Valikko
Kulttuuri

Mustien oikeuksien puolustajan Nina Simonen elämäkertaelokuvasta nousi kohu – pääosaan valittiin latinonäyttelijä Zoë Saldaña

Kiistelyn tuoksinnassa on unohtunut tärkein: Simone on aikansa kiinnostavimpia muusikoita

Mitä tapahtuu, kun koko elämänsä rasismia vastaan ja mustien kansalaisoikeuksien puolesta taistellutta laulajaa pistetään esittämään elämäkertaelokuvassa ihonväriltään vaaleampi näyttelijä?

Syntyy kunnon sotku.

Maailman kuuluisimpiin jazzlaulajiin kuuluvasta, soulin ylipapittareksikin kutsutusta Nina Simonesta (1933–2003) tehty fiktioelokuva Nina on joutunut myrskyn silmään jo ennen kuin sitä on edes nähty. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa huhtikuussa. Suomen ensi-illasta ei ole vielä tietoa.

Kohu räjähti käsiin maaliskuun alussa trailerin julkaisun myötä. Tuolloin ihmiset tajusivat lopullisesti, mistä oli kyse: elokuvan nimiosan esittäjän Zöe Saldañan päähän oli aseteltu afroperuukki, ihoa oli vaalennettu reippaasti ja hänen nenäänsä oli suurennettu. Enemmän kuin olisi ollut tarpeen.

Trailerin näkyä on haukuttu groteskiksi ja epäinhimilliseksi. Esiin on nostettu 1800-luvun minstrel show’t, joissa valkoiset ihmiset maalasivat kasvonsa kenkälankilla mustiksi ja esittivät mustat karrikoituina sketsihahmoina.

Nina-elokuva on myös nostanut jälleen kerran esiin sen tosiasian, että mustat näyttelijät eivät saa helposti rooleja. Eivät edes silloin, kun esitettävänä olisi mustaihoinen ihminen.

Zöe Saldaña on Avatar ja Star Trek -elokuvista tunnettu amerikkalaisnäyttelijä, jossa virtaa afrikkalainen veri mutta vielä vahvemmin latinoveri.

Simone taas oli afroamerikkalainen laulaja, jonka rotu oli ratkaisevan tärkeä osa hänen elämäntarinaansa.

Klassisen pianon soittajaa ei hyväksytty nuorena Philadelphian Curtis-musiikki-instituuttiin siksi, että hän oli musta. Torjunta vaikutti koko Simonen loppuelämään. Hänestä tuli 1960-luvulla tulisieluinen, jopa terrorismia ihannoinut kansalaisoikeustaistelija.

Moni ajattelee, että jos jossakin, tässä kohden näyttelijän etnisellä taustalla olisi ollut todella väliä.

Simonen perikunta ei ole hyväksynyt elokuvaa missään vaiheessa. Pahin ongelma perikunnalle on ollut elokuvan näkökulma: se kertoo Nina Simonen ja tämän managerin Clifton Hendersonin (David Ouelowo) rakkaussuhteesta. Mutta tytär Lisa Simone Kellyn mukaan mitään suhdetta ei koskaan ollut: Henderson oli homo.

Voimakkaita sanakäänteitä on saatu lukea myös Nina Simonen viralliselta Twitter-tililtä.

Näyttelijä Saldaña siteerasi maaliskuun alussa pahaa-aavistamattomana Twitterissä Nina Simonea, mihin Simonen tililtä tuli pian hapan vastaus: ”Hieno tarina, mutta ota Ninan nimi pois suustasi. Loppuelämäksesi.”

Myöhemmin tytär Lisa Simone Kelly selitteli, että twiitti oli tiliä hoitavan perheystävän aivoitus ja että todellisuudessa hän on pahoillaan Saldañan puolesta. Tyttären mielestä oli väärin, että Saldañasta on tehty koko sotkun syntipukki, kun ongelmat ovat ennen kaikkea käsikirjoituksessa ja sen valheissa.

Mutta keskustelu oli jo ryöpsähtänyt käsistä, eikä sitä pysäytä enää mikään. Nyt ihmisiä jopa agitoidaan boikotoimaan koko elokuvaa.

Monien mielestä aidomman ja oikeamman kuvan Nina Simonesta antaa viime kesänä Net­flixissä julkaistu dokumentti What Happened, Miss Simone?

Lisa Simone Kelly on ollut mukana tuottamassa Liz Garbusin ohjaamaa dokumenttia, joka oli äskettäin myös Oscar-ehdokkaana.

What Happened, Miss Simone? on erittäin kiinnostava ja katsomisen arvoinen, sillä se kertoo Nina Simonen elämästä.

Sillä Nina Simonen elämä oli erittäin mielenkiintoinen.

Nina Simone syntyi Eunice ­Waymon -nimisenä Pohjois-Carolinassa. Kipinä musiikkiin syttyi saarnaajaäidin myötä kiivasrytmisissä herätyskokouksissa, joissa tyttö alkoi soittaa.

Eunice oli lapsinero, josta piti tulla Yhdysvaltain ensimmäinen musta klassinen pianisti. Haaveen tyrmäsi kuitenkin Curtis-instituutti ja silkka rasismi.

Nuori nainen alkoi esiintyä yökerhoissa ansaitakseen rahaa perheelleen. Hän otti nimen Nina Simone piilottaakseen ansaintakeinonsa, paholaisen musiikin soittamisen, saarnaaja­äidiltään.

Tämä uusi laulava pianisti ei ollut lainkaan tavallinen muusikkoilmestys. Klassisen koulutuksen saanut taitava pianisti teki kappaleista täysin omanlaisiaan. Laulajana hän taas oli 1950-luvun ilmapiiriin verrattuna syvällisyydessään ja äänen syvyydessään aivan omassa luokassaan.

Esimerkiksi 1920-luvun kepeisiin lauluihin kuten My Baby Just Cares for Me hän lisäsi poikkeuksellista tunteen paloa.

Nina Simone huomattiin. Vuonna 1960 hän pääsi Newportin jazzfestivaaleille, ja Porgy ja Bess -oopperasta tuttu I Loves You, Porgy nousi Simonen ver­sioimana jopa listoille.

Dokumentissa nähdään kiinnostava kohtaus, jossa Simone esittää tyylikään yökerhojazzversionsa Playboy-herra Hugh Hefnerin isännöimässä Playboy’s Penthouse -ohjelmassa.

Simone lakkasi kuitenkin olemasta aika pian se hillitty ja tyylikäs 50-lukutyylinen viehko laulajatar. 1960-luvun puolivälissä hän tutustui mustiin kansalais­oikeusliikkeen taiteilijoihin ja intellektuelleihin – ja radikalisoitui. Samalla muuttui musiikki.

Vuonna 1965 Simone esitti Mississippi Goddam -laulunsa rotusorron vastaisella Selma–Montgomery-marssilla Alabamassa. Varsinkin se oli käännekohta. Etelävaltioissa laulu kiellettiin, radiot ja televisio unohtivat Simonen.

Radikalisoitumista kiihdyttivät omiin sfääreihinsä vielä Simonen yhä pahenevat mielenterveysongelmat. Kun muut kansalaisoikeusliikkeen piirissä toimineet artistit onnistuivat pitämään itsensä edes jossakin määrin maltillisina, Simone ilmoitti olevansa valmis jopa tappamaan mustien oikeuksien vuoksi.

Ei ihme, että ura kärsi.

Samalla muutkin ongelmat kasautuivat. Simonella oli ollut jo aiemmin melkoisia mielialanvaihteluita. Hän saattoi tulla keikoille rutkasti myöhässä, hän myös sätti ja haukkui omaa yleisöään. Joskus hän ei suostunut esiintymään ennen kuin keikkapaikalla hiljeni.

Dokumentti toisaalta huomauttaa, että samaan aikaan monet miesartistit saivat käyttäytyä yhtä päättömästi. Nina Simone ei saanut. Hän oli nainen.

Pikku oikuttelusta ei ollut kuitenkaan enää kyse. Hiljalleen Simone sai yhä enemmän raivokohtauksia, hermoromahduksia ja masennuskohtauksia. Hän oli mieleltään pahasti sairas, eikä asiaa auttanut se, että puoliso Andy Stroud oli väkivaltainen.

Kun välit puolisoon katkesivat lopullisesti, katkesi myös työsuhde. Stroud – entiseltä ammatiltaan poliisi – oli ollut Simonen aikaansaava manageri, mutta nyt sekin oli mennyttä.

Simone teki ratkaisunsa: yhtäkkiä hän muutti ulkomaille. Alkoivat vaellusvuodet Barbadoksella, Afrikassa, Sveitsissä, Ranskassa…

Nina Simone eli vuosia kiertolaiselämää. Hänellä ei ollut tuloja eikä kunnon kotiakaan.

Dokumentti on piinaavaa katsottavaa, koska kaikesta näkee, kuinka paljon Nina Simone kärsi.

Vasta 1980-luvun lopulla hän sai diagnoosin. Vuosikausien karmaisevat ongelmat johtuivat kaksisuuntaisesta mielialahäi­riöstä.

Simone sai lääkityksen, joka vei hänen pianonsoittokykyään ja sai hänet sammaltamaan. Joka teki hänestä onnettoman.

Mutta joka toisaalta esti häntä suunnittelemasta esimerkiksi itsemurhaa.

Loppuelämänsä Simone esiintyi aktiivisesti ympäri maailmaa, vuonna 1993 jopa Suomessa, Järvenpään Puistobluesissa.

Hän kuoli rintasyöpään kotonaan Etelä-Ranskassa vuonna 2003.

Nina Simonella on lukuisia koko maailman tuntemia hittejä: My Baby Just Cares For Me, Don’t Let Me Be Misunderstood, I Put a Spell on You... Jostain syystä hän ei silti nouse Aretha Franklinin ja monien muiden aikalaistensa rinnalle tunnettuudessa. Viime vuosina hänet on miltei unohdettu.

Nyt Simone on taas esillä elokuvakiistan myötä. Mutta oikeasti hänen kuuluisi olla esillä musiikkinsa vuoksi.

Sillä taka-alalle on jäänyt tämä fakta: Nina Simone oli valtavan hieno muusikko. Aikansa kiinnostavimpia.

Hänellä oli epätavallisen tumma, jopa miehekäs ääni. Esiintymiset taas olivat usein jopa uskonnollisen hurmoksellisia.

Musiikkiinsa hänen onnistui yhdistellä luontevasti niin soulia, folkia, jazzia, poppia, gospelia, bluesia, musikaalisävelmiä, afrikkalaista musiikkia kuin klassistakin. Johann Sebastian Bachin vaikutus kuuluu pianonsoitossa usein.

Unohtaa ei sovi myöskään vimmaisia kansalaisoikeusliikkeen aikaisia lauluja.

Simonen tuotanto on aarreaitta, joka on omaperäisyytensä ja sielukkuutensa ansiosta kestänyt aikaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Elokuva
  • Dokumentti
  • Dokumenttielokuvat
  • Rotusorto
  • Jazz

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    7. 7

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää