Kulttuuri

Hyperrealistiset ihmishahmot hämmentävät näyttelyssä Tampereella

Sara Hildénin taide­museon näyttelyssä Ron Mueckin ihmis­hahmot menisivät oikeista, elleivät ne olisi niin valtavia.

Tampere

Tekisi mieli vähän rapsuttaa veistoksen kasvojen parransänkeä. Ja se juuri onkin museon ongelma.

Tampereella Sara Hildénin taidemuseossa avautuu torstaina australialaissyntyisen kuvanveistäjän Ron Mueckin näyttely, jonka teokset ovat niin realistisia, että niitä haluaisi koskea moni muukin.

Sitä museo ei halua.

Hetki lapsen syntymän jälkeen on kuin anatomian oppikirjasta ja toisen huoneen jättimäinen vastasyntynyt vauva niin ikään on kuin oikeasta suurennettu malli. Iholla on vielä verijälkiä kohdusta, toinen silmä on vasta aukeamassa ja nenässä on jo vähän kosteaa räkää. Melkein kuulee ensimmäisen rääkäisyn ja tuhinan.

Teosten valtava koko ja niiden hyperrealistisuus hämmentävät.

Tampereella on esillä lokakuuhun saakka Ron Mueckin teoksia, joita ei ole nähty Pohjoismaissa tätä ennen. Ne sopivat hyvin taidemuseon avariin tiloihin.

Mueck itse ei päässyt avajaisiin keskiviikkona, mutta hän lähetti paikalle teknikkonsa kertomaan, miten teokset syntyvät.

Ron Mueck työskentelee Lontoossa ja oppi kädentaidot vanhemmiltaan, jotka olivat nukentekijöitä.

Läpimurtonsa Mueck teki vuonna 1997 taiteenkeräilijä Charles Saatchin järjestämässä näyttelyssä.

Mueck ei ole koko 20-vuotisella urallaan tehnyt kuin neljäkymmentä veistosta. Se tekee keskimäärin kaksi vuodessa. Jo koosta voi päätellä, että prosessi on hidas.

”Ron aloittaa veistoksen tekemällä pienen mallin savesta tai vahasta, johon hän luo hahmon tai asennon”, kuvailee Mueckin teknikko Charles Clarke.

”Sitten hän tekee täysikokoisen saviveistoksen kaikkine yksityiskohtineen”, Clarke kertoo.

Saviveistoksesta tehdään sitten lasikuituinen muotti, johon on maalattu kaikki värit. Muotista syntyy hahmo.

”Muut osat kuten hiukset, silmät ja mahdolliset vaatteet lisätään jälkeenpäin”, Clarke sanoo

”Joskus hän tekee kahta, kolmea samaan aikaan. Joskus kuluu pitkä aika, ennen kuin hän aloittaa työskentelyn jonkin tietyn veistoksen kanssa.”

Mueckin teokset valtasivat museon

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Taide
  • Näyttelyt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    7. 7

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    8. 8

      Venäjä valehteli suut ja korvat täyteen Zapad-sota­harjoituksesta – eikä Venäjää haittaa, jos Suomessa vähän pelätään

    9. 9

      Mystinen arabisheikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

    10. 10

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää