Valikko
Kulttuuri    |   Kolumni

Ennen vanhoja elokuvia tuhoutui, kun filmi syttyi tuleen – nykyään sulava filmi on erikoistehoste

Aiemmin elokuvat olivat herkkää materiaalia, ja siksi vanhoista mykkäelokuvista suurin osa on hävinnyt.

Gene Kelly oli kova step­paamaan, kunnes hänen ­naamansa alkoi sulaa.


Amerikkalainen Pariisissa (1951) -elokuva syttyi tuleen elokuvateatteri Orionissa juuri, kun ­Kelly oli loikkaamassa elokuvan isoimpaan tanssinumeroon. Hovinarriksi ­pukeutunut Kelly hyytyi, tärisi hetken ja alkoi kuplia, kun asetaattifilmi suli.


Ensimmäinen reaktioni oli riemu: ­tämä on kerrankin aitoa. Palavasta ­filmistä ja sen muista vioista on digiaikana nimittäin tullut haluttuja efektejä. Niitä käytetään erityisesti skeitti- ja ­musiikkivideoissa.


Kohtaus on tuttu vaikkapa suomalaisista räppivideoista: Avionin Prinssi räppää, yhtäkkiä kuva kupristuu tai helahtaa hetkeksi punaiseksi, Avionin Prinssi jatkaa räppäämistä. Vaikutelma on ­nostalginen ja cool.


Yhdysvalloissa tätä samaa efektiä ­janoavat Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin kaltaiset isot elokuvantekijät, jotka käyttävät viikkoja saadakseen elokuviinsa aidolta vaikuttavia naarmuja, sulamista ja tärinää. Minkä takia?


Palava filmi on kouriintuntuva ­muistutus elokuvan ainutlaatuisuudesta. ­Elokuva, taiteenlajeista kallein, oli pitkään helposti räjähtävää materiaalia.


Filmin valmistuksessa käytettiin 1950-luvulle asti nitroselluloosaa, joka on muun muassa ruudin perusraaka-ainetta. Tällä on tietenkin haittapuolensa. Nitraattifilmin roihahtamisen syynä saattoi ­olla vain yli 40 asteen lämpötila, eikä nitraattipaloa saa melkein millään sammutettua.


Yhdysvaltain kansalliskirjaston arvion mukaan kolme neljästä mykkäelokuvasta on kadonnut tai tuhoutunut.


Filmit paloivat usein. Muun muassa siksi lista kadonneista elokuvista on ­pitkä. Suomen kaksi ensimmäistä elokuvaa, Salaviinanpolttajat (1907) ja Vasikan häntä (1908), ovat molemmat tuhoutuneet, kuten myös monet Teuvo Tulion elokuvat. Kyse on kaikissa tapauksissa tiettävästi elokuvien ainoista kopioista.


Osin syynä katoamisiin ovat palot, mutta ei yksistään – lukuisia on heitetty roskiin, tai ne ovat sulaneet varastojen perällä. Aina taustalla ei ole ollut huolimattomuus. Elokuvan tuhoutumiseen liittyy myös lempitarinani suomalaisesta kulttuuriturhautumisesta.


Kaikki tietävät, että Sibelius tuikkasi kertoman mukaan kahdeksannen sinfoniansa tuleen. Sen rinnalle Suomen kulttuurihistoriassa nostaisin suomalaisohjaaja Valentin Vaalan, joka heitti Mustalaishurmaajan (1929) alkuperäisnegatiivit Kaivopuistossa mereen ensi-illan jälkeen.


Ehkä Vaalan temperamenttiseen ­päätökseen vaikutti, että kyseessä ei ­ollut ainoa kopio.


Elokuvateatteri Orionin kone­huoneessa ei luultavasti oltu riemastuneita, vaikka käsillä oli havainnollistava esimerkki elokuvan hauraudesta ja ­ainutlaatuisuudesta.


Nitraattifilmiä ei enää käytetä. Sen ­sisar asetaatti ei roihahda liekkeihin, mutta sulamiselle ei ole tehtävissä ­mitään – Suomessa näytetystä kopiosta tulee tästä lähin aina puuttumaan kuva Gene Kellyn naamasta ennen tanssia.


Digikopioiden sijaan jokainen filmi­elokuva on erilainen, koska filmi palaa, katkeilee ja naarmuuntuu. Siinä on sen viehätys. Siksi tätä efektiä kopioidaan suomalaisiin digillä kuvattuihin musiikkivideoihinkin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Henk.koht.
  • Elokuva
  • Sanoma Pro
Luetuimmat
  1. 1

    Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

  2. 2

    Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

  3. 3

    ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

  4. 4

    Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

  5. 5

    Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”

  6. 6

    Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

  7. 7

    Supikoira levittää loisia, lisääntyy ärhäkästi ja tuhoaa lintuja – tällainen on EU:n mustalle listalle päätynyt Suomen tuhoisin vieraslaji

  8. 8

    Suomessa käytetyt lasipurkit matkaavat pitkän matkan puhdistettaviksi ja päätyvät usein takaisin – Miksi jätelasia ei käsitellä Suomessa?

  9. 9

    Teknologia­teollisuuden Inkeroinen MT:lle: Vientiliittojen neuvottelut ajoivat taas karille – ”Realismia on todeta, ettei Suomen malli toteudu”

  10. 10

    Kansanedustaja Juha Pylväs piti kahdessa vuodessa kuusi puheenvuoroa: ”En jaksa puhua diipadaapaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

  2. 2

    HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

  3. 3

    Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

  4. 4

    Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

  5. 5

    Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

  6. 6

    ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

  7. 7

    Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

  8. 8

    Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

  9. 9

    Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

  10. 10

    Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

  2. 2

    Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

  3. 3

    Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

  4. 4

    Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

  5. 5

    Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

  6. 6

    Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

  7. 7

    HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

  8. 8

    Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

  9. 9

    Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

  10. 10

    Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Rap-legenda Tupacin elämänkertaelokuva on kliininen ja kaunisteltu kuvaus, jossa luistellaan yli räppärin seksuaalirikoksesta – Miksi gangstoista yritetään väkisin tehdä sankareita?
  3. Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille
  4. LM: Risikko esittää maakuntalain käsittelyn keskeyttämistä, jos perustuslaki­valiokunta ehdottaa muutoksia soten valinnanvapauteen
  5. Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”
  6. Yhdysvalloissa huikea kuulakisa – Rion olympiavoittaja työnsi maailman pisimmän kuulakaaren yli 14 vuoteen
  7. Metsäpalot leviävät Espanjassa – yli 2 000 ihmistä evakuoitu
  8. Teknologia­teollisuuden Inkeroinen MT:lle: Vientiliittojen neuvottelut ajoivat taas karille – ”Realismia on todeta, ettei Suomen malli toteudu”
  9. Tunti sitten
  10. ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni
  11. Soulin kahviloissa sinkku saa sovitella morsiuspukuja ja kaupunkilainen nuuhkia lammasta – Etelä-Koreassa on maailman hulvattomin kuppilatarjonta
  12. Aalto rakentaa Euroopan suurimpiin kuuluvaa startup-keskusta – yliopiston tiloja ja laitteita tulee jopa satojen yritysten käyttöön
  13. Näytä lisää