Valikko
Kulttuuri

Tämä kouvolalainen indiebändi kiertää Roskildessakin – ”Bändimme oraakkelin Janne Petterin kaikki ennustukset ovat toteutuneet”

Have you ever seen the Jane Fonda Aerobic VHS -yhtye kerää mainetta Euroopassa. Suomen Seattlea, Kouvolaa, he eivät aio jättää.

Kun kouvolalaiset Ekku, Susse ja Janne Petteri kurkistivat verhojen välistä lavalle Tanskan Roskildessa viime tiistaina, henki meinasi salpautua. Lavan eteen oli kerääntynyt älyttömästi ihmisiä, ja edessä oli suurin keikka kaveriporukan bändin historiassa.

Keikan jälkeen rumpali Janne Petteri oksensi kuten tavallista – hän oli antanut kaikkensa.

Seinäjoen Provinssin pienellä Sakko-stagellakin rumpalin suoritus näyttää raskaan sarjan urheilulta. Kosketinsoittaja Ekku on nimennyt soittotyylin halonhakkuuksi. Kappaleiden välissä Janne Petteri pyöräyttää rumpukapulan kömpelösti ympäri ja yleisö hurraa.

Have you ever seen the Jane Fonda aerobic VHS -yhtyeen esiintyminen on aseistariisuvan suorasukaista. Bändiä eivät ulkomusiikilliset asiat kiinnosta. Heitä kiinnostaa rock'n'roll.

"Meille toitotetaan, että miettikää nyt miltä te näytätte. Mutta me ollaan rokkibändi eikä mitään helvetin aerobiccaajia", yhtyeen laulaja-kosketinsoittaja Ekku ilmoittaa.

"Mie oon tosin se meijän bändin Janne Fonda. Esiinnyn jumppatrikoissa.", sanoo yhtyeen nimen keksinyt Janne Petteri.

Koska menestyksekkään indie-yhtyeen nimi on niin megalomaaninen, tästä lähtien jutussa puhutaan vain Häväreistä.

Vielä vuosi sitten bändi ei osannut edes haaveilla Euroopan kiertueesta. Nyt he ovat juuri palanneet Roskildestä Kajaanin kautta Seinäjoelle. Viikon päästä on taas edessä lähtö Eurooppaan.

"Slovakia ja Puola, sitten Hollanti, ja seuraavalla viikolla sitten taas Muurame ja Lappeenranta", Susse luettelee. "Kyllähän tässä bändin kanssa tulee tänä vuonna matkustettua ainakin kolme kertaa enemmän kuin koko elämän aikana ennen bändiä."

Bändin kaikki kolme jäsentä ovat asuneet aina Kouvolassa – lähes.

"Tai kävithän sä Ekku Helsingissäkin – syntymässä."

Hävärit on saanut alkunsa samassa paikassa kuin niin moni muukin kouvolalaisyhtye: Kouvolan Wanhan haitaritehtaan treenikämpillä.

Ensin olivat vain Ekku ja Janne, jotka olivat pelanneet 2.luokalta alkaen yhdessä lätkää, katselleet elokuvia ja haaveilleet rokkibändistä.

"Päätettiin kokeilla soittaa Drive-elokuvan hengessä tehtyä 80-luvun musiikkia. Törmättiin treeniksen käytävällä Susseen, ja se halusi tulla laulamaan."

Kun bändi alkoi treenata, Ekku osasi soittaa koskettimia vain yhdellä kädellä.

"Ja nyt se on tollanen Beethoven", Janne Petteri kehaisee.

"Niin, siinä mielessä kyllä, että sekin oli kuuro", Susse jatkaa.

Miten haitaritehtaan treenikseltä sitten päädytään soittamaan Roskildeen?

"Ne soittivat meille kotiin ja pyysivät."

Pyyntö tuli yhtyeen viime vuoden Flow'n keikan jälkeen. Mutta ei menestys ilmaiseksi tullut. Kun Hävärit treenasivat, se oli totista työtä.

"Pimputettiin samoja biisejä päivästä toiseen", Susse kertoo.

Nyt treenaaminen on jäänyt keikkojen takia – ja siksi, koska Janne Petterillä ei toistaiseksi ole kunnon rumpuja. Eikä Sussellakaan omaa bassovahvistinta – tai on, mutta se on rikki. Ja mikkiständikin jäi tällä kertaa Kajaanin Kulmabaariin.

"Että jos joku kuvittelee et tää on jotain luksusta, niin tässä totuus", Susse sanoo.

Häväreiden lisäksi Kouvolasta on lähtöisin moni muukin yhtye. Viime vuoden lopussa musiikkilehti Rumban ja YleX:n järjestämässä parhaiden tulokkaiden listauksessa kärikisijoille sijoittui Häväreiden lisäksi kouvolalainen Lasten Hautausmaa.

Miksi hyviä bändejä syntyy juuri Kouvolassa?

"Se on vähän sellainen Suomen Seattle – tai pitäiskö sanoa Detroit. Ei oo muuta tekemistä ku urheilla tai soittaa.", Ekku miettii.

"Ja onhan siellä kovat perinteet – ja halpoja treeniksiä." Janne Petteri lisää.

Millainen on tuo Suomen Seattle, Kouvola?

"Mainettaan parempi, ei se sellainen persläpi ole kuin muut samankokoiset suomalaiset kaupungit", Janne ilmoittaa.

Hän on koulutukseltaan lähihoitaja, mutta ei ole tehnyt päivääkään alansa töitä. Muuten hän on kyllä aina ollut töissä – kunnes pari kuukautta sitten bändi alkoi viedä niin suuren osan ajasta, ettei se enää ole onnistunut.

Ekku sen sijaan on opiskellut medianomiksi ja tekee nyt yhtyeen sanoitukset. Niin, mistä ne Jane Fondan kappaleet kertovat? Ei mistään, ja kaikesta.

Janne Petteri on sitä mieltä, että runot voi kirjoittaa erikseen – heidän kappaleensa puhuvat rock'n'rollin kieltä.

Ekku on eri mieltä. Näin on monen asian kohdalla.

"En mä silti tiedä mitä meidän biiseissä käsitellään – ehkä vähän kaikkea, ne on tehty laajalla pensselillä Jackson Pollock -tyyliin.", hän kuvailee ja viittaa abstrakteja maalauksia tehneeseen ekspressionistiin.

Yhtyeen hitti Do the Shämäläin tuo hakematta mieleen Hurriganesin ja Remun – siis sanoitustensa puolesta.

"Dadaahan se on. Tässä on vähän sellaista doowop-vaikutetta", Ekku sanoo.

Yhtyeen esikuvia ovat Remun lisäksi monet muut Guns'n'Rosesista Nirvanan kautta Oasikseen ja 1960-luvun motown-musiikkiin. Jäsenet eivät kuitenkaan allekirjoita toistensa esikuvia – niinpä musiikki on sekoitus vähän kaikkea. Itse he ovat nimenneet sen Flower Garageksi.

Ulkomaan keikat ovat olleet kouvolalaisille iloisia yllätyksiä – on ollut oma autokuski, hyvä huolenpito, ja Lontoossakin viimeksi miksaaja, joka sanoi kaikkeen vain että "sweet".

Lontoon keikan jälkeen englantilainen keikkamyyjä otti bändiin yhteyttä ja myy yhtyeelle nyt Euroopan keikkoja.

"Ilmeisesti meitä kohtaan on kiinnostusta, vaikka Saksassa joku kriitikko antoikin levyllemme vain kolme ja puoli tähteä ja ihmetteli arviossaan, miksi levyllä soitetaan kazoota. Kazoo on hänen mielestään niin kamala soitin. Hän oli kyllä väärässä – ei levyllä edes soiteta kazoota.", Ekku selvittää.

Kiertue-elämässä haastavinta on pysyä hyvissä väleissä, kun yhdessä ollaan niin paljon. Soittajista on tullut vuosien mittaan niin läheisiä, että he kinastelevat keskenään kuin vanhat pariskunnat.

"Meillä on tappeluja joka päivä – milloin siitä että sopiiko ananas pitsaan, milloin siitä, mitä musaa kuunnellaan", Janne Petteri kertoo.

"Joo, tää on vähän niinku tennistä. Välillä rumpukapulat lentää ja joku lähtee ovet paukkuen. Ja tulee kohta takaisin", Susse kertoo.

"Ennen keikkaa me aina kuitenki halataan", Ekku kertoo.

Vapaapäivinä Hävärit yrittävät silti vältellä toisiaan.

"Se on kyllä mahdotonta, ellei halua olla yksin kotona. Meillä on yhteinen kaveripiiri", Susse sanoo.

Seuraava tavoite bändillä on päästä Amerikkaan soittamaan.

"Kuulostaa isottelulta, mutta tähän mennessä kaikki, mitä bändimme oraakkeli Janne Petteri on ennustanut, on toteutunut", Ekku kertoo.

"Ja jos ei jenkkeihin tuu kutsua, niin sitten me vaan mennään – jos ei muuten, niin Jane-tätiä moikkaamaan", Janne Petteri miettii.

Mitä kolmikolle sitten tapahtuu, jos Hävärit breikkaa maailmalla kunnolla?

"No se on vähän että joko Kouvola tai sitten Amerikka. Muualla ei tee mieli olla", Janne Petteri pohtii.

"Mie en ainakaan muuta Kouvolasta mihinkään", Susse sanoo

Janne Petterillä on jo valmiina suunnitelma B.

"Mie vaihan NHL:ään, jos tämä projekti ei kanna."

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pop- ja rockmusiikki
  • Musiikki
  • Kouvola

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      Belgian poliisi pidätti miehen, jonka epäillään yrittäneen ajaa väkijoukkoon Antwerpenissa

    8. 8

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    9. 9

      Ylen hallituksen puheenjohtaja: Jääskeläisen irtisanominen olisi ”aivan outo ratkaisu” – arvioi kohun vähentävän painostusyrityksiä

    10. 10

      Yritykset lopettavat Youtube-mainonnan kyseenalaisten videoiden takia: Google pyysi anteeksi, mutta boikotti laajenee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    9. 9

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    10. 10

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää