Valikko
Kulttuuri

Britannian johtaviin nykytaiteilijoihin kuuluva Mark Wallinger on melkein oikeissa töissä

Wallinger halusi jo pienenä taiteilijaksi, jotta välttyisi oikeilta töiltä. Katsaus hänen laajaan tuotantoonsa on pian esillä Mäntän Serlachius-museossa.

Lontoo

Jokainen Lontoossa viime vuosina vieraillut suomalainen on tutustunut taiteilija Mark Wallingerin teoksiin – ainakin jos on ajanut maanalaisella ja pitänyt silmänsä auki.

Jokaisella Lontoon maanalaisasemalla on nimittäin Wallingerin (s. 1959) suunnittelema mustavalkoinen labyrinttikuvio. Niitä on 270, kaikki erilaisia.

Kuka vielä sanoo, etteikö nykytaide tulisi kansan pariin.

Labyrinttikuvio löytyy myös Archwayn asemalta Pohjois-Lontoosta, läheltä Wallingerin työhuonetta. Se on järjestyksessä numero 209, ja näyttää keskivertaista monimutkaisemmalta.

Wallingerin työhuone sijaitsee vanhassa pommitehtaassa, joka toimii nyt 12 taiteilijan studiona. Taiteilija on sadepisaroiden täplittämä ja kamera kaulassa. Kädenpuristus on luja, ja nauru tulee isoissa puuskissa.

Tilataan kahvia, siirrellään teoksia (Wallinger ei halua, että kokeiluluontoiset maalaukset näkyvät kuvissa), puhutaan säästä. Kunnes istutaan alas ja puhutaan asiaa eli taideasiaa.

Ensi lauantaina Mäntän Taidemuseo Göstassa avautuu Wallengerin töitä esittelevä laaja näyttely. Esillä on 40 maalausta, veistosta sekä video- ja elokuvateosta noin 16 vuoden ajalta.

Miksi Suomeen, miksi Mänttään?

”Pidimme museosta ja sen kunnianhimosta. Minusta museo on kiinnostava – ja se on ihana paikka järjestää näyttely”, Wallinger sanoo ja kehuu näyttelyn kuraattoria Timo Valjakkaa.

HS:n taidekriitikkonakin toimiva Valjakka on valinnut valtaosan näyttelyn teoksista ja vastaa myös ripustuksesta. Taiteilija itsekin matkustaa viikoksi Suomeen.

”Kolmas matkani Suomeen, odotan sitä innolla.”

Wallinger tunnetaan häkellyttävän laajasta ja monipuolisesta tuotannostaan. Arvostetulla Turner Prize -kuvataidepalkinnolla 2007 palkittu Wallinger aloitti nuorena maalarina, mutta siirtyi veistoksiin, videoihin, performansseihin ja tilataiteeseen. Onpa hän kokeillut jopa aitoa ravihevosta taideprojektina.

Viime vuosina Wallinger on kuitenkin palannut taas maalaamiseen. On syntynyt pitkä sarja omakuvia, joissa toistuu I-kirjain (eli ”minä” englanniksi). Viime elokuussa hän alkoi tehdä isokokoisia mustavalkoisia id-maalauksia.

”Ne on tehty eräänlaisessa aktiivisuuden puuskassa, jota en osannut ennustaa.”

Wallinger on maalannut teokset nenä kiinni kankaassa, ja sananmukaisesti käsin.

”Jos vaahdotat maalia tasaisesti kumpaankin käteesi, saat kaksi työkalua, joissa kummassakin on sama määrä ammuksia”, hän sanoo ja näyttää käsiään hieroen, kuinka työ eteni.

Kun puolikas jättikokoisesta kankaasta oli maalattu, käänsi taiteilija kankaan ja maalasi toisen puolen. Maalaaminen oli ohi muutamassa tunnissa, eikä taiteilija sallinut itselleen korjauksia.

Akryylimaali häivytti kuitenkin suurimmat epäsuhdat kuivuessaan.

”Maalin kuivumisen katseleminen oli näin sangen palkitsevaa”, Wallinger sanoo ja nauraa raikuvasti lauseen monimerkityksellisyydelle. Juuri monimerkityksellisyys on tyypillistä Wallingeria.

Valmiit teokset mustuttavat jättikokoisia Rorschachin musteläiskiä, joita käytetään psykologisissa testeissä.

”Jotkut niistä näyttävät hieman raaoilta ja alastomilta.”

Mänttään tulee myös muun muassa teos, jonka tuhatkunta numeroitua kiveä on kerätty mänttäläisestä hiekkakuopasta. Wallinger on tehnyt kiviteoksia aiemminkin.

”Mikään ei ole niin paikallista kuin kivet, jotka on poimittu tietystä paikasta.”

Tämäkin on tyypillinen wallingerilaisuus. Kivet ovat ehkä paikallisia, mutta toisaalta kivet ovat kiviä missä tahansa.

Wallingerin taiteelle ovat tyypillistä monet viittaukset kirjallisuuteen, historiaan, filosofiaan ja jopa tieteeseen. Jokainen katsoja ei välttämättä ymmärrä kaikkea, mutta toisaalta jokaiselle on tarjolla oivaltamisen iloja.

Wallingeria on pidetty myös poliittisena taiteilijan. Hänen työnsä ovat kommentoineet Britannian tilaa, sotia, uskontoa ja luokkayhteiskuntaa.

Pitääkö taiteilijan ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin?

”Taiteilijat ovat yhtä poliittisia kuin teoksensa ja se vaikutus, mikä teoksilla on. Minusta taiteilijat ja kirjailijat ilmaisevat itseään parhaiten teoksiensa kautta”, Wallinger sanoo.

Hän painottaa, että vaikka häntä olisikin kutsuttu poliittiseksi taiteilijaksi, ei se tee hänestä kenenkään tai minkään edusmiestä.

Piirtämisestä lapsena innostunut Wallinger halusi taiteilijaksi jo pikkupoikana.

”Olin hyvin määrätietoinen. Halusin välttää oikeita töitä.”

Nuoresta asti tärkeä innoittaja on ollut irlantilaiskirjailija James Joyce ja etenkin hänen Odysseus-romaaninsa (1922). Odysseus on kuin monet Wallingerin teokset: monitasoinen eikä aina helppo.

Oikeita töitä Wallinger onkin välttänyt, mutta taiteilijan työtahti on kova. Lontoon-näyttely päättyi juuri, kohta avataan toinen Mäntässä, ja kolmas keväällä Edinburghissa. Kesken on kolme julkista taideprojektia.

Ja sitten pitäisi löytää aikaa myös siihen tärkeimpään, eli taiteen tekemiseen.

Välillä Wallingeria mietityttää, että tuleekohan sitä enää tehtyä mitään. Epäilys on kuitenkin aina mennyt ohitse. ”Mutta sitä kyllä pohtii, että onkohan mikään tarpeeksi hyvää.”

Mark Wallinger 28.5.–9.10. Serlachius-museo Göstassa (Joenniementie 47, Mänttä).

Kalakauppiaan pojasta taidemaailman yleisjyräksi

 Mark Wallinger syntyi Chigwellissä, Essexin kreivikunnassa, 1959. Hänen isänsä oli kalakauppias, ja perhe harrasti kirjallisuutta ja taidetta.

 Wallinger kävi Chelsean taidekoulun ja Goldsmiths Collegen. Hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä oli 1983. Nyt yksityisnäyttelyjä on kertynyt noin 80 eri puolella maailmaa.

 Hän osallistunut myös lukuisiin yhteisnäyttelyihin. Wallingerin töitä on nähty Helsingissä jo 1997.

 Britannian arvostetuimman kuvataidepalkinnon Turner Prizen Wallinger voitti 2007. Hän edusti Britanniaa Venetsian biennaalissa 2001.

 Wallinger työskentelee Pohjois-Lontoossa. Hänen töitään edustaa kansainvälinen nykytaidegalleria Hauser&Wirth.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    3. 3

      Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu suosimaan miehiä, väittää politiikan sukupuolittumista tutkinut Salla Turunen

    4. 4

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    5. 5

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    6. 6

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    7. 7

      Ramadanin päättymistä juhlittiin shoppailun merkeissä Itä-Helsingissä – Mellunmäessä moskeijasta puhdistettiin rasistisia töhryjä

    8. 8

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    9. 9

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    10. 10

      Tuore haastattelu paljastaa: prinssi Harry halusi jättää kuningasperheen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    4. 4

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    5. 5

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    6. 6

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    7. 7

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    8. 8

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    9. 9

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    10. 10

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää