Valikko
Kulttuuri

Beyoncé pureutuu mustan naisen asemaan yksityisesti ja yhteiskunnallisesti

Glamouria tihkuva hittien tekijä ja poptähti on myös rohkea taiteilija.

Prince on kuollut, David Bowie on kuollut. Olisiko vihdoin tullut aika, jolloin popmusiikin toisinajattelijan ja suunnannäyttäjän paikalla olisikin musta nainen?

Beyoncén lauantaina julkaisema Lemonade on vahva näyttö siitä, että glamouria tihkuva hittien tekijä on myös rohkea taiteilija.

Lemonadea ei voi nimittää vain albumiksi. Se on kyllä 13 laulun kokoelma, mutta myös elokuva, sotahuuto, avoin kirje mitä ilmeisimmin vaimoaan pettäneelle aviomiehelle ja monin tavoin myös vuoden 2016 mustan Amerikan kulttuurinen sydänkäyrä.

Lemonade ilmestyi viime lauantaina, kun amerikkalais­kanava HBO esitti tunnin mittaisen elokuvan. Elokuva on jaettu 11 osaan, joissa lauletaan, tanssitaan ja julistetaan – ja kaiken keskellä on Beyoncé Knowles.

Päällisin puolin Lemonade on tarina avioliiton ajautumisesta tuhon partaalle ja sieltä pois. Elokuvan osiot on nimetty raamatullisesti viattomuudesta ja mustasukkaisuudesta vihaan, synninpäästöön ja lopulta ­uuteen rakkauteen ja toivoon.

Tuntiin on ahdettu käytännössä kymmenen erilaista musiikkivideota, joissa Beyoncé kulkee teeman mukaisesti syvästä vedestä (petos) kadulle hakkaamaan pesäpallomailalla autoja hajalle, ajamaan niiden yli monsteriautolla (viha). Laulaja paiskaa vihkisormuksensa maahan ja seisoo lieskojen keskellä palavassa talossa.

Asetelma vaikuttaa olevan suora kertomus Beyoncén ja toisen supertähden Jay Z:n (Shawn Carter) avioliitosta, jonka on viime vuosina huhuttu olevan vaikeuksissa. Syyksi on veikkailtu Jay Z:n uskottomuutta.

Jos Lemonade olisi vain levy, tämä olisi varmaankin sen vahvin viesti.

Pian alun jälkeen kuullaan kuitenkin kansalaisoikeustaistelija Malcolm X:ää vuodelta 1962:

The most disrespected person in America is the black woman.

The most unprotected person in America is the black woman.

The most neglected person in America is the black woman.

Selväksi tulee, että Lemonade ei kerro pelkästään kahden miljonäärin avioliiton vaikeuksista.

Kyse on ryhmästä. Mustat naiset ympäröivät Beyoncén elokuvassa kerta toisensa jälkeen. Naiset ovat valkoisissa, kävelevät kastautumaan. Naiset ovat yhtä vihaisia kuin Beyoncé. Mustat naiset asettuvat muodostelmaan. Mustat naiset marssivat. Miehiä ei näy missään. Mokatkaa, ja menetätte tämän kaiken, toistellaan.

Kyse on myös sukupolvista. Kuvissa nähdään toistuvasti eri ikäisiä mustia naisia, jopa Serena Williams tanssimassa, sitten lisää mustia naisia, käsissään ammuttujen poikiensa kuvia. Jokin suhteessa miehiin, menetykseen ja kipuun yhdistää.

Sitten Beyoncé jo julistaa. Kendrick Lamarin kanssa tehdyssä Freedomissa laulaja esiintyy kesäteatterissa mustien naisten yleisölle.

Open our mind as we cast away oppression / Yeah, open the streets and watch our beliefs, Lamar räppää.

Kun Beyoncé vastaa laululla, henkilökohtainen kasvaa joksikin muuksi: I break chains all by myself / Won’t let my freedom rot in hell / Hey! I’ma keep running / Cause a winner don’t quit on themselves.

Yhdysvalloissa Lemonade osuu aikaan, jossa vähemmistöjen asemasta käydään taas vilkasta keskustelua. Siinä limittyvät eri vähemmistöt, mustan ­väestön oman historian kokemus ja tulkinta ja pintakerroksena mustien miesten surmat poliisien käsissä ja niistä noussut Black Lives Matter -kansanliike.

Helmikuussa ilmestynyt ­Beyoncén Formation-single viittasi suoraan poliisiväkivaltaan, mustien eriarvoiseen kohteluun lain edessä ja herätti huomiota uhmakkuudellaan. Super Bowlissa Beyoncé pukeutui asuun, jonka sanottiin tuovan mieleen uhmakkaat Mustat pantterit.

Beyoncé julistaa taistelua, mutta Lemonade sanoo vielä suoremmin, mistä taistelusta on kyse. Kyse on naisista, vähemmistöjen naisista ja asettumisesta yhteen rintamaan. Poliisiväkivallan kohdalla on puhuttu mustista miehistä, nyt Beyoncé puhuu erityisesti naisista.

Uhoon on luonnollisesti rakennettu sisään Beyoncén oma mahdoton asema: Hän on upporikas eliitin edustaja, johon avioerokaan ei taloudellisesti sattuisi samalla tavalla kuin moneen muuhun. Onneksi tähti tuntuu tietävän tämän, ja toteaa levylläkin voivansa jättää surkimusmiehensä, koska omistaa ”omat rahansa”.

Etelän tähti

 Beyoncé Knowles-Carter on 34-vuotias artisti. Hän on kotoisin Houstonista Teksasista.

 Tuli tunnetuksi 1990-luvun lopussa Destiny’s Child -lauluyhtyeen jäsenenä.

 Lemonade on hänen kuudes soololevynsä.

 Talouslehti Forbes nimesi hänet vastikään maailman vaikutusvaltaisimmaksi naisartistiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pop- ja rockmusiikki
  • Tasa-arvo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    2. 2

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    3. 3

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    4. 4

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    5. 5

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    6. 6

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    9. 9

      Isisin kasvualue on nyt Kaakkois-Aasia, kun kasvunäkymät Lähi-idässä ja Afrikassa heikkenevät

    10. 10

      Miksi ihmeessä radiossa luetaan koko kansalle merisäätä? Torsti tietää vastauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    8. 8

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    9. 9

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    10. 10

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää