Valikko
Kulttuuri

Säveltäjä Kristian Rusilasta tuli laskentapäällikkö

”Opiskelin Sibelius-Akatemiassa pääaineenani sävellystä vuodesta 1994 vuoteen 2002, jolloin valmistuin musiikin maisteriksi.

”Opiskelin Sibelius-Akatemiassa pääaineenani sävellystä vuodesta 1994 vuoteen 2002, jolloin valmistuin musiikin maisteriksi. Vuonna 2000 Radion Sinfoniaorkesteri esitti jousiorkesteriteokseni D’un sol colpo. Se liittyi Ung Nordisk Musik -festivaaliin, joka sinä vuonna pidettiin Helsingissä. Festivaalin tarkoitus oli kantaesittää nuorten pohjoismaisten säveltäjien uutta tuotantoa.

Säveltäjän työ oli sitä, mitä odotinkin sen olevan, eli erittäin mielenkiintoista ja kokonaisvaltaista. Henkilökohtaisesti arvostan myös taloudellista varmuutta tulevaisuudesta. Koska tilauksia näytti olevan vähänlaisesti, päätin mieluummin toimia ennen kuin olen liian vanha alanvaihtoon. Myöskään apurahoilla sinnittely muutama kuukausi kerrallaan tai opetustöiden tekeminen ei liiemmin houkuttanut.

Lähdin opiskelemaan kauppatieteitä Helsingin kauppakorkeakouluun samana vuonna kuin valmistuin musiikin maisteriksi eli 2002. Säveltäjäkollegat olivat aluksi melko järkyttyneitä, jopa tyrmistyneitä, mutta osalta sain myös ymmärrystä ja alanvaihtoani pidettiin pelottomana liikkeenä. Reaktiossa ei ollut minulle mitään yllättävää johtuen yleisestä taiteilijapiirien epäluulosta kaupallisuutta kohtaan. Minua myös kannustettiin jatkamaan säveltämistä, mutta se olisi ollut liian rankkaa samanaikaisten opintojen ja osapäivätöiden ohella.

Kaupallinen ala oli potentiaalisena vaihtoehtona mielessäni jo yläasteikäisenä. Olen yrittäjäperheestä ja vanhempani toimivat edelleen tilitoimistoyrittäjinä Tampereella. Firma on isän­äitini aikanaan 1950-luvulla perustama ja myös toinen mummuni toimii edelleen samalla alalla, vaikka onkin jo eläkkeellä. Olin saanut tämän alavaihtoehdon jo äidinmaidossa ja ylipäätään elämänfilosofiaani kuuluu ottaa aktiivisesti vastuu omasta tulevaisuudesta ja toimeentulosta.

Nykyisin vastaan Fiskarsin ulkoisesta taloudellisesta raportoinnista yhteistyössä konserniviestinnän kanssa. Työssäni pääsen tekemään ydintehtäväni lisäksi globaaleja projekteja erilaisten ihmisten kanssa. Monista yritysostoista ja muutosprojekteista johtuen tylsää päivää ei ole tullut vastaan, ja opin koko ajan uutta.

Toiveammatikseni en tätä ehkä kuitenkaan kutsuisi ja toki musiikki on minulle edelleen lähempänä sydäntä kuin exceleiden pyörittäminen ja tilinpäätösten tekeminen. Vaikka säveltäminen on jo jäänyt, edelleen soitan melkein päivittäin pianoa omaksi ilokseni ja silloin tällöin innostun harjoittelemaan jotain uutta. Soittaminen toimii aivan mahtavana stressinpurkajana pitkän työpäivän jälkeen, vähän samoin kuin liikunta, koska soittaessaan ei ­oikeasti voi miettiä mitään muuta. Musiikin harrastamisessa on kivaa myös se, että siitä puuttuu kaikki paine edistyä ja onnistua tietyssä aikataulussa. Ja silloin kun huomaa edistyneensä harjoittelun ansiosta, hommasta tulee palkitsevaa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • ammatinvaihto
  • Ammatinvalinta
  • Klassinen musiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    3. 3

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    4. 4

      Östersundomin metrolinja vedettiin jälleen kerran uusiksi – kalliiksi tullut unelma uudesta jätti­kaupunginosasta on ajautumassa vuosikymmeniksi pöytälaatikkoon

    5. 5

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – syyttäjä vaatii neljän vuoden enimmäistuomiota, syytetty pysyy vangittuna

    6. 6

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    7. 7

      Saimme hädin tuskin pelastettua naisen Hietalahden satama-altaasta – tikkaista olisi ollut apua

    8. 8

      Ranska vaatii vaihtamaan Olkiluoto-tyyppisen ydinreaktorin paineastian kannen jo voimalan käyttöiän alkumetreillä

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      Markkinat mullistanut iPhone tuli myyntiin tasan kymmenen vuotta sitten – Steve Jobs ei ehtinyt nähdä suurinta suosiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    3. 3

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    4. 4

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    5. 5

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    6. 6

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    7. 7

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    8. 8

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – syyttäjä vaatii neljän vuoden enimmäistuomiota, syytetty pysyy vangittuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää