Valikko
Kulttuuri

Tuttu tv-kasvo Annukka Roininen kuoli 39-vuotiaana

Yleisradion A-studiota juontanut tuttu tv-kasvo Annukka Roininen (s.

Yleisradion A-studiota juontanut tuttu tv-kasvo Annukka Roininen (s. 1976) kuoli nopeasti edenneeseen syöpään aamuyöstä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Roininen työskenteli tutkivana toimittajana Ylen ajankohtaistiimissä. Ylellä viitisentoista vuotta sitten aloittanut Roininen oli palkittu toimittaja. Hän ja Tiina Salumäki saivat tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnolla vuonna 2010. Palkinto tuli Destiaan liittyneiden väärinkäytösten paljastamisesta.

Lisäksi hän oli viime vuonna ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajaksi Hoivakoti kuntoon -sarjasta. Sarja seurasi somerolaisen Tervaskannon hoivakodin arkea syksyn ajan.

39-vuotiaana kuollut Annukka Roininen kertoi huhtikuussa twitter-tilillään sairastuneensa syöpään. Hän olisi täyttänyt kesällä 40 vuotta.

”Hän oli erinomainen sekä tutkivana journalistina että empaattisena ystävällisenä työkaverina. Häntä tullaan kaipaamaan”, Ylen ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen kertoi STT:lle.

Jussi Eronen kertoo, että kollegat olivat vierailleet Roinisen luona viimeksi vain muutama päivä sitten.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    8. 8

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    9. 9

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    10. 10

      Ei uskoisi, jos ei näkisi: Britannia aloitti uhmakkaan matkan ulos EU:sta, kun brexit-hallitus nujersi parlamentin ja muut vastustajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää