Valikko
Kulttuuri    |   Nuorten ääni

Lähi-itätutkijat: Israelin ja Palestiinan konfliktin uutisointi on yksipuolista

Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin uutisointi on tutkijoiden mukaan yksipuolista, kertovat suomalaiset asiantuntijat

”Israelin turvallisuusjoukot tappoivat viisi palestiinalaista, jotka yrittivät hyökätä israelilaisten kimppuun sunnuntaina Länsirannalla ja Jerusalemissa.” (HS 15.2.2016)

Uutispätkässä tiivistyvät suomalaisasiantuntijoiden mukaan Israel-Palestiina-konfliktin uutisoinnin ongelmat. Heidän mielestään aiheen käsittelyssä keskitytään liikaa yksittäisiin iskuihin ja Israelin valtion näkökulmaan.

”Konfliktia käsitellään kuin jatkuvasti purkautuvaa tulivuorta ilman riittävää ja kriittistä taustoittamista. Aivan kuin puukotukset syntyisivät tyhjästä,” sanoo entinen Ylen Lähi-idän kirjeenvaihtaja Leena Reikko.

”Tiedonsirpaleita, esimerkiksi iskuja, ei asiantuntemuksen puutteen vuoksi osata sijoittaa pidempään ja loogisempaan historian jatkumoon, vaan ne tuodaan mediassa yksittäisinä esille,” sanoo vuosikymmeniä Lähi-itää tutkinut dosentti Pertti Multanen Helsingin yliopistosta.

Näin Multasen mukaan syntyy yksipuolinen ja vääristynyt kuva alueen tilanteesta. Palestiinalaiset näyttäytyvät usein vastuuttomina terroristeina, vaikka Multasen mielestä heidät voisi kuvata myös vapaustaistelijoina. Samaa mieltä on Lähi-idän mediasotaa tiedotusopin väitöskirjassaan tutkinut Tapio Kujala.

”Väkivaltaiset teot ovat kiistämättä terroritekoja, mutta mitä on palestiinalaisten taistelu elintilastaan? Onko se vapaustaistelua, itsenäisyystaistelua, vai kutsummeko sitä terrorismiksi?” pohtii Tampereen yliopistosta väitellyt Kujala.

Klassiset uutiskuvat, joissa palestiinalaiset mellakoivat tai tekevät pommi-iskun, vahvistavat mielikuvaa terrorismista.

”Ei kuitenkaan kysytä, miksi joku tekee näin epätoivoisen teon. Julkisuuteen ei tuoda riittävästi esimerkiksi israelilaisten siirtokuntalaisten väkivaltaa palestiinalaisia kohtaan, palestiinalaisten rajoitettua liikkumista eikä yöllisiä pidätyksiä”, Kujala esittää.

Kujalan mukaan mediassa ei myöskään näy konfliktin osapuolten epätasapaino, mikä vaikuttaa tapahtumista uutisointiin. Väitöskirjassaan Kujala tarkasteli Lähi-idän konfliktia mediastrategisesta näkökulmasta.

”Israelin turvallisuuskoneisto on maailman huippuluokkaa. Armeijan tiedotuksella on 460 tiedottajaa ja käytössä nykyaikaisin teknologia. Tämä mahdollistaa tiedotteiden tarjoilun valtamedioihin kaikilla maailman pääkielillä, kun taas palestiinalaisalueilta on vaikea löytää edes yhtä tiedottajaa.”

”Israelin tiedotuspolitiikan keskeinen tavoite on piilottaa oma sotilaallinen aggressiivisuus ja ylivoima,” Multanen sanoo.

”Lähi-idässä näkyy selkeästi se, kuinka jokaisen sodan kohdalla totuus kuolee ensimmäisenä.”

Joskus konfliktin osapuolet syöttävät niin paljon väärää tietoa ja propagandaa, että on mahdotonta tietää, kuka on syyllistynyt ja mihin.

Tutkijoiden mukaan Israel oikeuttaa toimintaansa vedoten antisemitismiin ja terrorismin vastaiseen sotaan. Kyse ei ole kuitenkaan vain propagandasta.

Tiedotusylivoiman vuoksi Israelin näkökulma värittää uutisointia maailmanlaajuisesti. Tyypillisesti Israel näyttäytyy uutisoinnissa palestiinalaisten väkivallan uhrina. Tämän vuoksi hyökkääjien tai jopa sellaisiksi epäiltyjen ampuminen nähdään itsepuolustuksena.

Poliittisen historian tutkijan, valtiotieteen tohtori Timo R. Stewartin mukaan miehitykselle ei anneta tarpeeksi suurta roolia mediassa, koska sen ajatellaan tuovan liikaa esiin palestiinalaisten kertomusta. Hän pitää tätä ongelmana.

”Todellisuudessa se tasapuolistaisi uutisointia. Kyseessä on edelleen jatkuva sotilaallinen miehitys, ja palestiinalaiset ovat kyllästyneet tilanteeseen”, sanoo muun muassa kristillistä sionismia tutkinut Stewart.

Nykyään valtaosa Suomen Israel-Palestiina-konfliktia koskevista uutisista on suomeksi käännettyjä uutisia muutamalta uutistoimistolta kuten AFP:ltä ja Reutersilta.

”Maakuntalehdet ovat Lähi-idän kohdalla täysin uutistoimistojen varassa. Ainoastaan Helsingin Sanomilla ja Ylellä on omat ulkomaantoimituksensa,” toteaa Multanen.

Silti 14. maaliskuuta 2016 yhdeksässä kymmenestä Helsingin Sanomien viimeisimmässä konfliktia koskevassa verkkouutisessa lähteet olivat AFP ja Reuters. Ylen kohdalla vastaava luku oli seitsemän. Toisaalta molemmilta löytyy myös analyysejä konfliktista.

Tutkijoiden mukaan on virheellistä olettaa, että suurten uutistoimistojen tieto tarjoaisi aina luotettavan kokonaiskuvan konflikteista. Multasen mielestä pitäisi käyttää monipuolisempia lähteitä.

”Esimerkiksi ruohonjuuritasolla työskenteleviä suomalaisia ja ihmisoikeustarkkailijoita pitäisi kuulla enemmän. He ovat usein virallisia tiedotuskoneistoja luotettavampia tietolähteitä,” Kujala sanoo.

Kujalan mielestä myös Israelin sisäisen eriäänisyyden pitäisi kuulua paremmin suomalaisessa mediassa.

Kiire ja Lähi-idässä asuvien kirjeenvaihtajien puute ovat Kujalan mukaan ongelmia. Lähi-idässä vierailevat toimittajat eivät hänestä juuri auta tilannetta.

”Heidän on vaikea päästä kiinni todellisuuden eri kulmiin,” sanoo myös Multanen.

Paras tutkijoiden mukaan olisi, jos Länsirannalla ja Israelissa olisi vakituinen kirjeenvaihtaja Suomesta.

”Alueella asuva toimittaja on muodostanut kontaktinsa, joiden kautta saa tietoa ja osaa lukea kulttuuria,” sanoo Kujala.

Kirjoittaja on pääkaupunkiseudun Nuorten ääni -toimituksen toimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Media
  • Lähi-itä
  • Israel-Palestiina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    2. 2

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    3. 3

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    4. 4

      Obamacare on jälleen USA:n ykkösuutinen: miksi se luotiin ja miksi se ei kelpaa republikaaneille? – ”Julkista terveydenhuoltoa pidetään sosialismina”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki tuplasi vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    7. 7

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    8. 8

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    9. 9

      Kuorma-auton perävaunu seisoi tunteja keskellä vilkasta risteystä Helsingin Pikku-Huopalahdessa

    10. 10

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    7. 7

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    10. 10

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää