Valikko
Kulttuuri

”Tältä kuulostaa, kun kyyhkyset itkevät” – USA:ssa surtiin legendan kuolemaa

Presidentti Obaman mukaan maailma menetti luovan ikonin

Washington

Yhdysvalloissa surtiin torstaina poplegenda Princen varhaista kuolemaa.

”Tänään maailma menetti luovan ikonin. Michelle ja minä yhdymme miljoonien fanien suruun Princen äkillisen kuoleman johdosta”, kirjoitti presidentti Barack Obama Valkoisen talon lähettämässä tiedotteessa.

Obaman mukaan harva taiteilija on vaikuttanut popmusiikkiin niin paljon tai koskettanut niin monia kuin Prince.

”Vahva henki voittaa säännöt, sanoi Prince. Eikä kellään ollut yhtä vahvaa, rohkeaa tai luovaa henkeä kuin Princella. Ajatuksemme ja rukouksemme ovat hänen perheensä, bändinsä ja kaikkien hänen rakkaittensa kanssa.”

”Tältä kuulostaa, kun kyyhkyset itkevät. Lepää rauhassa Prince”, twiittasi näyttelijä Whoopi Goldberg viitaten Princen kappaleeseen.

The New York Times -lehti kutsui Princea pikkutarkaksi popin mestariksi, leiskuvaksi ja tuottoisaksi lauluntekijäksi ja esiintyjäksi, jonka musiikki yhdisti ja uudisti funkia, rokkia ja R&B:tä.

”Hänen vuonna 1984 ilmestynyttä elokuvaansa Purple Rain pidetään yhtenä parhaimpana ja vaikutusvaltaisimpana musiikkielokuvana koskaan”, lehti kirjoitti nekrologissaan.

The Entertainment Weekly -lehden mukaan Prince oli luovuudessaan ja tuotteliaisuudessaan näennäisesti väsymätön. Lehti kutsui häntä myös provokatiiviseksi ja ristiriitaiseksi taiteilijaksi, joka suosi eroottisia lyriikoita ja pröystäilevää tyyliä.

The Rolling Stone -lehden mukaan Princesta tuli liki 40 vuoden uransa aikana taiteellisuuden ja yksilöllisyyden ikoni.

”Harva taiteilija määritteli ja uudelleenmääritteli popin, rokin, R&B:n, funkin, soulin ja lähes joka musiikin lajin niin mielikuvituksellisesti kuin Prince”, lehti luonnehti.

The Rolling Stone muistutti myös, että Prince protestoi levytyssopimusta ja musiikkiteollisuutta vastaan nimeämällä itsensä uudelleen symboliksi, jota oli mahdoton lausua. Hän jakoi albumejaan konserttiyleisölle aikana, jolloin muut eivät vielä tehneet niin.

The Billboard -lehden mukaan Prince oli kuuluisa sekä tuotteliaisuudestaan että perfektionismistaan. Hän julkaisi tasaisena virtana studiokokeilujen tuloksena syntynyttä musiikkia, jota fanit keräilivät.

”Samaan aikaan hän ylitti esiintyjänä rajoja ja venytti usein konserttejaan yli kolmen tunnin esitelläkseen hämmästyttäviä kitarataitojaan, joita ei arvostettu tarpeeksi, koska ne jäivät hänen ikonisen lauluäänensä ja lauluntekijätaitojensa varjoon”, The Billboard kirjoitti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    3. 3

      Vihjailuja ”kovaäänisistä petipuuhista” ja väitteitä laittomuuksista – Suomeen kesällä rantautunut pilapuhelusovellus koettelee häirinnän rajoja

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Pokka-koiran katoamisesta käynnistyi kiihkeä etsintä, jota tuhannet seurasivat Facebookissa – näin some-yhteisö auttoi lemmikin löytämisessä

    6. 6

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    7. 7

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    8. 8

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    9. 9

      Virolaistaiteilija aikoo seilata Helsingistä Tallinnaan veneellä, joka on tehty suomalaisten Virosta rahtaamista kaljatölkeistä – ”Ihmiset juovat ihan liikaa”

    10. 10

      Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    6. 6

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    7. 7

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    8. 8

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    9. 9

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    10. 10

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää