Kulttuuri

Tove Janssonista on valmisteltu julkisuudelta salassa elokuvaa – Veljentytär HS:lle: ”Ei tehdä sensaatioelokuvaa”

Piilossa valmisteltu hanke on alkuvaiheessa. Kuvaukset voivat alkaa 2018.

Kirjailijana ja kuvataiteilijana tunnetusta Tove Janssonista suunnitellaan elämäkertaelokuvaa.

”Harras toiveeni on, että ei tehdä sensaatioelokuvaa eikä mennä banaalin puolelle. Minulle olisi tärkeintä, että elokuva kertoisi siitä, miksi Tove on tunnettu kansainvälisesti”, sanoo Sophia Jansson, Tove Janssonin veljentytär.

Muumit luonut Tove Jansson oli 1900-luvun Suomen merkittävimpiä taiteilijoita.

”Tove oli hyvin tuottelias ja hänen elämänsä oli kiinnostava. Kaikkea ei saa yhteen eikä kahteenkaan elokuvaan”, Sophia Jansson sanoo.

Elokuvahankkeen taustalla on tuotantoyhtiö Helsinki-filmi, joka on sopinut elokuvasta Janssonin perikunnan kanssa. Tuottaja Annika Sucksdorff Helsinki-filmistä kertoo, että hanke on vasta alkuvaiheessa, ja että elokuvaa voidaan kuvata todennäköisesti vuonna 2018.

Elokuvan työnimenä on Tove.

Sitä ovat käsikirjoittamassa nuoremman polven elokuvantekijät Jarno Elonen ja Eeva Putro. Kaksikko on saanut hankkeeseen ensimmäisen käsikirjoitustuen maaliskuussa Suomen elokuvasäätiöltä.

Elokuvaa tuottaa Sucksdorffin kanssa Aleksi Bardy, joka vetää käsikirjoitusryhmän työtä.

Elokuvan ohjaajaa Helsinki-filmi ei paljasta, mutta vahva ehdokas ohjaajaksi on Dome Karukoski, joka on tuotantoyhtiö Helsinki-filmin osakas ja jonka pöydälle useat yhtiön elokuvahankkeet menevät.

”Se ei ole poissuljettua. Hoviohjaajan kautta menevät meillä monet asiat”, tuottaja Sucksdorff kertoo HS:lle.

Elokuva Tove Janssonista on haluttu pitää julkisuudelta salassa, sillä elokuvasäätiön maaliskuisessa tukipäätöksessä hankkeen työnimenä on moniselitteinen ”Aloittelija”.

Yhtä moniselitteinen on tuen myöntämisen ohessa julkistettu juonikuvaus. ”Monilahjakas, vapautta rakastava nainen selvittää itsenäisyyden salaisuutta sodanjälkeisessä Euroopassa”, kuuluu Janssonista kertovan elokuvan synopsis elokuvasäätiön verkkosivulla. Tukipäätöksen julkisessa osassa ei siis mainita Tove Janssonin nimeä.

Käsikirjoittaja Eeva Putro, joka tunnetaan lähinnä näyttelijänä, kertoo Helsingin Sanomille, että tekstin ensimmäisen version on tarkoitus valmistua syksyksi.

Tove Janssonista kertovasta elokuvasta kertoi ensimmäisenä Hufvudstadsbladet.

Tove Janssonin sukua edustava Sophia Jansson muistuttaa, että elokuvantekijät voivat tehdä elämäkertaelokuvia miten haluavat. Sopimus suvun ja elokuvantekijöiden välillä solmittiin Janssonin mukaan kuitenkin siksi, että näin elokuvaväellä on pääsy Jansson-arkistoon, esimerkiksi valokuviin ja ateljeehen.

”Sopimuksen myötä me voimme hyväksyä, mitä materiaalia käytetään. Toisaalta emme halua laatia mitään raamattua, mikä kuuluu asiaan ja mikä ei”, Jansson sanoo.

Muumeistaan tunnettu Tove Jansson oli syntynyt vuonna 1914 ja hän kuoli 2001. Sophia Janssonin mukaan vireillä oleva elokuva rajautuu sotavuosista 1950-luvulle, jolloin Tove Jansson lopulta tapasi elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilän.

”Se halutaan tarinaan mukaan, silloin hän löysi rauhan elämäänsä. Tuona aikana Jansson tunsi paljon taiteilijoita, muun muassa Tapio Tapiovaaran, joten pakosta tarinassa esiintyy muitakin taiteentekijöitä. Käsikirjoitus saattaa toki elää vielä ja rajaus tarkentua”, Sophia Jansson sanoo.

Sophia Janssonin mukaan elokuvaa Tove Janssonista on viritelty pitkään. Monet muutkin tuotantoyhtiöt ovat olleet kiinnostuneita Muumien luojan tarinan kertomisesta valkokankaalla. Janssonin mukaan aiemmat elokuvaideat eivät kuitenkaan ole miellyttäneet perikuntaa. Osa ideoista oli Janssonin mukaan myös niin kelvottomia, että Tove Janssonin nimi päätettiin suojata tavaramerkillä tällaisia elokuvahankkeita vastaan.

Jansson sanoo, että elokuvaa ollaan tekemässä suomenkielisenä, mutta kuitenkin niin että kansainvälinenkin levitys olisi mahdollista. Tuottaja Sucksdorff sanoo, ettei elokuvan kieltä ole vielä päätetty.

Janssonista kertovalle elokuvalle on tilausta, myös siksi että julkisessa keskustelussa on viime aikoina kaivattu juuri naisista kertovia elokuvia. Jansson ei kuitenkaan ole ainoa suomalaisnainen, josta elokuvantekijät ovat kiinnostuneita.

Muun muassa nyrkkeilijä Eva Wahlströmistä ja laulaja Carolasta on vireillä omia elokuvahankkeita. Myös 1800-luvulla eläneestä seurapiirikaunottaresta ja sosiaalityön merkkinaisesta Aurora Karamzinista, on suunniteltu omaa elokuvaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Elämäkerta
  • Muumit
  • Dome Karukoski

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Vanha kunnon Vekkula lopetetaan Linnanmäellä – ”On aika jättää Vekkulalle hyvästit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    10. 10

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat