Kulttuuri    |   Henkilökohtaista

Tavastialla 2016 oli kuin vuonna 1975

Love Recordsin perustajan Atte Blomin 50-vuotistaiteilijajuhlia vietettiin Tavastialla

Yleensä sanotaan, että taikuus tapahtuu epämukavuusalueella, mutta onnistuu se kyllä tutussakin joukossa.

Kun Maarit aloittaa kappaleen Lainaa vain, koko Tavastiaklubi on hiljaa. Kitaristina on aviomies Sami Hurmerinta ja bändinä Wigwam Revisited.

Seison eturivissä ja tiedän jo etukäteen mitä näen, kun käännän katseeni taakse yleisöön. Vastasyntyneelle lapselle kirjoitettu kappale saa monen pyyhkimään silmäkulmiaan. Vuodesta toiseen.

Lainaa vain -laulun jälkeen Maarit jättää kosketinsoittimet ja niputtaa yleisön Dave Lindholmin rokkipalalla Anna tukan valuu vaan. ”Soita skittaa vaan / Soita skittaa vaan / Vaikka oot huono kuin fan, niin on kai sulle hommii.”

Samalla Maarit osoittaa virnistellen sormella Samia. Kaikkia naurattaa.

Tänä vuonna on juhlittu Love Recordsin 50-vuotista taivalta, mikä on ollut hyvä syy järjestää Love-artistien keikkoja, jututtaa heitä ­viestimissä ja julkaista erilaisia ­levyprojekteja.

Tänä keskiviikkoiltana juhlitaan kuitenkin – ainakin muodollisesti – levymerkin yhden perustajan ja tuottajalegenda Atte Blomin 50-vuotistaiteilijajuhlia.

Blom ei tyylilleen uskollisesti juhlista juuri perusta, mutta tärkeintähän on, että illan aikana kuullaan loistoesiintyjiä ja -kappaleita.

Aikaisemmin illalla on nähty ja kuultu muun muassa Maukka Perusjätkää Partner-sahoineen, Blomin tuoretta löytöä Entäs Peltonen? -yhtyettä, Muskaa ja Freemania. Konkareiden äänet ovat kunnossa. Ihan kuin ei olisi kulunut päivääkään sitten vuoden 1975.

Maaritin jälkeen 1970-luvun lapsen sydän hypähtää. Vaikka Wigwamin perustajajäsen Jukka Gustavson jätti bändin keväällä 1974, kun olin 7-vuotias, Luulosairaan kirjoittajan esiintyminen säväyttää. Gutsin urkusoolo Just my situationissa on mukaansatempaava, polveileva ja hypnoottinen.

Gustavsonin koskettimilla viuhuvat sormet tulisi julistaa kansallis­aarteeksi.

”Tyttö rokkaa vaan / Poika rokkaa kans / Tyttö rokkaa vaan / Poika rokkaa kans / Päät lyö tyhjää, mutta revat senkun heiluu.”

Kirjoittaja on kirjoittanut Love Recordsin historiikin ja toimittaa Love Recordsin singleboksisarjaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Miska Rantanen
  • Love Records
  • Henk.koht.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    2. 2

      Helsinkiin muuttavien opiskelijoiden asuntohakemukset myöhästyivät Postin virheen vuoksi – ”Minä vain oletin, että kirje olisi perillä kolmessa päivässä”

    3. 3

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    4. 4

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    5. 5

      Tämä oli nyt tässä, tai sitten ei – Trump vihjasi, että Obamacare voisi vielä kaatua likaisen tempun avulla

    6. 6

      Veitsihyökkäys supermarketissa Hampurissa – yksi kuollut ja useita haavoittunut

    7. 7

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    8. 8

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    9. 9

      Melkein toivon, ettei Ultra Bra tee enää lisää konsertteja – mutta sellaisista nyt vihjaillaan

    10. 10

      Arnold Schwarzenegger oli maailman isoin toimintatähti, joka nousi kuvernööriksi kuin Donald Trump presidentiksi – olemalla menestynyt mies, joka ahdistelee ja kourii naisia häpeilemättä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    4. 4

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    5. 5

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    6. 6

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    7. 7

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    8. 8

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    9. 9

      Trumpin uuden viestintäjohtajan alatyylinen vuodatus vei Valkoisen talon sisäiset riidat uudelle tasolle – haukkui kansliapäällikköä ”skitsoksi” ja uhkasi erottaa kaikki alaisensa

    10. 10

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää