Valikko
Kulttuuri

Veteraanifestivaali houkuttelee vanhoja ja rikkaita rockfaneja – Tuskin toimisi meillä, sanoo suomalainen festivaalijärjestäjä

Vanhojen rockjättiläisten festivaalille myydään Yhdysvalloissa 1600 euron istumapaikkoja ja majoitusta luksusjurtassa.

Ensi syksynä Yhdysvalloissa järjestettävä Desert Trip -festivaali on musiikkiteollisuuden uusin kädenojennus keski-ikäiselle ja maksukykyiselle yleisölle.

Maailman suurimpien vanhojen rocktähtien festivaalin kolmen illan peruslippu maksaa noin 350 euroa, mutta lavaa lähellä olevista istumapaikoista joutuu maksamaan jopa 1 600 euroa.

Halvin yhden illan sisäänpääsyyn oikeuttava lippu maksaa 174 euroa.

Coachella-festivaalin järjestäjien uuden Desert Trip -aikuisfestivaalin ensimmäisen illan esiintyjinä ovat The Rolling Stones ja Bob Dylan, toisena iltana soittavat Paul McCartney ja Neil Young ja päätösiltana The Who ja Roger Waters.

Yhdysvaltalaisessa mediassa liikkuneiden vahvistamattomien tietojen mukaan jokainen artisti saisi esiintymispalkkiona seitsemän miljoonaa dollaria eli noin 4,8 miljoonaa euroa.

Desert Trip -festivaali järjestetään 7.–9. lokakuuta Kalifornian Indiossa, noin 200 kilometrin päässä Los Angelesista.

Myös Oldchellaksi nimitetyn festivaalin liput tulevat myyntiin Yhdysvalloissa ensi maanantaina. Tavallisista rockfestivaaleista poiketen Desert Tripissä on lavan edessä istumakatsomoita, joihin myydään erikseen kalliimpia lippuja. Perushintaisen lipun ostajat joutuvat tiirailemaan vanhoja legendoja kauempaa.

Euroopan suurimmilla vanhoilla rockfestivaaleilla liput ovat yhä selvästi halvempia. Britanniassa Glastonburyn festivaalin lipun sai tänä vuonna 287 eurolla, Tanskan Roskilde veloittaa 268 euroa ja Belgian Rock Werchter 236 euroa.

Maksukykyiselle yleisölle tarjotaan Desert Tripissä myös erilaisia lisäpalveluja. Halutessaan alueelta voi varata majapaikan valmiiksi pystytetystä tiipiistä tai ilmastoidusta luksusjurtasta. Neljän ruokalajin illallinen festivaalilla maksaa 195 euroa.

Desert Trip järjestetään samalla paikalla kuin jokakeväinen Coachella-festivaali, joka muistuttaa ohjelmaltaan ja järjestelyiltään enemmän eurooppalaisia rockfestivaaleja.

Coachellan sadasta tuhannesta asiakkaasta noin 30 000 majoittuu omiin telttoihin leirintäalueelle, mutta monet yöpyvät Coachellan laakson lukuisissa hotelleissa ja lomakeskuksissa.

”Myös Coachella-festivaalilla on tarjolla luksusmajoitusta tiipiissä ja jurtassa”, Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä sanoo.

Seitsemänä vuonna Coachellassa vieraillut Niemelä pitää Desert Tripin hinnoittelua huomattavan korkeana.

”Siellä on toki maksukykyisiä asiakkaita. Myös Indion kaupunki ottaa potista omansa”, Niemelä muistuttaa.

Laajemmassa mittakaavassa Desert Trip kertoo siitä, että popmusiikista maksettava raha tulee entistä useammin paitsi kaikkein nuorimmilta myös kaikkein vanhemmilta kuuntelijoilta.

Suomessa ei ole toistaiseksi veteraanien superfestivaalia, mutta äänitemyynnissä vanhojen artistien vetovoima näkyy esimerkiksi siinä, että hiipuvasta cd-levyjen myynnistä entistä suurempi osa tulee kalliista kokoelmabokseista ja uusinta- ja erikoispainoksista, joiden ostajakunta on keski-iältään vanhempaa.

Desert Tripin kaltaisessa, aikuisyleisöä houkuttelevassa suomalaistapahtumassa tarvittaisiin esiintyjiksi Eppu Normaalin, Yön ja Popedan kaltaisia kestotähtiä, mutta Ruisrockin Mikko Niemelä epäilee, että konsepti toimisi sellaisenaan.

”Niiden ympärille voisi rakentaa tällaisen premium-tapahtuman palveluineen, mutta eri asia on, kuinka moni Suomessa haluaa maksaa siitä korkeampaa lipun hintaa, varsinkin kun meidän vanhat tähdet ovat vielä hyvässä hapessa ja keikkailevat muutenkin”, Niemelä arvioi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Festivaalit
  • Pop- ja rockmusiikki
  • Nostalgia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    6. 6

      Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

    7. 7

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    8. 8

      Trump ryhtyy romuttamaan ilmastopolitiikkaa – Tänään allekirjoitettavan asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    9. 9

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    10. 10

      Skotlannin parlamentti puoltaa uutta kansanäänestystä itsenäisyydestä – Britannian hallitus tyrmäsi heti suunnitelman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    7. 7

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    8. 8

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    9. 9

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    10. 10

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää