Valikko
Kulttuuri

Kirjallisuusalalla ollut Tiina Lehtoranta ryhtyi lentoemännäksi

”Olin melkein 20 vuotta projektikoordinaattorina Suomalaisen kirjallisuuden seurassa.

”Olin melkein 20 vuotta projektikoordinaattorina Suomalaisen kirjallisuuden seurassa. Valmistuin kotimaisesta kirjallisuudesta ja tykkäsin työstäni tosi paljon. Edistin suomalaisen kirjallisuuden kääntämistä muille kielille.

Alanvaihtoni on oma tarinansa. Olin lastenkirjajulkistustilaisuudessa Aleksanterin teatterissa, missä Finnairin väki julkaisi tekemänsä kirjan Lennokas. Se oli Lastensairaalan tukikirjaprojekti. Siellä oli paljon Finnairin väkeä ja heillä oli mielettömän kiva henki. Illallisilla kuulin, että seuraavan viiden vuoden aikana Aasian-toiminnot tuplataan.

Meni jokunen viikko, kun luin Kauppalehdestä Finnairin hakevan 450 työntekijää. En miettinyt sekuntiakaan vaan avasin koneen ja aloin väsätä hakemusta. Jälkikäteen minulta kysyttiin, mitä vaatimuksia Finnairilla oli. Sanoin, etten tiedä – en edes lukenut. Hakijoita oli 2 800, ja nyt olen täällä.

Veljeni sanoi, että tuohan oli nuoruuden unelmasi. Opiskeluaikana ajattelinkin, että olisipa hienoa olla lentoemäntä.

Talous eikä kyllästyminen eivät olleet syitä alan vaihtoon. Mutta jos on ollut pitkään töissä samassa paikassa, niin on tullut tehdyksi jo kaikkea. Aluksi kollegat ja tutut hämmästelivät, että mistä olet tämän keksinyt. Sitten erityisesti naisilta tuli paljon palautetta, että hienoa kun joku tekee jotain mistä tykkää.

Olen 20 vuotta istunut toimistossa 8.30–16.30, että kiitos riittää. Työhaastattelussa sanoinkin, että haluan työhön, joka ei ole sidottu toimistoaikaan.

Olemme saaneet äidinmaidossa opin, että on arvokasta päästä lapionvarresta pois. Mutta ei yhteiskunta pyöri, jos kaikki haluavat vain lukea kirjoja.

Koulutus on kestänyt kaksi kuukautta, ja henki on todella hyvä. Ensi keskiviikkona lennän ensimmäiselle työkeikalle Müncheniin. Harjoitteluvaiheessa kävin muun ­muassa Pariisissa – en ole koskaan ollut siellä niin lyhyttä aikaa, 55 minuuttia.

Koulutuksessa olen oppinut paljon. Olen yllättynyt, kuinka suuri osa siitä on turvallisuuskoulutusta ja ensi­apua. Nykyään pystyn hoitamaan kaikenlaisia kohtauksia ja insuliinishokkeja.

Olin miettinyt alan vaihtoa jo vuoden. Esimerkiksi myin asuntoni Töölöstä, maksoin lainoja pois ja petasin muutosta elämään.

Ja mikä tässä oikeastaan on ero aikaisempaan työhöni? Olen kuljettanut käsimatkatavaroissa Lapin leipäjuustoa ja lakkahilloa Lontoon kirjamessuille ja tarjoillut niitä kansainväliselle messuyleisölle. Teen samaa tarjoilua – nyt minulla on vain paremmat eväät.

En pääse lentoemäntänä vanhaan tulotasooni. Peruspalkka ei ole kovin kummoinen, kun vasta aloittelen. Lisää tulee päivärahoista, mutta ne eivät kartuta eläkettä. Mutta nyt elämäntilanne tekee mahdolliseksi, että voin taas innostua jostain. Olen yli 50, lapset ovat isoja ja pärjäävät omillaan. Raha ei ratkaise, vaan se että sydän ja pää toimivat.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • ammatinvaihto
  • Ammatinvalinta
  • Kirjallisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    3. 3

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    4. 4

      Maa on litteä – Voiko se olla totta? Skepsis-yhdistyksen juhlakirja esittelee epäilijöille nykyajan huuhaata ja rajatietoa

    5. 5

      Östersundomin metrolinja vedettiin jälleen kerran uusiksi – kalliiksi tullut unelma uudesta jätti­kaupunginosasta on ajautumassa vuosikymmeniksi pöytälaatikkoon

    6. 6

      Saimme hädin tuskin pelastettua naisen Hietalahden satama-altaasta – tikkaista olisi ollut apua

    7. 7

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    8. 8

      Suomea uhkaavat yhä rajummat verkkohyökkäykset– ”Olemme kokeneet vain pieniä laineita”

    9. 9

      Ranska vaatii vaihtamaan Olkiluoto-tyyppisen ydinreaktorin paineastian kannen jo voimalan käyttöiän alkumetreillä

    10. 10

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    3. 3

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    4. 4

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    5. 5

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    6. 6

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    7. 7

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    8. 8

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – syyttäjä vaatii neljän vuoden enimmäistuomiota, syytetty pysyy vangittuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää