Kulttuuri    |   Näkökulma

Some on kuin koko kansan lääkärikirja

Sosiaalista mediaa on helppo syyllistää, mutta syyllisiä tulisi etsiä toisesta suunnasta, kirjoittaa Jukka Petäjä

Kolme päivää sitten A-studiossa Ylen ykköskanavalla puhuttiin pääasiassa heikon talouskehityksen kääntämisestä nousuun ja kasvua estävien työmarkkinoiden rakenteiden purkamisesta. Äänessä olivat SAK:n erikoistutkija Tapio Bergholm, keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä, ajatushautomo Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen ja kansanedustaja Sanna Marin (sd).

Keskustelijat pohtivat myös sitä, miten erityisesti sosiaalisessa mediassa rehottava vihapuhe saataisiin vähenemään. Hiilenmustaksi pääpiruksi maalattiin juuri sosiaalinen media, joka A-stu­dioon torstaina kutsuttujen keskustelijoiden mielestä estää rakentavan keskustelun. Sinänsä ymmärrettävä näkemys.

Mutta, mutta. Toisinkin voisi julkisuudessa usein kovin pintapuolisesti käsiteltyä vihapuhetta lähestyä. Onko peiliä syyttäminen, jos naama on vino?

Lienee paikallaan selittää väitettä. Sosiaalinen media on vähän kuin jumala, yhteiskunta, puolue tai tie- ja sähköverkko, jolla on kyllä oma olemuksensa, mutta sillä ei ole kuitenkaan omaa mieltä tai sielua. Sen kanssa on hankala puhua nokikkain. Tästä henkilötunnuksen puuttumisesta seuraa luonnollinen kysymys. Ketä me syytämme, kun me syytämme sosiaalista mediaa?

Itse asiassa sosiaalinen media on kollektiivinen peili. Se ei ole synnyttänyt vihapuhetta, vaan tarjonnut sille helpon alustan tai kanavan. Se paljastaa, kuinka matalamielisiä, pelokkaita, itsekkäitä, häiriintyneitä ja alamittaisia me olemme: minä ja sinä, me ja he, te ja erityisesti nuo, nuo toiset.

Sosiaalinen media on kuin koko kansan lääkärikirja. Siksi keskustelu somen vihapuheesta tulisi kääntää puheeksi siitä, miten suomalainen kulttuuri, asenteet, arvot ja käyttäytymismallit kylvävät siemeniä vihapuheen maaperään. Vihapuheella, herravihalla, kaksinaismoralismilla ja vieraan pelolla on pitkät perineet Suomessa. Ei some niitä Suomeen tuonut. Se vain toi ne kaikkien nähtäväksi.

Jos vihapuhe pysyy enemmän tai vähemmän piilossa – kuten tilanne oli agraari-Suomessa – se ei tarkoita sitä, että ihmiset eivät antaisi omissa nurkissaan myrkyllisen kielen laulaa vihan ja kaunan lauluja. Tässä mielessä edessä on iso remontti, jos jotakin muutosta halutaan.

Sivistys on hyvä lääke myös vihapuheeseen, mutta ”ajattelemiseen tarvitaan ihminen, aivoista puhumattakaan” – kuten puolalainen aforistikko Stanisław Jerzy Lec on kirjoittanut.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Näkökulma
  • Sosiaalinen media
  • Vihapuhe
  • Sivistys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    2. 2

      Jehovan todistajille tulvii surunvalitteluja ulkomailta, nuori nainen jakoi esitteitä joutuessaan puukotetuksi – Turun uhreista kaksi makaa yhä hengityskoneessa

    3. 3

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      22-vuotias Topi lopetti amiksen neljästi, mutta sitten hänestä tuli Tippa-T, jolle seksikin on työsuhde-etu

    8. 8

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    9. 9

      Ruotsalaiskommentaattori ihmeissään Johaugin käytöksestä: ”Se kertoo jotain Norjan kulttuurista”

    10. 10

      HKL hankkiutuu eroon vanhoista matalalattia­raitiovaunuista – Bombardier maksaa korvauksia 33 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    5. 5

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    6. 6

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    11. Näytä lisää