Valikko
Kulttuuri

HS vieraili Tom of Finland -elokuvan kuvauksissa Saksassa – ”Berliinissä Touko Laaksonen kohtaa seksuaalisuuden”

Suomalaista suurtuotantoa kuvataan useissa eri maissa. Saksasta kuvausryhmä siirtyy Espanjan Madridiin.

Tunnelmallinen, hämärä baari Berliinin Neuköllnissä täyttyy nuorista miehistä. He ovat Tom of Finland -elokuvan saksalaisia avustajia, jotka passitetaan saman tien puvustamoon. Se on keltainen linja-auto kadun varressa täynnä miesten pukuja ja univormuja.

Tom of Finland -elämänkertaelokuvan Berliinin kuvausjaksossa oli perjantain ja torstain välillä käsillä viimeiset kohtaukset. Elokuvassa eletään 1950-luvun loppuvuosia, jolloin Touko Laaksonen on käymässä Berliinissä. Hän pääsee ensimmäistä kertaa homobaariin, vaikka se on salainen kokoontumispaikka Saksassakin.

Helsingissä hän on jo piirtänyt salaa ylimiehekkäitä homomiehiä, ja Berliiniin hän on salakuljettanut satoja piirustuksiaan.

”Berliinissä Touko Laaksonen kohtaa seksuaalisuuden, joka on Suomessa kiellettyä ja laitonta. Tässä elokuvassa on Tom of Finlandin tarinan lisäksi kyse on yleisemmin kaapista tulosta, omana itsenään olemisesta”, ohjaaja Dome Karukoski sanoo.

Karukoski ihmettelee yhä sitä, kuinka kaarinalaisesta opettajan pojasta tuli maailmankuulu taiteilija.

Touko Laaksonen kävi Berliinissä usein, olihan kaupungissa paljon Helsinkiä vapaamielisempi ilmapiiri sodan jälkeen.

Helsingissä homoja pakotettiin avioliittoihin ja hankkimaan lapsia. Laaksonen oli myös tutustunut useisiin saksalaissotilaisiin ollessaan sodassa. Wehrmacht-sotilaiden univormu oli jäänyt lähtemättömästi hänen mieleensä.

”Tom of Finlandin sanotaan sanoneen, että saksalaisten univormun suunnittelijan on aivan pakko olla ollut homo”, sanoo Tom of Finlandin taiteen asiantuntija ja kerääjä, saksalainen Volker Morlock.

Morlock itse on päässyt baarikohtaukseen avustajaksi, joka saa sanoa yhden repliikin.

Elämäkertaelokuva, jonka työnimenä on Tom of Finland on yksi viime vuosien suurimpia elokuvatuotantoihin Suomessa. Helsinki-filmin tuottaman elokuvan kustannukset ovat lähes neljä miljoonaa euroa.

Suomalaisen rahoituksen lisäksi mukana tukijoina ovat muun muassa Ruotsin ja Tanskan elokuvasäätiöt sekä maiden yleisradioyhtiöt SVT ja DR. Lisäksi mukana on rahaa muun muassa Saksasta.

Pääosaan Dome Karukoski valitsi kymmenien ehdokkaiden joukosta Pekka Strangin. Hänen tunnetuin elokuvaroolinsa on elokuvassa Leijat Helsingin yllä. Strangilla on ollut useita keskeisiä rooleja Helsingin kaupunginteatterissa ja Lilla Teaternissa. Koska elokuva ulottuu neljälle vuosikymmenelle, Strangin täytyy pystyä muuntautumaan niin parikymppiseksi kuin vanhaksikin mieheksi.

Miten Touko Laaksosen nahkoihin pääsy onnistuu?

”Hän eli kaksoiselämää. Lähden siitä, millaisia tunteita hän on tuntenut. Voin tietenkin tietää vain sen, kuinka itse koen pelkoa. Yhdistän omaan kokemukseen sen, mitä käsikirjoitus tarjoaa”, Pekka Strang sanoo.

Näyttelijän mielestä on suuri mysteeri, kuinka nuori mies pystyy luomaan piirustuksissaan maailman, jota ei ole olemassakaan.

”Isot miehet ulkona nauttimassa toisistaan. Se on vaatinut Tom of Finlandilta luovuutta, uuden etsintää ja rohkeutta”, Strang sanoo.

Berliinissä kuvattiin vajaan viikon aikana kohtauksia elokuvan useista eri ajanjaksoista ja myös muiden kaupunkien tapahtumia.

”Ehkäpä Berliinin vapaa ilmapiiri houkuttelee hyvin samaan tapaan taiteilijoita nyt, kuten se houkutteli Touko Laaksosta”, Strang pohtii.

Perjantaiyön kuvauksissa hämyisessä baarissa tallennetaan kohtauksia, jotka kertovat siitä, ettei Berliinissä kaikki mennyt niin kuin piti. Touko Laaksosella on matkassa mukana satoja piirustuksia. Ne varastetaan, hänen työnsä alkavat levitä homopiireissä maailmalle.

Tom of Finland -elokuvan kuvaukset jatkuvat ensi viikolla Espanjan Madridissa ja sen jälkeen kuvausryhmä suuntaa Suomeen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Berliini

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    2. 2

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamissuunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    3. 3

      Varo näitä ruokia, jos syöt lääkkeitä – ruoka-aineilla on oudoilta kuulostavia vaikutuksia lääkkeiden kanssa

    4. 4

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Tutkimus: Sperman laatu laskee hälyttävästi – länsimaissa miehillä on siittiöitä jo yli puolet vähemmän kuin 40 vuotta sitten

    7. 7

      Yhdysvaltain senaatti päätti täpärästi aloittaa poikkeusmenettelyn Obamacaren kumoamiseksi

    8. 8

      Suomen EU-politiikkaa pyörittävä mies on palvellut viittä pääministeriä, mutta hänestä ei ole edes Wikipedia-artikkelia – haastattelussa arvostettu, karu ja vähän pelättykin Kare Halonen

    9. 9

      Parantumattomasti sairaan Charlie-vauvan vanhemmat ajautuivat taas erimielisyyksiin sairaalan kanssa – vanhemmat haluavat vauvan kotiin kuolemaan, mutta sairaala ei suostu

    10. 10

      Suomeen ensimmäistä kertaa saapuva suorapuheinen laulaja Beth Ditto: ”Amerikassa empatia on vaihtunut täydelliseen sosiopatiaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    3. 3

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    6. 6

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    9. 9

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    10. 10

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää