Valikko
Kulttuuri

Netflix suunnittelee tv-sarjojen tekoa Pohjoismaissa: listalla ensin Ruotsi, sitten Suomi

Netflix haluaa lisää jalansijaa pohjoismaisilta televisiomarkkinoilta.

Yhdysvaltalainen suoratoistojätti Netflix valmistaa omia draamasarjojaan jo monilla puolilla maailmaa. Yhtiö on kertonut omista tuotannoista jo muun muassa Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Britanniassa, Brasiliassa ja Kolumbiassa.

Seuraavaksi Netflixin oma sarjoja tuottava koneisto on käynnistymässä myös Pohjoismaihin.

Aiemmin Netflix on esittänyt pohjoismaisia sarjoja, muun muassa Siltaa, jotka on alun perin valmistettu paikallisten televisiokanavien rahoilla. Netflixin johtaja Reed Hastings kertoo tuoreessa Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n haastattelussa, että päätöksiä ei vielä ole, mutta Ruotsi kiinnostaa.

”Toimimme maailmanlaajuisesti. Etsimme hyviä kertojia, annamme heille alustan”, Hastings kertoo SVT:lle.

Usea ruotsalainen tv-tuottaja vahvistaa SVT:lle, että Netflix on ollut yhteydessä.

”Netflixin väki on pyytänyt ideoita kevään aikana, ja syksyllä he tekisivät tilauksen”, kertoo muuan ruotsalaistuottaja SVT:lle.

”Jos teemme sarjan tai elokuvan Ruotsissa, se leviää koko maailmaan. Uskomme tämän lisäävän kilpailukykyä. Kun useampi on tekemässä tarjouksia, hinta nousee, ja tekijä voittaa”, kertoo Netflixin sisältöjohtaja Ted Sarandos SVT:lle.

”Kuka häviää, sitä en osaa sanoa, mutta kuluttaja voittaa.”

Televisiotuottaja Roope Lehtinen helsinkiläisestä Moskito-yhtiöstä pitää selvänä, että kansainvälinen suoratoistojätti Netflix tulee mukaan myös suomalaiseen tv-tuotantoon. Lehtisen tuottamiin televisiosarjoihin kuuluvat muun muassa Helppo elämä, Mustat lesket sekä Koukussa.

”Uskon että kahden vuoden sisällä Ruotsissa tehdään ensimmäinen Netflixin originaalisarja”, Lehtinen sanoo.

Ja se mikä tapahtuu Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa, tapahtuu usein pian myös Suomessa.

”On helppo veikata, että he tulevat jollain aikavälillä myös Suomeen. Mutta sitä en osaa sanoa, tekevätkö he kokonaisen alkuperäissarjan vai ryhtyvätkö suomalaisen kumppanin kanssa osatuottajaksi”, Lehtinen toteaa.

Sitä Lehtinen ei halua kertoa, onko hän yhtiöineen jo neuvotellut Netflixin kanssa.

Yle Draaman päällikkönä toimiva Jarmo Lampela on suomalaisen tv-draaman keskeinen vaikuttaja. Hänen mukaansa Netflix on jo lähestynyt suomalaisia tuottajia.

”Se on minun käsitykseni”, Lampela sanoo. Hän uskoo, että Netflixin tulo muuttaa televisiomarkkinaa Suomessa.

”Jos meillä on enemmän toimijoita, talentit tulevat olemaan kysyttyjä. Tv-käsikirjoittajien raskaasta sarjasta tulee entistä kysytympiä, kyse on siis tästä Miikko Oikkosen ja Laura Suhosen sukupolvesta joka on kasvanut näihin tuotantoihin.”

Olisiko Ylen ja Netflixin yhteistyö mahdollista, Jarmo Lampela?

”Yhteistyö voi olla hankalaa, sillä Yle Areenakin pyrkii kehittämään draamatarjontaa siten, että sarjat olisivat siellä pidempään esillä”, Lampela Yleltä sanoo. Ensi vuonna Yle esimerkiksi lanseeraa Areenassa uuden ”draamakanavan”, jossa katsottavissa olevien elokuvien ja sarjojen tarjonta kasvaa ja niiden esitysajat pitenevät.

Televisiomarkkinoilla huhutaan, että Netflixin perässä myös muut kansainväliset suoratoistopalvelut kuten vaikka HBO ja Amazon voisivat olla kiinnostuneita osallistumaan pohjoismaiseen draamantuotantoon.

Netflix on laajentunut tasaisesti ja nykyisellään sillä on maailmanlaajuisesti noin 75 miljoonaa tilaajaa. He maksavat kuukausimaksua ja saavat käyttöönsä yhtiön ohjelmakirjaston. Yhtiö toimii useimmissa maailman maissa, pois lukien muun muassa Kiina ja Pohjois-Korea.

Aiemmin Netflix on ollut mukana tuottamassa tv-sarjaa Pohjoismaista vain Norjassa. Draamasarja Lilyhammerissa Netflix teki yhteistyötä Norjan yleisradioyhtiön kanssa. Netflixin tunnetuimpia alkuperäissarjoja ovat yhdysvaltalaistuotannot House of Cards sekä Orange is the New Black.

Netflixin uskotaan tuovan mukanaan myös ison tuotantokassan. Esimerkiksi norjalainen Lilyhammer nousi Netflix-yhteistyön myötä maan kalleimmaksi tv-sarjatuotannoksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Suoratoistopalvelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    2. 2

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    4. 4

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Säännöstelyä tarvitaan, koska suomalainen ei osaa hallita omaa juomistaan

    7. 7

      Taistelevia jumalia, feminististä seksikomediaa ja Prisman hypnoottinen kassahihna – Nämä kymmenen tv-sarjaa kannattaa katsoa juhannuksena

    8. 8

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    9. 9

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    10. 10

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    2. 2

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    3. 3

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      13-vuotias tyttö raiskattiin parkkihallissa Keravalla, tekijällä myös muita teiniuhreja – oikeus antoi kolme ja puoli vuotta vankeutta

    5. 5

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    6. 6

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    7. 7

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    8. 8

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    9. 9

      Ritva Elomaan paluu perussuomalaisiin nakertaa hallituksen enemmistöä – Nyt käydään sotaa edustajien sieluista

    10. 10

      Mies tappoi vanhuksen Puotilassa, jäi hovioikeudessakin ilman rangaistusta – tekijä esiintyi samana kesänä musiikkivideolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää