Kulttuuri    |   Näkökulma

Kerrankin olin seurassa, jossa metallimusiikin hienoutta ei tarvinnut selitellä

Festarikesän alkaminen kiihdyttää identiteettityötä. Kyse ei ole vain musiikista, vaan oman heimon pariin jalkautumisesta.

Olen tullut kotiin. Se oli päällimmäinen tunne, kun astuin sisään metallimusiikkiin keskittyvän Tuska-festivaalin porteista Helsingin Kaisaniemessä kesällä 2003. Kerrankin olin seurassa, jossa metallimusiikin hienoutta ei tarvinnut selitellä.

Ajatus henkisestä kodista vain vahvistui, kun heristin pirunsarvi-käsimerkkiä ilmaan satojen metallidiggarien kanssa.

Musiikki on vahva väline, jota sorretut ryhmät ovat iän kaiken käyttäneet välineenä oman identiteettinsä löytämiseksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tummaihoiset nuoret jäsensivät ”meitä” hiphop-musiikin avulla.

Musiikki yhdistää ja erottaa ihmisiä yhä, myös musagenrejen sisällä. Metallimusiikin kaikki vivahteet eivät välttämättä avaudu niille, jotka sitä eivät kuuntele. Silti sen kannattajakunta jakautuu tarkemmin omalle asialleen vihkiytyneihin porukoihin.

Tampereella järjestetään peräkkäisinä viikonloppuina metalli­musiikkitapahtuma. South Park -festivaali vietettiin jo, ja tulevana viikonloppuna on vuorossa Tampere Metal Meeting.

South Parkissa musisoi enemmän valtavirran metalliartisteja kuin Metal Meetingissä, jota järjestäjät itse eivät tosin näe pelkkänä alakulttuuritapahtumana.

South Parkin pääesiintyjinä soittivat Slayer ja Bullet for My Valentine, Metal Meetingissä tunnetuimpia nimiä edustavat Tiamat, Finntroll ja Insomnium.

Metal Meeting taas tarjoaa selvästi enemmän valtavirtametallia kuin Hyvinkäällä järjestettävä black ja death metaliin painottuva Steelfest. Sitä eivät välttämättä edes tunne muut kuin tyylilajiin puritanistisesti suhtautuvat fanit.

Festarikesän alkaminen kiihdyttää identiteettityötä. Kyse ei ole vain musiikista, vaan oman heimon pariin jalkautumisesta.

Väitöskirjatutkija Aki Luoto Tampereen yliopistosta puhuu festivaaleista karnevalismina. Musadiggarit irtautuvat ympäröivästä yhteiskunnasta ja vahvistavat identiteettiään olemalla samanhenkisten ihmisten parissa. Se on itsensä voimaannuttamista.

Yhteenkuulumisen tunne voi olla voimakkaampi ryhmissä, joissa on tarkat säännöt ja joihin samastutaan tiukasti. Joka tapauksessa metallimusiikki ja genren festivaalit taipuvat monen minän rakennusaineeksi. Sillä ei ole väliä, mistä sen löytää – kunhan tuntee olevansa kotona.

Itseäni Tuskassa viehätti musiikin ja tummanpuhuvan vaatetuksen lisäksi tunne siitä, että muistakin paikallaolijoista tämä kaikki vain on ihan parasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • metallimusiikki
  • Festivaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Ilmarisen toimitusjohtajasta Timo Ritakalliosta tulee OP:n uusi pääjohtaja – strateginen taito, johtamisosaaminen ja verkostot ratkaisivat valinnan

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    9. 9

      Suomi sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen ruoaksi

    10. 10

      Sauli Niinistö asettui YK-puheessaan Trumpin kanssa eri linjoille kolmessa isossa kysymyksessä – presidentin puhe luettavissa kokonaisuudessaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    4. 4

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    5. 5

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    6. 6

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    7. 7

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    8. 8

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    9. 9

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    10. 10

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Pekka Haavisto aikoo erottautua presidentinvaaleissa puhumalla aktiivisesta ulkopolitiikasta – ”En ole koskaan allekirjoittanut sitä näkemystä, että Suomi on pieni tekijä”
    3. Legendaarisen Kuin raivo härkä -elokuvan esikuva Jake LaMotta on kuollut
    4. Sukupuolineutraalius puhuttaa Ruotsissakin – maan suurin jalkapalloseura pohtii nimensä vaihtamista: ”Olemme myös Euroopan suurin tyttöjalkapalloseura”
    5. Eduskunta pohtii erillisen lobbarilistan perustamista vastauksena vierailijalistojen tuhoamiselle – ”Jos joku käy lobbaamassa, sen pitäisi olla julkista”
    6. Suomalaismies syytteeseen Tanskassa terrorijärjestöön kuulumisesta – Syyttäjä: matkusti Syyriaan ja liittyi Isis-terroristi­järjestöön
    7. Susijengin korishuuma veti katsomoon enemmän faneja kuin EM-finaali – ”Pystyimme vain villeimmissä päiväunissa unelmoimaan”
    8. Vetoomus varoittaa 5g-verkkojen vaarasta – tutkimuksista ei tukea huolelle
    9. Taistelu Orava-rahastosta kiihtyy – Elite-pankkiiriliike aikoo tehdä kilpailevan ostotarjouksen
    10. ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa
    11. Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle
    12. Näytä lisää