Valikko
Kulttuuri

Uuden kotimaan löytänyt Tarja Turunen: ”Aika pimeydessä on Suomi ollut viime vuodet”

Uusi kotimaa, uusi elämäntilanne ja kaksi uutta levyä. Tarja Turusen elämä ei ole tasaantumassa, vaikka soolouraa on takana jo vuosikymmen.

Lontoo

Suurten käänteiden aika. Niin voisi kuvailla laulaja Tarja Turusen kuluvaa kesää.

Toukokuussa hän pakkasi tavaransa ja muutti perheineen Argentiinasta Espanjaan. Syksyllä tytär aloittaa opintiensä esikoulussa. Kesäkuun alkajaisiksi Turunen julkaisi uuden albumin ja, aivan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, elokuussa ilmestyy vielä toinen levy.

”Sitä samaa hulluutta, mitä elämäni yleensä on”, hän sanoo ja nauraa päälle camdenilaisen hotellin kattohuoneistossa.

Hektisellä aikataululla mennään myös nyt. Turunen on yhtyeineen Lontoossa keikalla, ja välipäivälle on pakattu haastatteluja kansainvälisen median kanssa aamuyhdeksästä alkaen.

Käänteitä ja kiirettä Turusen elämästä ei tosiaan ole puuttunut.

Siitä on aika tarkalleen vuosikymmen, kun hänet sysättiin soolouralle Nightwishin laulajan paikalta. Tästä yhtyeestä Turunen yhä ensisijaisesti muistetaan, ja hyvästä syystä: olihan hän luomassa kokonaan uutta musiikkityyliä, sinfonista metallia, jossa hänen klassinen laulutyylinsä kohtasi metallibändin.

Sen jälkeen vastassa oli uusi alku, johon Turunen tuntuu vastanneen työteliäisyydellä.

Kymmenessä vuodessa hän on äänittänyt yhtä monta levyä: niin raskasta rockia, klassista, joululauluja kuin konserttitallenteita. Kansainvälisesti menestyneimmän suomalaisyhtyeen jälkeen keikkapaikat vaihtuivat areenoista klubeihin, mutta kierrettävää on riittänyt etenkin Manner-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa.

”Ilman muuta olen onnellinen ja ylpeä nykyisestä tilanteesta”, hän sanoo. ”En koe, että minun tarvitsisi enää todistella kenellekään. Minulla on oma elämä ja omat siivet. Yhtälailla olen tietysti ylpeä ja kiitollinen Nightwishin ajoista, mutta olen ny­kyään niin toisaalla kuin silloin.”

”Fanithan kutsuvat minua workaholiciksi, työhulluksi. On niin paljon asioita, jotka ovat ainoastaan minun vastuullani”, hän kommentoi nykyistä elämäänsä sooloartistina. ”Koko ajan on käynnissä jokin projekti, ja sen lisäksi vierellä juoksentelee pieni tyttö.”

”Onneksi minulla on lähellä ihmisiä, bändin soittajat, kier­tuehenkilökunta ja tietysti mieheni, joihin voin luottaa ja jotka pitävät tätä hullua palapeliä kasassa. Se antaa minulle vapauden olla artisti.”

Juuri ilmestynyt The Brightest Void on esimakua ”varsinaiselle albumille” The Shadow Self, joka ilmestyy elokuussa.

Poikkeukselliseen ratkaisuun päädyttiin, kun Turunen oli kirjoittanut bändinsä jäsenten ja ulkopuolisten lauluntekijöiden kanssa niin paljon lauluja, että ne eivät enää mahtuneet yhdelle levylle.

”Kappaleet ovat niin henkilökohtaisia ja niissä on niin paljon tunnetta mukana, etten halunnut jättää niitä pois levyltä”, hän selittää ratkaisua. ”Samalla sain tilaisuuden julkaista erilaisia lauluja, jotka ovat odottaneet oi­keaa paikkaansa, esimerkiksi enemmän elokuvallisia kappaleita. Pääsen vähän sokeeraamaan kuulijoita.”

Levyjä yhdistäväksi teemaksi Turunen nostaa vastakohtaisuuden, matkan valosta varjoon, kuten jo levyjen nimet kertovat. The Shadow Self (”varjominä”) tarttui mukaan laulaja Annie Lennoxin haastattelusta.

”Viime vuosina olen pohtinut, mikä ihme se on se synkkyys tai syvyys, joka saa minut kirjoittamaan. Kun hyppään pianon eteen, sieltä tulee aina jotain kuulasta, usvaista ja mystistä. Mikä saa minut tekemään näin?”

”Sitten luin Annie Lennoxin haastattelua, jossa hän kertoi, että ”shadow self” on meidän luova voimamme. Se varjo meissä, joka saa meidät kirjoittamaan, tekemään taidetta ja räiskymään. Keino antaa kaikki hyvä tai paha olo taiteelle. Se oli vastaus minun kysymykseeni.”

Levyjen ilmestyminen ja siitä käynnistyvä pyöritys merkitsevät suuria muutoksia myös Turusen perheelle. He ovat asettautuneet uuteen maahan.

Viime vuodet Turunen on asunut pääasiassa Argentiinan Buenos Airesissa, jossa hänestä on tullut lähes yhtä tunnettu kuin koti-Suomessa.

”Se on oikeasti uskomaton juttu, että en koskaan tuntenut olevani Buenos Airesissa ulkomaalainen tai että minut koettaisiin ulkomaalaisena. Varsinkin kun kieli alkoi avautua, myös kulttuuri avautui ihan eri tavalla.”

”Buenos Aires ja se kulttuuri antoivat minulle tilaa hengittää. Ehkä elämä Argentiinassa on antanut mulle vapauden olla enemmän wild girl!” hän nauraa.

Toukokuussa perhe muutti Espanjan Marbellaan. Uusi kotikaupunki valikoitui osin perheen yhteisen kielen espanjan, osin ilmaston ja yhteyksien takia.

”Kaipaan valoa, en niinkään lämpöä. En nauti auringossa paistattelemisesta, mutta valo vaikuttaa ihan järjettömän paljon mun oloon”, hän sanoo.

”Me haluttiin myös Eurooppaan, koska välimatkat ovat täällä lyhyempiä. Tyttö lähtee syksyllä esikouluun, vaikka ei ole vielä edes neljää. Se tuntuu ihan kauhealta! Se on hirveän suuri muutos meidän elämässä, koska syyskuusta lähtien isä jää kotiin tytön kanssa. Argentiinassa tämä olisi ollut niin paljon vai­keampaa. Perhe ei olisi nähnyt minua juuri koskaan.”

Paluu Suomeen tuntuu ”tällä hetkellä vieraalta”, vaikka sekä tytär että aviomies viihtyvät siellä. ”Ehkä se olen minä, joka pidätän itseäni palaamasta”, hän sanoo.

Tämä ei tarkoita, että kotimaa olisi pyyhkiytynyt mielestä. Sukulaiset ja työt vetävät yhä takaisin, ja aamunsa Turunen käynnistää lukemalla uutisia suomalaisista nettilehdistä. Talouskurimuksen ja maahanmuuton kärjistämä keskustelu näyttää erikoiselta ulkopuolisen silmin.

”Onhan se aikamoista, mitä Suomessa tapahtuu. Aika pimeydessä on Suomi ollut viimeiset pari vuotta”, hän huokaa. ”Varmasti se on niin myös laajemmin ja varsinkin Argentiinassa. Siellä se vasta hyperhulluutta on. Valta vaihtui vähän aikaa sitten, ja maa on pohjasyövereissä. Siellä taistellaan jokapäiväisestä elämästä tai muuten olet kadulla – oikeasti. Argentiinan poliittinen tilanne oli osin syynä meidän muutollemme.”

”Suomessa ei vain olla totuttu siihen, että asiat ei mene hyvin. Ollaan totuttu hyvään”, hän rinnastaa kahden maan tilannetta. ”Meillä on ollut turva elämässä eikä olla menty pohjamutiin, mutta tänä päivänä siitä on tullut arkea monille ihmisille.”

Tarja Turunen-Cabuli

  Syntynyt 17. elokuuta 1977 Kiteellä. Asuu nykyään Espanjan Marbellassa aviomiehensä Marcelo Cabulin ja tyttärensä kanssa. Cabuli on myös Turusen manageri.

  Lauloi Nightwish-yhtyeessä vuosina 1996—2005 ja oli luomassa yhtyeen kansainvälistä menestystä. Levytti yhtyeen kanssa viisi albumia, joista menestynein on vuonna 2004 ilmestynyt Once.

  Soolouransa aikana äänittänyt viisi metallialbumia, joista tuoreimmat ovat The Brightest Void ja elokuussa ilmestyvä The Shadow Self. Lisäksi kolme livealbumia, joululevy sekä klassista musiikkia sisältävä Ave Maria — En Plein Air.

  Opiskellut klassista laulua Sibelius-Akatemiassa ja Karlsruhen musiikkiyliopistossa Saksassa. Toiminut tuomarina ja lauluvalmentajana The Voice of Finland -ohjelmassa vuodesta 2015 lähtien.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanlaajuisen verkkohyökkäyksen alkuperäinen lähde saattoi varmistua – tällainen viesti saastuneen koneen näytölle ilmestyy

    2. 2

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – tyttö kertoi selvittäneensä syytetyn nimen Instagramin avulla

    5. 5

      Venäjän sotalaiva ja helikopterit häiritsivät Yhdysvaltain lipun alla kulkenutta rahtilaivaa Itämerellä

    6. 6

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    7. 7

      Anna Salmi, 24, osaa herättää Suomen sisällissodan ja Trumpin maahantulokiellon animaatioillaan eloon, ja siksi maailman isoimmat tähdet ja firmat haluavat hänet

    8. 8

      Tekaistuja hintavertailuja ja kuvitteellisia alennusprosentteja – useille urheilukaupoille uhkasakot harhaanjohtavasta markkinoinnista

    9. 9

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    10. 10

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Maailmanlaajuisen verkkohyökkäyksen alkuperäinen lähde saattoi varmistua – tällainen viesti saastuneen koneen näytölle ilmestyy

    4. 4

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    5. 5

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    6. 6

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    7. 7

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    8. 8

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    9. 9

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    10. 10

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    11. Näytä lisää