Valikko
Kulttuuri

Helsingissä aloittaa pelkkään talouteen keskittyvä radiokanava – ”Kerrotaan myös asioista, joissa suomalaiset yritykset ovat onnistuneet”

Helsingissä aloittaa pian toimintansa uusi paikallisradio Business FM. Nimensä mukaisesti kanava keskittyy käsittelemään talouselämään liittyviä asioita.

Helsingissä aloittaa pian toimintansa uusi paikallisradio Business FM. Nimensä mukaisesti kanava keskittyy käsittelemään talouselämään liittyviä asioita.

”Positiivista talousuutisointia, työssä käyviä ihmisiä kiinnostavia juttuja ja yleisesti talouteen sekä omaan että yleiseen talouteen liittyviä asioita”, kuvailee Pekka Hurme.

Business FM -kanavaa pyörittää espoolainen uusmyynnin konsultointia tekevä Salesheli Advisors Oy. Yrityksen omistavat Reijo Karhulahti ja Pekka Hurme.

Hurmeella on vankka tausta radioalasta, sillä hän on entinen Metroradion toimitusjohtaja.

”Meillä on aika hyvä tekijäkaarti ja aika hyvä käsitys ja tuntemus kaupallisesta radiosta ja radion tekemisestä sekä maailmalta että muualta. Näimme, että tämä on sellainen formaatti, johon Suomessa olisi kysyntää.”

Hurmeen mukaan Businessa FM ei ole formaattiradio.

”Mutta tällaisia bisinesformaattiradioita on maailmalla useita, ja ne ovat olleet aika suosittuja. Kanavalta tulee viihdyttävää musiikkia sekä juttuja ja uutisia mutta enemmän tai vähemmän ne kaikki liittyvät talouteen ja bisnekseen”, Hurme kertoo.

Bisneskanavalla seurataan myös maailman pörssikursseja reaaliajassa.

”Talousuutisia tasatunnein. On pörssipäivät Helsinki, Nasdaq, Tukholma, Lontoo, New York, jotka analysoidaan välittömästi pörssipäivän jälkeen eli analyytikko analysoi päivän tärkeimmät tapahtumat”, Hurme kertoo.

Positiivinen talousuutisointi tarkoittaa Hurmeen mukaan sitä, että kanavalla kerrotaan myös niistä asioista, joissa suomalaiset yritykset ovat onnistuneet.

Millainen musiikki bisneskanavalla sitten soi?

Sen tarkka sisältö tulee Hurmeen mukaan muuttumaan ja kehittymään matkan varrella kuuntelijoilta saadun palautteen mukaan, mutta pääasiassa musiikki on aikuisille suunnattua tunnettujen tähtien nykypoppia.

”Aikuisille suunnattua populäärimusiikkia laajalla genrellä aina jatsahtavasta, souliin ja kotimaisiin klassikoihin. Musiikki on pääosin 80-luvulta tähän päivään. Tarkoituksena on soittaa myös kohderyhmälle sopivia uusia julkaisuja jotka eivät todennäköisesti muuten soisi muilla radioasemilla. Kotimaisen musiikin osuus tulee olemaan merkittävä”, Hurme kuvailee.

Kanavan on tarkoitus aloittaa toimintansa jo kesäkuun alussa kevyellä versiolla. Täysimittainen ohjelma alkaisi suunnitelmien mukaan pyöriä vasta elokuussa. Kanavan ohjelmien tekijöitä Hurme ei voi vielä kertoa.

”On ihan vahva ammattilaisporukka tekemässä, heillä on vahvaa radiokokemusta. Mitään ei ole voitu lyödä vielä lukkoon, mutta alustavasti on keskusteltu jo monien tahojen kanssa. Saamme hyvät tekijät”, Hurme kertoo.

Viestintävirasto myönsi torstaina neljä uutta ohjelmistolupaa analogiseen radiotoimintaan 13 paikkakunnalle Suomessa. Toinen Helsingin taajuuksista myönnettiin Järviradio Oy:lle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Radio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    4. 4

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    5. 5

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    6. 6

      Miksi ihmeessä radiossa luetaan koko kansalle merisäätä? Torsti tietää vastauksen

    7. 7

      Finnairin uusista lentoemännistä 100–200 ulkomailta

    8. 8

      Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu suosimaan miehiä, väittää politiikan sukupuolittumista tutkinut Salla Turunen

    9. 9

      Ramadanin päättymistä juhlittiin shoppailun merkeissä Itä-Helsingissä – Mellunmäessä moskeijasta puhdistettiin rasistisia töhryjä

    10. 10

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    8. 8

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    9. 9

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    10. 10

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää