Valikko
Kulttuuri

Kuuluisa iranilainen elokuvaohjaaja Abbas Kiarostami on kuollut

Kiarostami palkittiin Kultaisella palmulla Cannesin elokuvajuhlilla 1997. Hän vieraili Sodankylän elokuvajuhlilla vuonna 2007.

Kuuluisa iranilainen elokuvaohjaaja Abbas Kiarostami on kuollut, kansainväliset viestimet kertoivat maanantaina.

Kiarostamin kuolemasta kertoi muun muassa brittiläinen sanomalehti The Guardian, jonka tiedot perustuivat Iranin puolivirallisen uutistoimisto Isnan uutiseen.

The Guardianin lainaamien tietojen mukaan Kiarostami menehtyi maanantaina Ranskassa, jossa hän sai hoitoa ruuansulatuselinten syöpään. Kiarostami oli kuollessaan 76-vuotias.

”Hän ei ollut vain elokuvantekijä. Hän oli moderni mystikko sekä elokuvataiteessaan että henkilökohtaisessa elämässään”, kommentoi iranilainen elokuvaohjaaja Asghar Farhadi The Guardianille.

Kiarostami syntyi vaatimattomiin oloihin Teheranissa. Hän opiskeli maalaustaidetta Teheranin taidekorkeakoulussa ja päätyi tekemään televisiomainoksia.

Varsinaisen ohjaajantyönsä Kiarostami aloitti vuonna 1969 instituutissa, joka oli perustettu edistämään lasten ja nuorten henkistä kehitystä.

Ensimmäisen lyhytelokuvansa Kiarostami ohjasi vuonna 1970, mistä alkoi hänen tasaisesti karttunut tuotantonsa. Kaikkiaan Kiarostami ohjasi yli 40 filmiä lyhytelokuvat ja dokumentit mukaan luettuina.

Hänen tunnetuimpia elokuviaan on muun muassa Kirsikan maku, josta Kiarostami palkittiin Kultaisella palmulla Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2007.

Kiarostami jäi Iraniin sen jälkeen kun maasta tuli vallankumouksen seurauksena vanhoillinen islamilainen tasavalta vuonna 1979.

Monia Kiarostamin elokuvia jätettiin esittämättä Iranissa, koska ne olivat ristiriidassa maan kulttuuriviranomaisten käsitysten kanssa.

Kiarostamin mukaan elokuvantekoon liittyvät sisällölliset rajoitukset voimistivat mielikuvitusta ja luovuutta.

”Ajatellaan vaikka vankia, jolla ei ole mitään: hän muotoilee esineitä leivästä, jota pureskelee. Samat henkilöt eivät vankilan ulkopuolella keksisi tehdä niin”, Kiarostami sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 2007.

Kiarostami antoi haastattelun vieraillessaan Sodankylän elokuvajuhlilla, jossa hän esitettiin kattava sarja hänen elokuviaan.

Elokuvan ja kuvataiteen tekemisen lisäksi Kiarostami oli myös runoilija. Hänen runojaan on julkaistu Jaakko Hämeen-Anttilan suomentamassa antologiassa Vain ääni jää – runoja Iranista (2006).

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Kate Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta tähtiin?

    2. 2

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    3. 3

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    4. 4

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Kongossa siepattu ruotsalainen YK:n työntekijä on löydetty kuolleena

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Valeuutiset ovat roskaa, eivät uutisia

    9. 9

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    10. 10

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Sara Forsbergin piti esiintyä Kate Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta tähtiin?

    5. 5

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    6. 6

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    7. 7

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    8. 8

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    9. 9

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    10. 10

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää