Kulttuuri

Näyttelijä Mark Rylance sai Steven Spielbergiltä toisen mahdollisuuden – se johti Oscar-palkintoon

Näyttelijä Mark Rylance sanoi ensin ei, kun Spielberg tarjosi roolia. Vuosikymmeniä myöhemmin tarjous toistui.

Cannes

Tällaista on näyttelijä Mark Rylancen elämä nyt.

Haastattelua edeltävänä päivänä toukokuun lopussa hän on istunut Steven Spielbergin kanssa tämän jahdilla Cannesin edustalla ja katsonut kuulun ohjaajan kanssa Hitchcockin vanhaa elokuvaa. Joitakin päiviä aiemmin Rylance on esitellyt toisilleen Spielbergin ja ohjaaja Ken Loachin, kaksinkertaisen Cannesin kultaisen palmun voittajan.

Kuka Rylance? 56-vuotias brittinäyttelijä tunnettiin vielä joku vuosi sitten lähinnä teatteripiireissä Lontoossa. Helmikuussa hän kuitenkin voitti Oscarin elokuvasta Vakoojien silta.

Mitä oikein on tapahtunut?

Palataan vuoteen 1987, jolloin Rylance piti valita.

Rylance oli tuolloin kolmeakymppiä lähestyvä näyttelijä, joka yritti saada tukevampaa ammatillista jalansijaa.

Ensin Rylancelle oli tarjottu pikku roolia Hollywood-elokuvassa ja seuraavana päivänä tuli toinen työtarjous isoon teatteriin Lontoossa. Rylance pohti.

Roolia National Theatren näytelmässä tarjosi Mike Alfreds, jota Rylance piti sukupolvensa parhaimpana teatteriohjaajana.

Näyttelijä valitsi näyttämöt.

Näytelmä, nimeltään Wandering Jew, ei kuitenkaan menestynyt ja vuosien ajan Rylance uskoi valinneensa väärin. Toki Alfredsin opit ja vuodet teatterissa toivat hyvääkin: Rylance oppi ammattinsa niksit ja tapasi sitä kautta myös vaimonsa, teatterintekijä Clairen. Mutta elokuva­uran menetys kuitenkin kaiveli, vaikka joitakin kamerarooleja olikin ollut.

”Olin höpsön kateellinen elokuvia tekeville kollegoille. Ajattelin, että minun hetkeni meni”, Rylance sanoo kertoessaan menneistä ratkaisuistaan.

Rylance luopui toivosta, irtisanoi agenttisopimuksensa ja antoi asian olla.

Kunnes lähes 30 vuotta myöhemmin, häntä pyydettiin uudestaan elokuvarooliin.

Pyytäjäkin oli sama.

Steven Spielberg.

Vuonna 1987 Rylance oli kieltäytynyt roolista elokuvasta Auringon valtakunta. Ensi kieltäytymisen jälkeen Spielberg oli tarjonnut isompaakin roolia samasta elokuvasta, mutta Rylance sanoi siihenkin ei.

Vuosikymmeniä myöhemmin Spielberg halusi Rylancen elokuvaan Vakoojien silta ja Rylance sanoi kyllä.

Loppu on elokuvan historiaa.

Rylance sai elokuvasta roolin KGB-vakoojana. Elokuva Vakoojien silta valmistui viime vuonna ja alkukeväästä Rylance sai sivuroolistaan Oscar-palkinnon.

Eikä siinä vielä kaikki: nyt hänestä on tullut Spielbergin uusi luottonäyttelijä.

”Olen sanaton”, kun Rylancelta kysyy suhteesta Spielbergiin.

”Kyllä Spielberg kieltäytymiseni muistaa. Hän väittää että olisi käyttänyt minua enemmänkin jos olisin lähtenyt Auringon valtakuntaan. En sitä ihan usko, en olisi ollut valmis silloin.”

Suomalaiselle yleisölle Rylance on Vakoojien sillan lisäksi tuttu myös tuoreesta Susipalatsi-sarjasta, joka perustui Hilary Mantelin kirjaan.

Onko Rylance poikkeuksellinen kyky? Siltä vaikuttaa.

Hänellä on uurteiset kasvot ja pehmeä ääni. Kun hänet tapaa, hänestä huokuu poikkeuksellista läsnä­oloa. Kykyä pidetään usein kaikkein erinomaisimpien näyttelijöiden ominaisuutena.

Toimittajien pöydän ääressä Rylance antaa niin avoimen vaikutelman, että tuntuu kuin olisimme tunteneet vuosia.

”Itseään sitä lavalla ja kameran edessä aina käyttää vaikka miten teeskentelee olevansa joku muu”, Rylance sanoo kun hänen energiaansa ihaillaan.

Rylance kertoo, että tie näyttelijäksi alkoi jo pienenä, pihaleikeistä ja koulun teatteritunneilta. ”Olin viiden-kuuden ikäinen mutta en puhunut. Kaverien kanssa katsoimme televisiota, muun muassa Star Trekiä ja pihalla näyttelimme ohjelmien hahmoja.”

Rylance väittää, että äkillinen kuuluisuus ei juuri ole muuttanut hänen elämäänsä.

”Olen jo 56 vuotta. Elämä on aika raiteillaan.”

Sen hän kuitenkin sanoo, että on ottanut linjakseen kieltäytyä kadulla valokuvista, joita fanit haluavat ottaa. Oscar-voitto on tehnyt Rylancesta myös hyvin halutun. Hänelle lähetetään nyt käsikirjoituksia, ja häneltä kysytään mitä hän haluaisi tehdä.

”Minä voin nyt miettiä otetaanko yhteyttä Turistin ohjaajaan vai ohjaajaan, joka teki Ystävät hämärän jälkeen.”

”Se on tosi jännittävää.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Hollywood

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    3. 3

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    4. 4

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    8. 8

      Mystinen arabisheikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

    9. 9

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    10. 10

      ”Jos potilaan mieli olisi antanut periksi, tarina olisi voinut päättyä toisin” – Ihmishenkiä pelastavat ammattilaiset kertovat, mitä työ on opettanut elämästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    5. 5

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    6. 6

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    9. 9

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    10. 10

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää