Kulttuuri

Satavuotias Suomi järjestää Saksassa kymmeniä tapahtumia

Berliinin Filharmoniaan on luvassa suurkonsertti

Berliini

Tavoite on lämmittää saksalaisten sydämiä sykkimään Suomelle yhä tiheämmin. Siihen tähtää ulkoministeriö, kun se järjestää Suomen satavuotisjuhlatapahtumia Saksassa.

Berliinissä on ensi vuonna kolme suurlähetystön järjestämää suurtapahtumaa ja muualla Saksassa kymmeniä pienempiä.

”Juhlavuonna saksalaisia kiinnostaa syntymäpäiväsankarin menestystarina. Uskomme, että profiilin nostaminen lisää matkailua ja suomalaistuotteiden kysyntää. Suomeen tarvitaan uusia investointeja”, Suomen Saksan-suurlähettiläs Ritva Koukku-Ronde sanoo.

Ensi vuonna tähän aikaan Berliinissä valmistellaan suurta suomalaista juhannusjuhlaa, jossa juhlivat ensin kutsuvieraat ja sen jälkeen kaikki kansa. Luvassa on pianisti Iiro Rantalan tango­show. Suurlähetystön pihalle pystytetään juhannuskoivut, useita saunoja ja pieni järvi veneineen.

Juuri itsenäisyyspäivän alla Berliinin Filharmoniassa on Suomi 100 -juhlakonsertti ja -vastaanotto. Illan ohjelmiston kokoa­vat muusikot Taneli Turunen ja Kalle Kalima.

Lisäksi Berliinin-suurlähetystössä aukeaa lokakuussa Suomen arkkitehtuuria ja muotoilua esittelevä näyttely.

Saksassa kuvataan myös tällä hetkellä kahta Suomeen liittyvää elokuvaa. Elokuva Suomen kuningas kertoo suomalaisten kuningasehdokkaan, Hessenin prinssin Friedrich Karlin koulutuksesta Saksassa. Tom of Finland -elokuvan Berliinin-kohtaukset on jo kuvattu. Tom of Finland -näyttely avautuu Berliinin alkuvuodesta 2017.

Myös Suomen kulttuuri-instituutit osallistuvat juhlavuoteen. Suomen Saksan-, Benelux-maiden, Lontoon- ja Pariisin-instituuttien yhteinen suurhanke on Mobile Home. Se tutkii kodin ja kotimaan merkityksiä sekä tulevaisuuden kotia.

Taiteilija Tuomas A. Laitisen ja arkkitehtikollektiivi Raumlaborberlinin tilainstallaatio on ensin vuonna 2016 esillä Berliinissä ja myöhemmin Helsingin juhlaviikoilla.

Saksan merkittävin jazzin ammattilaistapahtuma Jazzahead on valinnut Suomen teemamaakseen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomi
  • Saksa
  • Berliini

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      AK-47-rynnäkkökiväärin kehittäneen Mihail Kalašnikovin patsaaseen päätyi vahingossa natsien ase

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    6. 6

      IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    9. 9

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    10. 10

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    7. 7

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    11. Näytä lisää