Valikko
Kulttuuri

Helsinki Lit 2016 alkaa perjantaina: Nämä kirjailijat festivaalille tulevat, ja tämä heistä pitää tietää

HS kokosi yhteen kirjallisuusfestivaalin vieraat ja heistä HS:ssa julkaistut jutut.

Urbaani kirjallisuusfestivaali Helsinki Lit järjestetään jo toista kertaa, ja tapahtumapaikkana perjantaista lauantaihin, 13.–14. 5. on tuttu Savoy-teatteri Helsingin Kasarmikadulla.

Festivaalin ohjelmisto koostuu jälleen kirjailijoiden kohtaamisista ja keskusteluista. Mukana on paitsi vieraita eri maista myös suomalaisia nykykirjailijoita.

Tapahtumaa juontaa näyttelijä Pekka Strang, ja kummankin illan huipentaa show.

Perjantaina kuullaan ruotsalaisen Frida Hyvösen Helsinki Litiin suunnittelema erikoiskonsertti.

Lauantaina vuorossa on suomalaissyntyisen, Ruotsissa vaikuttavan kirjailijan ja juontajan Mark Levengoodin sooloesiintyminen.

Festivaalilla jaetaan perjantaina Jarl Hellemann -palkinto vuoden parhaalle käännöskirjalle ja sen suomentajalle.

Yle Teema lähettää Helsinki Litin ohjelmaa myös suorana lähetyksenä. Koko ohjelma löytyy täältä.

HS kokosi yhteen festivaalin vieraat ja heistä HS:ssa julkaistut jutut.

Sofi Oksanen

Festivaalin aloittaa jo toista kertaa Sofi Oksasen (s. 1977) keskustelu venäläiskirjailijan kanssa.

Viime vuonna presidentti Vladimir Putinia kritisoitiin yhdessä Mihail Šiškinin kanssa, nyt vuorossa on toimittaja ja kirjailija Masha Gessen.

Oksaselta on viime syksynä ilmestynyt romaani Norma, jonka arvioi kriitikko Suvi Ahola.

Masha Gessen

Venäläis-amerikkalainen toimittaja, kirjailija ja aktivisti Gessen (s. 1967) on paitsi Putinin politiikan kriitikko myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaja.

HS-toimittaja Jussi Niemeläinen haastatteli Gesseniä kaksi vuotta sitten.

Tore Renberg

Norjalainen Renberg (s. 1972) kuuluu maan luetuimpiin nykykirjailijoihin. Huomenna nähdään on hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa, jonka Jukka Petäjä arvioi 13. 5.

Se on hänestä varmalla kädellä rakennettu tiiliskiviromaani, joka kuvaa viittä päivää Stavangerissa syksyllä 2012. ”Tämä useasta eri näkökulmasta rakentuva mosaiikki kuvaa öljyllä rikastuneen kaupungin kääntöpuolta, umpikujassa pyristelevien ihmisten pahoinvointia ja epätoivoa.”

Helsinki Litin lavalla Renberg keskustelee Philip Teirin kanssa hyvinvointivaltiosta ja sen mahdollisuuksista.

Rosa Liksom

Kirjailija ja kuvataiteilija (s. 1958) keskustelee Mark Levengoodin kanssa ulkopuolisuudesta, kotimaasta ja vieraudesta.

Hänen viimeisin teoksensa Väliaikainen (2014) on kokoelma lyhytproosaa, jonka kriitikko Jukka Koskelainen arvioi näin.

Mark Levengood

Yhdysvalloissa 1964 syntynyt ja Suomessa kasvanut Levengood on nykyisin ruotsinsuomalainen toimittaja ja kirjoittaja. Tv-työn lisäksi hän on kirjoittanut useita humoristisia teoksia.

”51-vuotiaana on onni olla terve ja saada tehdä työtä, josta nauttii”, hän sanoo 13. 5. ilmestyneessä HS-haastattelussa. ”Minulla on puoliso ja lapset ja molemmat vanhemmat sekä isotäti yhä elossa.”

Jonas Hassen Khemiri

Ruotsalaiskirjailijalla (s. 1978) on tunisialaiset juuret, ja hän onkin maahanmuuttajien puolestapuhuja. Helsinki Lit -festivaalilla Khemiri keskustelee Riikka Pulkkisen kanssa siitä, kenen suulla kirjailijan on lupa puhua.

Teos Kaikki se mitä en muista sai tämän vuoden August-palkinnon, ja silloin Khemiriä haastateltiin.

Voittajaromaanin suomennoksen arvioi HS:ssa Jukka Petäjä.

Riikka Pulkkinen

Perheestä ja muista läheisistä ihmissuhteista paljon kirjoittanut Pulkkinen (s. 1980) julkaisee syksyllä viidennen romaaninsa.

Edellisen, romanttisen Iiris Lempivaaran levottoman ja painavan sydämen (2014) arvioi HS:ssa kritiikko Sirpa Pääkkönen.

Tommi Kinnunen

Esikoisteokselleen Neljäntienristeys (2014) tänä vuonna jatkoa kirjoittanut Kinnunen (s. 1973) keskustelee festivaalilla kirjailijan työstä yhdessä Katri Lipsonin kanssa.

Kinnusen Lopotti-romaani jatkoi Neljäntienristeyksestä tuttujen henkilöiden tarinaa. Suvi Aholan arvio tässä.

Katri Lipson

Lääkäri-kirjailija (s. 1965) voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon Kosmonautti-romaanillaan 2008.

Uusin teos Detroit ilmestyi tämän vuoden maaliskuussa, ja näin kriitikko Antti Berg siitä kirjoitti.

Hannu Väisänen

Kuvataiteilija ja kirjailija (s. 1951) voitti Finlandia-palkinnon Toiset kengät -romaanillaan 2007. Tänä vuonna ilmestyi kuvataiteilija Anterosta kertovan romaanisarjan neljäs osa Elohopea. Kriitikko Mervi Kantokorven arvio tässä.

Samanaikaisesti romaanin ilmestymisen kanssa Väisänen, joka asuu Ranskassa, avasi Helsingissä taidenäyttelyn. Siitä ja kirjallisesta tuotannostaan hän kertoi HS-haastattelussa.

Helsinki Litissä Väisänen keskustelee taiteesta ja Pariisista kuvataiteilija Hanna Saarikosken kanssa.

Sadie Jones

Suosittu brittikirjailija (s. 1967) tunnetaan romantiikkaa ja lähihistoriaa kirpeästi yhdistelevistä romaaneista. Teatterimaailmaan sijoittuva Ehkä rakkaus oli totta -kirja suomennettiin viime vuonna, ja kriitikko Antti Majander kirjoitti siitä näin.

HS-haastattelussa Jones kertoi arvostavansa suomalaista designia ja Alvar Aaltoa.

Juha Itkonen

Populaarikulttuuri on kaunokirjallisuuden kulissina paitsi Sadie Jonesilla myös Juha Itkosella (s. 1975), ja se on heidän keskustelunsa aihe Helsinki Lit -festivaalilla.

Itkonen julkaisi tänä vuonna jatkoa 2005 ilmestyneelle romaanilleen Anna minun rakastaa enemmän. Palatkaa perhoset -teoksen arvioi kriitikko Arla Kanerva.

Itkonen kertoi romaaniensa taustoista Suvi Aholan haastattelussa.

Sara Stridsberg

Ruotsalainen kirjailija ja kääntäjä (s. 1972) sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2007 romaanista Drömfakulteten. Ensimmäinen suomennos, mielisairaalamiljööseen sijoittuva Niin raskas on rakkaus on juuri ilmestynyt.

Siitä Antti Majander kirjoittaa HS:ssa 13. 5. näin: ”Romaani puoltaa yksilöiden oikeutta olla sopimattomia, soveltumattomia ja kulkea oma tiensä, vaikka aina löytyy toisia, jotka ottavat oikeudekseen tietää paremmin, miten sen pitäisi mennä.”

Stridsberg keskustelee Helsinki Lit -festivaalilla Claes Anderssonin kanssa mielenterveyden käsittelystä kirjallisuudessa.

Claes Andersson

Psykiatri, runoilija, jazz-pianisti ja entinen kulttuuriministeri (s. 1937) julkaisi viimeisimmän runokokoelmansa Aamu meren rannalla viime vuonna.

Kriitikko Venla Rossi kirjoitti siitä näin.

Helen Macdonald

Brittiläinen tieteenhistorioitsija ja kirjailija (s. 1970) kohautti pari vuotta sitten maailmaa omaperäisellä tietokirjallaan H niin kuin haukka, joka kertoo masennuksesta ja haukan kasvattamisesta. Se on nyt myös suomennettu.

”Tiesin, että kanahaukan kesyttäminen olisi haaste, mutta sitä kaipasinkin, jotta unohtaisin suruni”, Macdonald kertoo HS-haastattelussa 13. 5. ”Ajattelin, että se olisi hyvä pakopaikka.”

Sirpa Kähkönen

Helen Macdonaldin kanssa Helsinki Lit -festivaalilla keskustelee kirjailija Sirpa Kähkönen (s. 1964). Hänen viimeisin romaaninsa Graniittimies (2014) kertoi 1900-luvun alun Venäjästä. Näin sen arvioi kriitikko Hannu Marttila.

Teoksen taustoista Kähkönen kertoi haastattelussa näin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjallisuus
  • Helsinki
  • Festivaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    5. 5

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    8. 8

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    9. 9

      Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole

    10. 10

      Oppivelvollisuuden mekaaninen pidennys olisi vanhanaikainen tapa torpata syrjäytymistä – yliopistojen lukukausimaksujen aika ei ole nyt, koska ne juuri saatiin ulkomaalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    5. 5

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    6. 6

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    7. 7

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    10. 10

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä
    3. Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi
    4. ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat
    5. Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen
    6. Tunti sitten
    7. Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”
    8. Viisi loukkaantui ulosajossa Tammelassa – pelastuslaitos joutui irrottamaan yhden matkustajan autosta
    9. 2 tuntia sitten
    10. Ihmiskunnan itsetunto on pitkään ollut kuolemattoman sielun ja ylivertaisen älyn varassa – mutta kumpaakaan meillä ei ole
    11. Touko Aalto pyrkii nostamaan kahdessa vuodessa vihreät Suomen suurimmaksi puolueeksi – ”Politiikassa on tavoiteltava pääministeriyttä”
    12. Oppivelvollisuuden mekaaninen pidennys olisi vanhanaikainen tapa torpata syrjäytymistä – yliopistojen lukukausimaksujen aika ei ole nyt, koska ne juuri saatiin ulkomaalaisille
    13. Mikä vikunja on? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    14. Näytä lisää