Valikko
Kulttuuri

Yli kaksi miljoonaa katsojaa: Tänään alkavan Allsång på Skansenin ruotsalainen yhteislaulukesä sulattaa jopa kyynisen suomalaiskatsojan

Suosittu kesäshow on Ruotsin tv.n kesähitti ja kesäkuun katsotuin myös Yle Femillä.

Siellä he taas ovat.

Tuhannet hymyilevät ruotsalaiset, jotka keinuvat musiikin tahtiin tekstivihkot kourassaan, satoi tai paistoi, ja laulavat ”Stockholm i mitt hjärta, låt mig besjunga dig nu”.

Tiistai-iltana alkaa Allsång på Skansen -musiikkiohjelman 37. televisioitu kausi, ja viidettä vuotta peräkkäin sen voi nähdä suorana myös Suomessa Yle Femillä.

Allsång på Skansen on yhteislauluohjelma, jonka rinnalla kaikki muut yhteislauluohjelmat kalpenevat. Se lähetetään kahdeksana perättäisenä tiistaina Tukholman Djurgårdenilta Skansenin ulkomuseosta, ja paikalla on illasta riippuen 15 000-28 000 ihmistä.

Ohjelman kulku noudattaa tuttua kaavaa.

Ensin lauletaan tunnuskappale, Tukholman kesää ylistävä Lasse Berghagenin Stockholm i mitt hjärta, sitten seuraa vuorotellen juontajan vetämiä yhteislaulunumeroita, illan solistivieraiden omia esityksiä ja illan solistivieraiden vetämiä yhteislaulunumeroita.

Tilaisuus näyttää rockfestivaalin ja koko perheen kesäjuhlan sekoitukselta. Lavan edessä on kiljuvia nuoria faneja ja taaempana lapsiperheitä, vanhuksia ja tavallista tavallisempia ruotsalaisia.

Ja tietysti muutama suomalainen Allsång-turisti Suomen lippua heiluttamassa.

Tunnelma on niin hyväntuulinen ja kesäinen, että epäluuloisin suomalainenkin innostuu siitä – jos ei muuten, niin ironian suojissa.

Tänä vuonna ohjelman uutuus on juontaja Sanna Nielsen, joka perii paikan kahtena edellisenä kesänä ohjelmaa vetäneeltä Petra Marklundilta.

Vaikka Allsång på Skansen on hyvin vanhanaikainen tv-ohjelma, ja sen lavanäkymä on koivuineen kuin 1970-luvun juhannusjuhlilta, niin siinä vierailee jatkuvasti Ruotsin menestyneimpiä poptähtiä.

Koivujen katveessa on nähty paljon muutakin kuin periruotsalaisia dansband-solisteja tai musikaalitähtiä. Viime vuosien vieraita ovat olleet muiden muassa Seinabo Sey, Laleh ja Icona Pop.

Ruotsin tunnetuimmista rockyhtyeistä The Ark ehti vierailla ohjelmassa kolmesti ja vanha indiesuosikki Bob Hund on Skansenin lavalla tänä kesänä ensi kertaa.

Ruotsinkielisen rockin supertähti Håkan Hellström on laulanut ohjelmassa peräti seitsemänä kesänä. Ainoastaan äärimetalliyhtyeet ja Aviciin kaltaiset suurimmat edm-tähdet puuttuvat tähänastisten esiintyjien listasta.

Syy on hurjassa suosiossa. Allsång på Skansen kerää Ruotsissa ruutujen ääreen jopa 2,3 miljoonaa katsojaa, mikä on kova luku kesällä.

Ruotsin katsotuin tv-ohjelma on jo vuosia ollut maan oman euroviisukarsinnan eli Melodifestivalenin finaali, joka on saanut parhaimmillaan yli neljä miljoonaa katsojaa.

Suosio näkyy myös Suomen hiljaisessa tv-kesässä. Viime vuonna Allsång på Skansenin avausjaksoa katsoi 124 000 ihmistä, ja se oli Yle Femin kesäkuun katsotuin ohjelma.

Allsång på Skansen Yle Femillä ti 28. kesäkuuta klo 21.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Niinistö ja Putin ovat lähes kaikesta eri mieltä – Nyt Yhdysvaltain ärtyisä senaatti puskee Niinistöä ja Putinia yhteen

    4. 4

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    5. 5

      Alkoholin kohtuukäyttö on riskikäyttöä

    6. 6

      Aivosyöpää sairastava senaattori McCain pelasti Trumpin lentämällä äänestykseen, joka avasi tien Obamacaren kaatamiseen – Näin mutkikas prosessi etenee

    7. 7

      Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen

    8. 8

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    9. 9

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    10. 10

      Eskimot metsästävät mursuja ja ryyppäävät rajusti, mutta kärsivätkö he koskaan krapulasta? Saska Saarikosken reportaasi Alaskasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    4. 4

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    5. 5

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    10. 10

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Vanhempiensa Malesiaan hylkäämästä Evon Söderlundista kasvoi Suomessa menestyvä yrittäjä – ”Suomessa ei ole korruptiota vaan kilpailu on reilua”
    3. Näin treenaat kuin Iso-Arska: ”Suomen lihaksikkain nainen” näyttää, miten teet oikeaoppisesti tehokkaat liikkeet rinnan, selän ja haban kasvattamiseen
    4. Niinistö ja Putin ovat lähes kaikesta eri mieltä – Nyt Yhdysvaltain ärtyisä senaatti puskee Niinistöä ja Putinia yhteen
    5. Suomalaistislaamoille voittoja kansainvälisessä viinakilpailussa
    6. Ruotsissa kolmen ministerin paikka uhattuna – porvarioppositio äänestyttää epäluottamuslauseesta tietovuotoskandaalin takia
    7. NYT: Patologi tutki 111 kuolleen amerikkalaisen jalkapallon pelaajan aivot ja löysi aivorappeumatautia 110 aivoista – yksi pelaajista oli Helsingin olympialaisten mitalisti
    8. Yhä useampi alkaa pelätä muistisairautta tai syöpää, kun googlaa pieniä vaivojaan – Näin pääset eroon turhista terveyshuolista
    9. 1990-luvun alussa Ilpo Okkonen toi elämäntapa­intiaanit Suomeen – hanke traumatisoi ja vei maineen sekä rahat: ”Toipuminen vei vuosia”
    10. ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä
    11. Japani pyrkii vähentämään itsemurhia 30 prosenttia – Yritykset teettävät yhä yli sadan tunnin ylitöitä kielloista huolimatta
    12. Näytä lisää