Valikko
Kulttuuri

Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuva on valittu Aasian suurimman elokuvafestivaalin kilpasarjaan

Jokisen edellinen elokuva Kätilö palkittiin Shanghain elokuvafestivaalilla viime vuonna parhaan naisnäyttelijän palkinnolla

Elokuvaohjaaja Antti J. Jokisen Pahan kukat on valittu Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin pääkilpasarjaan.

Festivaali on ohjaajalle tuttu. Jokisen edellinen elokuva Kätilö palkittiin viime vuonna Shanghaissa parhaan naisnäyttelijän palkinnolla. Sen voitti Krista Kosonen.

Lähiönuorista kertova Pahan kukat Jokisen itsensä käsikirjoittamaa draamaelokuva. Jokinen on kertonut saaneensa idean elokuvaan Göteborgin mellakoiden jälkeen 2012.

Elokuvan päärooleissa nähdään muun muassa räppäri Juno, Mikael Gabriel, Eero Aho ja Viljami Nojonen. Elokuvan on määrä saada Suomen-ensi-iltansa syksyllä.

Shanghain kansainvälinen elokuvafestivaali on Aasian suurin elokuvafestivaali. Sen päägaala järjestetään 19. kesäkuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

    4. 4

      Trump uhkaa taistella oman puolueensa konservatiivi­siipeä vastaan

    5. 5

      Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

    6. 6

      HS:n toimittajat paljastavat ennen julkaisemattomia tarinoita Kansallis­teatterissa – HSTV näyttää loppuunmyydyn Musta laatikko -esityksen suorana juuri nyt

    7. 7

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    8. 8

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    9. 9

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    10. 10

      Ay-johtajan ”kultaisesta kädenpuristuksesta” nousi kohu – Akavan Fjäder: Sopimukseeni sisältyy työvelvoite

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    5. 5

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    6. 6

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    7. 7

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    8. 8

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    9. 9

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    10. 10

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    11. Näytä lisää