Valikko
Kulttuuri    |   HS-Analyysi

Älymystön kapina on kirjoja, latinan kieltä ja lyyransoittoa

Tutkijoiden protesti leikkauksia vastaan huokuu sivistynyttä ivaa, mutta onko sillä mitään vaikutusta? Hallituksen toimien kovimpia arvostelijoita on ollut kielentutkija Janne Saarikivi. Hänen ”turhan tiedon kurssinsa” oli jymymenestys.

Ensin Helsingin yliopistossa järjestettiin ”Turhan tiedon kurssi”. Sitten yliopiston 375-vuotisjuhlan aikoihin pidettiin varjojuhla, jossa puhuttiin viisaasti ja hieman vaikea­selkoisesti.

Nyt on julkaistu yliopiston muutoksia vastustava kirja Universitas Helsingiensis 376. Epä­virallisessa julkaisutilaisuudessa soi lyyra, virallisessa jutustelivat tutkijat, vararehtori ja muusikko Maija Vilkkumaa.

Tällainen on akateeminen kapina hallituspolitiikkaa vastaan.

Hallituksen päätös Helsingin yliopistoon kohdistuvista valtavista leikkauksista sai yliopistoväen reagoimaan myös tyypillisemmin. Henkilöstö piti mielenosoituksia, ja lukuisat merkittävät tieteentekijät julkaisivat huolestuneita kirjoituksia leikkausten vakavista seurauksista.

Toimilla ei näyttänyt olevan vaikutusta: yliopistosta poistui lähes tuhat työpaikkaa. Helsingin yliopiston henkilöstöstä ei ole koskaan aikaisemmin leikattu läheskään yhtä paljon.

Useat työntekijät ovat kertoneet, että luottamus yliopiston johtoon on kadonnut. Osa opiskelijoista taas on huomannut, ettei opetus ole ollut keväällä ennallaan, kun luennoijien ajatukset ovat harhailleet.

Yliopiston johdon sanotaan epäonnistuneen viestinnässään työntekijöille. Avoimuus näyttäisi tehneen tilaa pörssiyhtiöistä tutuille toimintamalleille.

Moni on vaiennut pelon vuoksi. Ilmassa on kuitenkin ollut pitkään myös protestihenkeä.

Kovimpia nykymenon arvostelijoita on ollut kielentutkija Janne Saarikivi, joka on antanut palaa etenkin Facebookissa. Eräässä kirjoituksessa hän sanoi, että ministeri Alexander Stubb on väärä henkilö puhumaan yli­opiston juhlissa.

”Alexander Stubb ei ole Helsingin yliopiston hyväntekijä. Pikemminkin hän on Helsingin yliopiston pyöveli”, Saari­kivi kirjoittaa tekstissä, joka on mukana myös Universitas Helsingiensis 376:ssa.

Saarikiven aloitteesta syntyi sarkastisesti nimetty Turhan tiedon kurssi, joka pidettiin syksyllä. Luennoimassa oli esimerkiksi professori Jaakko Hämeen-Anttila, jonka aiheena oli ”Turhaa tietoa vanhoista runoista”. Kurssi oli jymymenestys.

Varjojuhlassa puhuivat Saarikiven ja Hämeen-Anttilan lisäksi muun muassa Finlandia-voittaja Laura Lindstedt, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ja filosofi Thomas Wallgren. Puheista ja muista kriittisistä kirjoituksista Saarikivi ja kumppanit koostivat pamflettihenkisen Universitas Helsingiensis 376:n.

Tulisieluisuus on verhottua. Esimerkiksi kirjan nimi – suomeksi Helsingin yli­opisto 376 – ei vaikuta kovin ­uhmakkaalta. Kansikuvituksen ajatuksena on, että yliopiston perinteinen tunnus työntää nykyistä englanninkielistä logoa syrjään, mutta tulkinta ei ole ­ilmeinen.

Jotain uhkaavaa kirjassa silti on: rehtori Jukka Kola kieltäytyi ottamasta teosta vastaan.

Epävirallisessa julkaisutilaisuudessa oli musisoinnin lisäksi kovaa puhetta kirjan toimittajilta Taina Riikoselta ja Miia Halme-Tuomisaarelta. Paikalle oli tuotu lakana, jossa luki ”Rogamus urgeatis innovationes in culos vestros” – suomeksi ”Tunkekaa innovaatiot perseeseenne”.

Tiistaina pidetty virallinen julkaisutilaisuus taas oli vakavista äänenpainoista huolimatta melko säyseä. Janne Saarikivi isännöi keskustelua asiallisesti, vaikka kysymysten sanamuodot olivat hetkittäin johdattelevia.

Emeritusprofessori Matti Klinge sanoi, että yliopiston johto on muuttunut ”autoritääriseksi” ja keskustelu ja kolle­giaalisuus ovat kadonneet. Tosin hän kertoi varoitelleensa opiskelijoitaan jo vuosia sitten siitä, ettei yliopisto voi olla ”kaikesta huolehtiva vanhempi”.

Tutkijakoulutettava Katri Saarikivi kertoi osan muutoksista tuntuneen järjettömiltä, mutta puhe oli maltillista. Itse asiassa hän oli panelisteista ainoa, joka edusti yliopiston nykyhenkilöstöä: Klinge on eläkkeellä, jälleen kipakasti esiintynyt Halme-Tuomisaari on tohtori mutta johtaa yliopiston ulkopuolista Allegra Lab Helsinki -yhdistystä, ja vararehtori Anna Mauranen oli mukana hallinnon puolelta.

Erikoisin keskustelija oli Maija Vilkkumaa, jolla ei ole laajaa kokemusta yliopistossa työskentelystä, vaikka hän osallistuikin 1990-luvulla erääseen suomen kielen tutkimushankkeeseen.

Laajaan kapinaan näistä tempauksista ei tunnu olevan – siihen ne ovat liian hienovaraisia ja akateemisia. Toisaalta leikkauspäätökset on jo tehty.

Vaikka Universitas Helsingiensis 376 -kirjassa on teksti myös esimerkiksi teoreettisen fysiikan dosentilta Syksy Räsäseltä, suurin vastarinta näyttäisi kumpuavan humanistisilta ja yhteis­kuntatieteellisiltä aloilta. Ehkä niiden tutkijoille on vaikeampaa osoittaa työn yhteiskunnallinen merkitys.

Myös vararehtori Mauranen on humanisti. Hän myönsi keskustelussa, että yliopiston toimintaympäristö on muuttunut. Muuten hän puolusteli kehitys­linjoja – mitä muuta hallinnon edustajalta voi odottaakaan.

Tyytymättömyytensä yliopistoon voi osoittaa myös toisin.

Esimerkiksi Jaakko Hämeen-Anttila lähtee pian Edinburghin yliopistoon. Hän on sanonut leikkausten tukeneen päätöstä.

”Täytyy ehkä miettiä, haluaako tähän joukkoon kuulua tulevina vuosina”, sanoi myös Katri Saarikivi tiistaina.

Lähitulevaisuudessa yhä suurempi osa suomalaisista huippututkijoista voi tehdä työtään ulkomailla. Silloin on liian myöhäistä pohtia, olisiko protesti­ääniä kannattanut kuunnella.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yt-neuvottelut
  • Kirjat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Mannerheimintie täyttyi tulikuumasta höyrystä Svenska Teaternin edustalla – poliisi eristänyt alueen

    3. 3

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    4. 4

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    5. 5

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    6. 6

      Trump raivostui Obamalle – Syyttää edeltäjäänsä tumpeloinnista venäläis­hakkeroinnin estämisessä

    7. 7

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    8. 8

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    9. 9

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    10. 10

      Barcelonalaisilla työttömyyttäkin suurempi huoli: Turismi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    5. 5

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    8. 8

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    9. 9

      Perus­suomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    10. 10

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    9. 9

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    10. 10

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    11. Näytä lisää