Kulttuuri    |   Näkökulma

Suurinkaan festivaali ei välty murrokselta

Suurimpien yleisömagneettien varjossa Roskilde on kuitenkin yhä hyvä paikka nähdä uusia ja mielenkiintoisia esiintyjiä eri genreistä.

Sunnuntaina aamuyöstä päättynyt Tanskan Roskilden jättifestivaali tunnetaan perinteisenä rocktapahtumana, mutta järjestäjät eivät halua sen muuttuvan nostalgiajuhlaksi.

Sen vuoksi esiintyjinä on ollut viime vuosina yhä enemmän myös suoratoistopalveluiden listoilla menestyneitä poptähtiä. Roskilde haluaa kasvattaa parikymppisistä ensikertalaisista uusia vakioasiakkaita.

Se ei ole ollut aina vanhojen vakioasiakkaiden mieleen. Yleisön rock-konservatiivisiivessä muistellaan mieluummin takavuosia ja Bob Dylanin tai Metallican keikkoja. Heitä varten on kuitenkin hankittu joka vuosi päälavalle joku vanha legenda, tänä vuonna Neil Young.

Pohjimmiltaan Roskilden festivaali on samojen haasteiden edessä kuin muutkin kulttuuri-insti­tuutiot mediayhtiöistä kirjakauppoihin. Vanhat asiakkaat täytyy pitää ja samalla saada uusia väsyvien ja kuolevien tilalle. Kumpaakaan ryhmää ei saisi kuitenkaan suututtaa.

Lisää päänvaivaa tuottaa Euroopan festivaalimarkkinoiden myllerrys. Suurilla kansainvälisillä ohjelmatoimistoilla on festivaaleja monessa maassa, ja Roskilden kaltaiset itsenäiset toimijat joutuvat suuresta koostaan ja maineestaan huolimatta kilpailemaan pää­esiintyjistä kovemmin kuin ennen.

Kaikkein isoimmat tähdet jättävät suurimmatkin festivaalit kokonaan väliin ja tekevät pelkästään omia keikkoja, kuten Beyoncé, johon Roskilden festivaalin järjestäjät olivat tänä vuonna valmistautuneet investoimaan eniten. Roskilden sijasta Beyoncé esiintyi viikonloppuna Britannian suurilla jalkapallostadioneilla.

Halpalentoyhtiöiden ansiosta myös festivaaliturismi on muuttunut. Suomestakin on nyt houkuttelevampaa lähteä Espanjaan tai Portugaliin Primavera-festivaalille halvempien hintojen ja lämpimän sään perässä.

Suurimpien yleisömagneettien varjossa Roskilde on kuitenkin yhä hyvä paikka nähdä uusia ja mielenkiintoisia esiintyjiä eri genreistä.

80 000 ihmisen yleisömassasta löytyy aina muutama tuhat uteliasta kuuntelemaan esimerkiksi Arcade Fire -yhtyeen kokoonpanossa vaikuttaneiden Colin Stetsonin ja Sarah Neufeldin hypnoottista Philip Glass -henkistä taiderockia tai Hooray for the Riff Raffin hippikantria.

Tai festivaalin tämän vuoden ainoaa suomalaisesiintyjää, Have You Ever See the Jane Fonda Aerobic VHS -indieyhtyettä. Se ei ole koskaan soittanut yhtä suurelle yleisölle kuin Roskildessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Roskilde
  • Festivaalit
  • Musiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    2. 2

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Merkel maksaa kovaa hintaa pakolaiskriisistä

    7. 7

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    8. 8

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    9. 9

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    10. 10

      Näin aukesi miljardien eurojen markkina – Suomesta saa vihdoin viedä sianlihaa Kiinaan, mutta sitä ennen Markku Hirvijärven oli syötävä sonnin penis

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    7. 7

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    8. 8

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää