Valikko
Kulttuuri

Helen Macdonald suri isäänsä niin, että kesytti kumppanikseen kanahaukan

H niin kuin haukka sekoittaa tietoa, tunteita ja kulttuurihistoriaa – ja siitä tuli maailmanmenestys

Tietysti brittikirjailija Helen Macdonaldille on heti kerrottava kanahaukkapariskunnasta, jonka pesimistä Helsingin uimastadionin puussa voi seurata verkossa reaaliajassa.

Onhan hänen vasta suomennetun teoksensa toinen päähenkilö kanahaukka nimeltä Mabel.

”Kun sain kirjani valmiiksi, meni päiviä ennen kuin lähetin sen kustantamoon”, Helsinki Lit -festivaalille saapunut Macdonald (s. 1970) kertoo.

”En osannut määritellä sitä. En kehdannut kertoa, että kirjoitin onnettomasta naisesta, kuolleesta kirjailijasta ja linnusta.”

Kyseessä onkin tietysti paljon enemmän, eli luonnontiedettä, kulttuurihistoriaa ja omaelämäkerrallisuutta sekoittava kirjahybridi.

Yhdellä tasolla Macdonald, Cambridgessä työskennellyt tieteenhistorioitsija, kertoo isänsä kuolemasta, joka ajaa hänet masennukseen. Selviytymiskeinoksi hän valitsee asian, joka on sekä rakas harrastus että pakkomielle, eli haukankasvatuksen.

Toisella tasolla Macdonald kertoo laajasti haukankasvatuksen kulttuurihistoriasta.

Kolmannella hän tulee kirjoittaneeksi pienen elämäkerran kirjailija T. H. Whitesta (1906–1964), joka oli paitsi maailmankuulu kuningas Arthur -tarinoiden popularisoija myös homoseksuaalisuutensa kätkenyt brittimies ja epäonninen haukankasvattaja.

Oudoista aineksista Macdonald rakentaa intensiivisen, jännittävän ja koskettavan kudelman, joka ei ole pelkkää eläintarinaa tai eksoottisen harrastuksen esittelyä. Pohjimmiltaan H niin kuin haukka kertoo ihmisen surusta ja luontosuhteesta.

Macdonald innostui haukoista jo lapsena, eikä Mabel ollut ensimmäinen hänen kasvattamansa lintu.

”Minulla oli kaksoisveli, joka syntyi kuolleena. Luulen, että se sai minut jo varhain etsimään itsestäni puuttuvaa palaa, joka tuntui löytyvän haukoista. Monessa mytologiassakin linnut edustavat sieluja. Kyse on jostain alitajuisesta yhteydestä ihmisen ja linnun välillä.”

1990-luvulla Macdonald kasvatti haukkoja Abu Dhabissa, missä metsästys niillä on ikivanha perinne. ”Se ei riittänyt. Lintujen lisäksi olen aina halunnut lukea, tutkia ja kirjoittaa.”

Isän kuoltua Macdonald otti kesyttääkseen kanahaukan, joka on varpus- ja muuttohaukkaa hankalampi kasvatettava, iso, vahva ja hermoherkkä peto.

”Kuin linnunhahmoinen lumileopardi. Tai näyttelijä Christopher Walken.”

”Tiesin, että kanahaukan kesyttäminen olisi haaste, mutta sitä kaipasinkin, jotta unohtaisin suruni. Ajattelin, että se olisi hyvä pakopaikka.”

Kanahaukat kuolivat Britan­niassa sukupuuttoon jo 1800-luvulla, ja uusi, heiveröinen kanta on saatu tilalle vasta 1960–70-luvulla, päästämällä muualta tuotuja lintuja vapaiksi luontoon.

Edelleen kanahaukat ovat maassa hyvin harvinaisia, kuin aavelintuja.

”Varmasti ajattelin, ainakin alitajuisesti, että kanahaukka voisi jotenkin viedä minut lähemmäs kuollutta isääni”, Macdonald muistelee.

Pian Mabelin kasvatus imaisi kokonaan, ja Macdonald irtaantui ihmisyhteisöstään.

Työt yliopistolla loppuivat, yhteydenpito läheisiin väheni, ja kasvattaja ja haukka eristäytyivät esikaupunkihuoneistoon.

”Jossain vaiheessa halusin tulla kokonaan Mabelin kaltaiseksi: raivokkaaksi metsästäjäksi, joka pärjää itsekseen vailla tunteita. Halusin muuttua haukaksi.”

Toisin kävi. Niin hyvin Macdonald kesyttäjänä onnistui.

Mabel kiintyi häneen, ihmiseen, lensi nahkaiselta kasvattajan käsineeltä metsästysretkilleen ja palasi takaisin. Iltaisin nainen ja haukka katsoivat televisiota ja leikkivät rutistetuilla paperipalloilla.

Vähitellen Macdonald parani, palasi ihmistenkin pariin.

”Mabel oli kanssani iloinen, kiltti ja leikkisä. Uskon silti, että se sai elää todellista haukan elämää. Oli sen oma valinta palata luokseni”, Macdonald kertoo.

H niin kuin haukka kertoo siitä, miten kaksi hyvin erilaista eläinlajia voivat elää yhdessä.

”Tiedän, että antropomorfismissa eli luonnon ja eläinten inhimillistämisessä on vaaransa. Silti uskon, että tunnesiteet eläinten ja ihmisten välillä voivat olla aitoja ja syviä”, Macdonald sanoo.

”Ne ovat myös tärkeitä – nykyisessä maailmantilanteessa koko ajan tärkeämpiä.”

Hän kertoo pienestä veljentyttärestään, jolle hän esitteli Wicken Fen -luonnonsuojelualuetta Cambridgen lähellä: ”Näimme ötököitä, lintuja ja liskoja. Kun lähdimme, tyttö kysyi minulta, mistä kaikki eläimet oli tuotu, eläintarhastako.”

”Silloin tajusin selvästi, ettei luontosuhde enää synny ihmisiin automaattisesti. Ja jos sellaista ei ole, luonnon tuhoutumisestakaan ei välitä.”

Helen Macdonald: H niin kuin haukka (H is for Hawk). Suom. Irmeli Ruuska. Gummerus. 376 s.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjallisuus
  • Luonto
  • Linnut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaismedia: Näyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    5. 5

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys levisi myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    6. 6

      EIT: Britannian ei tarvitse ylläpitää vakavasti sairaan Charlie-vauvan elintoimintoja

    7. 7

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    8. 8

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    9. 9

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys levisi myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    7. 7

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    8. 8

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    9. 9

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää