    7. 7

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäiden kotihoitajia uuvuttavat paheneva kiire ja entistä sairaammat asiakkaat

    8. 8

      DN: Venäläisen ja ruotsalaisen sotilaskoneen kohtaaminen Itämerellä oli niin vaarallinen, että ruotsalaiskone joutui palaamaan kotiin

    9. 9

      Liikaa mukavuutta, helppoutta, hauskuutta ja ärsykkeiden yltäkylläisyyttä – Oppimistulosten heikentyminen johtuu yleisen ilmapiirin muutoksesta

    10. 10

      Ruotsin poliisi: Terroristien vankina olleen ruotsalaismiehen vapauttamiseksi tehtiin töitä lähes kuusi vuotta – vapautettu voi olosuhteisiin nähden hyvin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    2. 2

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    3. 3

      Ministeri Lindström: Tiesin erityisavustajan toiminnasta, hän ei toiminut omavaltaisesti – avustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet

    4. 4

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    5. 5

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    6. 6

      Mitä tehdä, kun lapsi ei halua mökille? Suositusten mukaan alle 12-vuotiasta ei saisi jättää yksin – asiantuntija kertoo, onko siinä mitään järkeä

    7. 7

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    8. 8

      Miten tämä on edes tapahtunut? Hautakiven pala päätyi katukiveksi Espoossa

    9. 9

      Dramaattiset kuvat ja video näyttävät Espoon polttopulloiskun täystuhon: pitsat jäivät pöytiin, kun asiakkaat pakenivat räjähdysmäistä paloa

    10. 10

      Egyptiläinen ravintola tuhoutui tulipalossa Helsingin Käpylässä – omistaja kuuli tulipalosta naapurilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – ”Me nauroimme tuon porukan ulos”

    11. Näytä lisää