Valikko
Kulttuuri    |   Kolumni

Luetko liian nopeasti? Hitaasti lukeva ymmärtää enemmän kuin pikalukija

On tärkeää osata lukea hitaasti, huomauttaa Henkka Hyppönen, joka ei halua olla pikalukija

”Hän luki 30 kirjaa kolmessakymmenessä päivässä.” Otsikko erottui roskasähköpostilaatikostani nigerialaiskirjeiden joukosta. Otsikko osui, sillä se ärsytti monella eri tasolla.

Luen parhaillani kirjaa, jonka yhden sivun ymmärtäminen saattaa ottaa kokonaisen päivän. Samalla olen kuitenkin oppinut ehkä enemmän uutta tietoa, kuin kymmenestä edellisestä lukemastani kirjasta yhteensä. Mikä ihmeen arvo olisi sillä, että olisin lukenut samassa ajassa kymmeniä kirjoja?

Seuraavalla tasolla ärsyyntyminen sai yhä synkkenevän muodon. Samalla tavalla kuin keskustelu rahasta määrittää yhteiskunnallista keskustelua, nopeus näyttää leimaavan oppimiseen liittyvää puhetta. Verkko pursuaa pikalukukursseja ja appeja, ja jopa podcasteja ja sähkökirjoja voi kuunnella kaksi kertaa nopeammalla vauhdilla.

Siitä, että pystyisimme lukemaan 30 kirjaa kolmessakymmenessä päivässä olisi valtavasti hyötyä, jos todella pystyisimme sisäistämään niiden viestit ja eläytymään kirjojen tunnesisältöön. Harmi vain, että nykytiedon varassa se näyttää olevan mahdotonta. Se että syötämme tietoa nopeammin ei tutkitusti tarkoita sitä, että oppisimme yhtään nopeammin.

Tietenkin ihminen voi lukemalla paljon kasvattaa omaa lukunopeuttaan, mutta kun lukunopeus nousee tavanomaisesta 250 sanasta 1 000 sanaan minuutissa, tarkkuus alkaa kärsiä. Pikalukeminen on asiaa tutkineen Keith Raynerin mukaan lähinnä mukaan sanojen ja asioiden yli hyppimistä. Nopeuden kiihtyessä asiat eivät painu mieleen pysyvästi.

Sanoja hotkiva lukija on kuin YouTube-videolla narua ahmiva hamsteri, joka kerää posket pullolleen materiaalia, mutta kun videon lopussa sadistinen omistaja vetää narun ulos lemmikin suusta, huomaa hamsteri posket lommollaan, että homma oli lähes hyödytöntä.

Jos tähtäimessä on nopeus, se rajaa helposti pois kaikki vaikeammat tekstit ja tekstit jotka edellyttävät eläytymistä. Jos ihminen lukee 30 kirjaa 30 päivässä, voimme olettaa ainakin sen, että yksikään hänen lukemistaan kirjoista ei ollut Brian Greenin Kätketyt ulottuvuudet, ja että kirjojen joukossa ei ollut Knausgårdin Taisteluni.

Pinnallisen ymmärryksen lisäksi vauhdin kasvaessa yli omien rajojen, on riskissä myös yksi laadukkaan kirjallisuuden tärkeimmistä hyödyistä. Tutkija Emanuele Castano havaitsi laajassa koesarjassaan, että ihmiset, jotka saivat luettavakseen laadukasta proosaa tietokirjojen tai viihdekirjallisuuden sijaan, olivat kokeen loppuvaiheessa empaattisempia.

Me todella sukellamme kirjan kautta syvemmälle hahmojen maailmaan ja alamme ymmärtää toisten ihmisten erilaisuutta ja motiivien monimuotoisuutta myös oikean elämän puolella.

Kaikesta ärtymyksestä huolimatta näpäytin sähköpostin auki, koska pohjimmiltani haluan luonnollisesti löytää keinon, jolla voisin lukea 360 kirjaa vuodessa. Tekstin mukaan 30 kirjan lukija oli syöpään sairastuneen naisen tytär. Sähköpostin mukaan kuukauden lukusprintillä oli merkittävä vaikutus äidin sairauden paranemiseen.

Vaikka työnnän syrjään sen, onko teksti totta, kertoo sähköposti totuudenmukaisesti pikalukemisen hyödyn. Se voi toimia kun meidän pitää tutustua yleisesti laajaan aiheeseen tai useaan aiheeseen lyhyessä ajassa.

Mutta jos ostamme nopeus yli kaiken -tarinan, hyväksymme samalla ajatuksen, että leveys on tärkeämpää kuin syvyys. Lukunopeuden kasvattaminen inhimillisissä rajoissa edellyttää sanavaraston kasvattamista, ja se taas edellyttää hitaampaa lukunopeutta.

Ehkä juuri nyt ajassamme on vajaus sille, että tutustuisimme itsellemme vieraisiin asioihin syvemmin, lukisimme jotain mitä emme ymmärrä ja eläytyisimme tekstiin joka kouraisee syvältä.

Palstalla vuorottelevat Henkka Hyppösen kanssa Tiina Raevaara, Mikko Rimminen ja Pirkko Saisio.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Henkka Hyppösen kolumnit
  • Lukeminen
  • lukunopeus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Ranskalainen lifestyle­bloggaaja kuoli ilokaasulla toimivan kerman­vaahdottimen räjähdykseen

    4. 4

      5,5-prosenttiset juomat tuskin päätyvät ruokakauppoihin – Eduskunnassa hallituksen esitystä uudesta alkoholilaista vastustetaan enemmän kuin kannatetaan

    5. 5

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    6. 6

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    7. 7

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    8. 8

      Ritva Elomaan paluu perussuomalaisiin nakertaa hallituksen enemmistöä – Nyt käydään sotaa edustajien sieluista

    9. 9

      Juha Sipilä ymmärtää Ritva Elomaan paluuloikkausta perussuomalaisiin – pääministerin mukaan eduskunnassa tarvitaan nyt tiukempaa ryhmäkuria

    10. 10

      Pohjois-Korea haukkui Donald Trumpia psykopaatiksi: ”Trumpin seuraaminen johtaa ainoastaan tuhoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    3. 3

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    4. 4

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    5. 5

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    6. 6

      Näin arabisiirtolaisia houkutellaan olemattomilla lupauksilla Suomeen – Jemeniläinen perheenisä myi koko omaisuutensa ja maksoi Suomessa asuvalle miehelle tuhansia dollareita

    7. 7

      Ritva Elomaa siirtyy takaisin perussuomalaisiin – Halla-aho kehottaa muitakin ”pohtimaan asiaa”

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Ritva Elomaan paluu perussuomalaisiin nakertaa hallituksen enemmistöä – Nyt käydään sotaa edustajien sieluista

    10. 10

      Syötkö 40 appelsiinia päivässä, maistuuko koiranlihakeitto vai oletko vielä elävän sushin ystävä? Testaa, ketä diktaattoria muistutat ruokatavoiltasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    4. 4

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    11. Näytä lisää