Valikko
Kulttuuri

”Kunnon hehkulamput takaisin, demokratiavaje, kasvottomien virkamiesten valta” – Näin julkkikset ottavat kantaa Britannian EU-äänestykseen

Poptähdet ja kulttuurieliitti puolustavat lähes kokonaisuudessaan EU:hun jäämistä

Britannia äänestää torstaina siitä, pitäisikö maan jäädä EU:n jäseneksi vai irrottautua unionista. Äänestyksestä odotetaan tiukkaa, ja mielipidetiedustelut ovat viime päivinä olleet tasaisia. EU-kysymys jakaa Britanniaa voimakkaasti, ja myös kulttuurieliitti ja poptähdet ovat vedonneet EU:hun jäämisen tai siitä eroamisen puolesta. Myös monet ei-britannialaiset eurooppalaiset kulttuurivaikuttajat ovat ilmaisseet tukevansa unioniin jäämistä. Kannattajilla on kulttuurivaikuttajien piirissä enemmistö, joka vaikuttaa selvästi Britannian keskiarvoa suuremmalta.

Brexitin puolesta – Britannia irti EU:sta

Suomalaisille kenties tutuin Brexitin kannattaja on näyttelijä Sir Michael Caine, joka tunnetaan muun muassa Italian Job ja Batman-elokuvista. Caine on ilmoittanut, ettei brittien pitäisi jäädä EU:n ”tuhansien kasvottomien virkamiesten” hallittavaksi.

Myös Monty Python -tähti John Cleese haluaa Britannian lähtevän EU:sta. Cleesen mielestä EU:ssa voisi pysyä, jos olisi merkkejä sen uudistumisesta, mutta hän ei sellaisia näe. Cleesen mielestä EU-byrokratia on heikentänyt Britannian demokratiaa.

Takavuosien tähtiin kuuluva näyttelijä-malli Elizabeth Hurley on myös asettunut vahvasti Brexitin puolelle ja twiittaa jatkuvasti erokampanjan materiaalia. Brittilehdille hän on todennut muun muassa kannattavansa eroa, jos sen avulla ”voimme taas käyttää kunnon hehkulamppuja sekä tehokkaita hiustenkuivaajia ja pölynimureita”.

Jotakin Brexit-kampanjan vaikeuksista valjastaa poptähdet asialleen kertoo Bpop Live -konsertti, joka oli tarkoita järjestää Birminghamissa 19. kesäkuuta

Esiintyjälistasta vetäytyivät pois muun muassa poikabändi East 17 ja Alesha Dixon. Myös poikabändi 5ive, jossa on spesifistä nimestään huolimatta jäljellä enää kaksi jäsentä, vetäytyi pois konsertista. Artistit kertoivat, että he lupautuessaan luulivat, että kyseessä olisi tavallinen pop-konsertti eikä poliittinen tapahtuma.

Konserttiin ilmoittautuivat paikkaamaan Bucks Fizzin entiset jäsenet sekä ”kuningas itse”, eli ”maailman parhaaksi” tituleerattu Elvis-imitaattori Gordon Hendricks. Liput eivät myyneet riittävästi ja konsertti peruttiin viime hetkellä.

Tukea on silti tullut myös Britannian ulkopuolelta. Kukaan tuskin on kysynyt esimerkiksi kanadalaispoppari Bryan Adamsin mielipidettä Brexitistä, mutta se ei estänyt häntä esittämästä sitä.

Adams twiittasi viime viikolla: ”Brexit: Are you in or out? Does the UK really want to be governed by people that are unelected?” eli ”Haluaako Britannia todella, että maata johtavat ihmiset, joita se ei ole itse valinnut?”

Peliin on sotkettu myös fiktiivisiä hahmoja. Steve Cooganin esittämä fiktiivinen mediapersoona Alan Partridge on äänestetty yhdeksi fiktiivisistä ihmisistä, jotka kannattaisivat Brexitiä. Steve Coogan itse kuitenkin puolustaa EU:hun jäämistä.

Bremain – Britannia pysyköön EU:ssa

Kenties näkyvimmän ulostulon EU:n puolesta ovat tehneet 250 näyttelijää, muusikkoa ja kirjailijaa, jotka allekirjoittivat avoimen kirjeen EU:ssa pysymisen puolesta.

Allekirjoittaneiden joukkoon kuuluivat muun muassa kirjailija Ian McEwan, Sherlock-näyttelijä Benedict Cumberbatch, näyttelijä Helena Bonham Carter, Editors-ja Hot Chip-yhtyeiden jäsenet ja taiteilija Tracey Emin.

”Pienimmästä galleriasta suurimpaan blockbusteriin saakka useimmat meistä ovat työskennelleet projekteissa, jotka eivät olisi olleet mahdollisia ilman EU:n rahoitusta tai rajat ylittävää yhteistyötä. Britannia on EU:ssa vahvempi, mielikuvituksellisempi ja luovempi, ja globaali luova menestyksemme heikkenisi vakavasti, jos lähdemme”, kirjeessä sanotaan.

Valokuvataiteilija Wolfgang Tillmans on myös erikseen muistuttanut DJ:tä ja muusikoita äänestämään EU:ssa pysymisen puolesta ennen Ibizan ja Glastonburyn musiikkifestivaaleille lähtemistä.

Ex-jalkapalloilija David Beckham asettui tiistaina voimakkaasti EU:n puolelle Instagramissa muun muassa muistelemalla eurooppalaisia pelikavereitaan.

Myös internetissä on rummutettu tukea EU:lle. ”Hug A Brit”-kampanjassa Briteissä asuvat eurooppalaiset jakoivat sosiaalisessa mediassa kuvia, joissa he halasivat brittejä. Laulaja Jarvis Cocker sai halauksen ja on allekirjoittanut kirjeen EU:ssa pysymisen puolesta.

Italialainen mysteerikirjailija Elena Ferrante kirjoitti Guardianiin, ettei hän juuri tunne sympatiaa nykyistä EU:ta kohtaan, mutta uskoo, että yhdessä pysyminen on köyhyyden, ilmastonmuutoksen ja maahanmuuton keskellä tarpeellisempaa kuin koskaan.

Slovelialainen filosofi Slavoj Žižek on huolissaan nationalistisen oikeistopopulismin noususta Länsi-Euroopassa. Hän sanoo, ettei suhtaudu Euroopan unioniin tunteellisesti, mutta kansallisvaltioon käpertyminen ei ole oikea tapa kohdata pakolaiskriisin tai ilmaston lämpenemisen kaltaisia ongelmia.

”Äänestä Brexitiä vastaan, mutta tee se niin kuin kristitty joka tukee syntistä samalla salaa kiroten hänet”, Žižek kirjoitti Guardianiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Brexit
  • Kulttuuri
  • Iso-Britannia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    2. 2

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    3. 3

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    4. 4

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    5. 5

      Östersundomin metrolinja vedettiin jälleen kerran uusiksi – kalliiksi tullut unelma uudesta jätti­kaupunginosasta on ajautumassa vuosikymmeniksi pöytälaatikkoon

    6. 6

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    7. 7

      Poliisi hääti taas Suomi ensin -mielenosoittajia Rautatientorilta

    8. 8

      Maa on litteä – Voiko se olla totta? Skepsis-yhdistyksen juhlakirja esittelee epäilijöille nykyajan huuhaata ja rajatietoa

    9. 9

      Saimme hädin tuskin pelastettua naisen Hietalahden satama-altaasta – tikkaista olisi ollut apua

    10. 10

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    2. 2

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    3. 3

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    4. 4

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    5. 5

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    6. 6

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    7. 7

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    8. 8

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    9. 9

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    10. 10

      Mika Kaurismäki muistelee kuollutta Michael Nyqvistiä: ”Corona-baarissa hän kävi pelaamassa biljardia Antti Reinin ja muiden kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää