Valikko
Kulttuuri    |   Arvio

Viekää Antti Tuisku heti Euroviisuihin – tähden keikka Ruisrockissa oli popmusiikiksi käännetty Pride-kulkue

Antti Tuisku valloitti Ruissalossa olemalla kaikkea, mitä suomalaiselta popparilta vaaditaan ja mitä ei voitaisi edes kuvitella.

Tänä vuonna jo perjantaina loppuunmyyty Ruisrock on suomalainen kesätapahtuma aivan omassa kastissaan: 35 000 ihmistä päivässä on yli puolet enemmän Flow’n verran.

Se taas tarkoittaa, että Ruisrock toimii massan ja ennen muuta nuorisomassan ehdoilla.

Se taas sitä, että tänä vuonna keskeisiä esiintymispaikkoja saavuttavat sellaiset yhtyeet kuin Jack Ü, The Chainsmokers ja Years and Years. Niiden menestys on kiistatonta, mutta sen tyyppistä, etteivät musiikkimediat sitä juuri vaivaudu analysoimaan: listaradiopoppia.

Musiikillisesti orientoituneemmallakaan ei kuitenkaan ole valittamista.

Amerikkalaisräppäri Vince Staples esimerkiksi ei ole yleisömagneetti, mutta hän on omiaan ylläpitämään festivaalin statusta: se tarjoaa ihan kaikkea ihan kaikille. Lavan eteen perjantaina alkuillasta ehtinyt osa yleisöä näytti nauttivan näkemästään todella.

Staplesin viime kesänä ilmestyneen Summertime ’06 -levyn kappaleet eivät ole varsinaisia bängereitä, vaan täynnä monotonisia biittejä.

Staples oli esiintyessään jonkinlainen nykyräppärin kuva, eikä vain siksi, että hänen eleensä olivat kovin paperi-t-mäiset: musta collegepaita, mikkiständiin nojailua ja voimakkaita eleitä vailla egoilua. Liki jokaisesta tavusta välittyi tunne, mutta vaikutti siltä kuin artisti olisi purkanut sitä sisäänpäin, ei yleisölle.

Staplesin täydellinen vastakohta oli Icona Pop. Robynin perintöä ruoppaava ruotsalaisduo on käynyt Suomessa niin taajaan, että siitä alkaa tulla The Sounds niille, jotka eivät niin kitaroista välitä. Tai Travisin kaltainen ysäribrittibändi, jonka keikalla kaikki kyllä viihtyvät, mutta odottavat vain niitä kahta hittiä, jotka tulevat lopussa.

”Nyt se tulee”, kuului spontaani kiljahdus anniskelualueen reunalla ja pian kaikki hyppivät pöydillä, kun bändi soitti I Don’t Care -hittinsä. Sen ulkopuolella konsertti jäi hinta-laatusuhteeltaan kelvolliseksi festarihytkyntämusiikiksi.

Vitsikkäämpi voisi kuvata keikkaa niin, että ensin kuunnellaan 46 minuuttia ja sitten Icona Pop voittaa.

Tähän kiteytyy paljon festivaalitoiminnasta, joka Ruisrockissa on täynnä toinen toistaan arvokkaampia irrallisia neliminuuttisia. Oli I Don’t Care, oli Skrillexin ja Diplon superduon Jack Ü:n Where Are You Now ja lauantaina mitä todennäköisimmin Major Lazerin keikalla kuultava Lean On. Sen kaihoisa dancehall, hidas tempo ja delfiiniäänet ovat vaikuttaneet listahitteihin viime vuosina enemmän kuin mikään muu kappale.

Singlellä ratsastajien lomassa Antti Tuisku tuntui häikäisevältä jo siksi, että pelkästään hänen viime vuoden En kommentoi -levyltään tuntuu irtoavan lähes festivaalikeikallinen hyviä biisejä.

Ensin Tuisku vapautettiin vankilakopista, sitten hän repi itsensä irti kokovalkoisesta pakkopaidastaan, eikä symboliikka voisi olla selvempää.

Peto on irti -sinkun estottomuus vaikutti alkujaan siltä, että Tuisku olisi alkamassa Suomen Miley Cyrusiksi, mutta artistin ensimmäinen Ruisrockin päälavakonsertti paljasti totuuden vielä kutkuttavammaksi.

Kun levyn ensisingle ja viime vuoden ohittamattomin hitti Peto on irti aloitti, Tuiskun olemus oli kuin Pet Shop Boysin Neil Tennantin ja Marco Bjurströmin puolivälistä. Kappaleen älytön Rednex-kertosäe kuitenkin leikkasi kaikki Pet Shop Boys -assosiaatioketjut lopulta poikki.

Toisen kappaleen jälkeen Tuisku ilmoitti, hieman virheellisesti, että nyt kannattaa valmistautua ”elämänne parhaisiin bileisiin”. Vaikkei hänen karismansa järjetön voima kadonnut, keikan avantpop muuttui kaijakoomaiseksi iskelmäpopiksi, joka ei tosin sekään ole huono asia.

Toki Tuiskua vaivasi niin kutsuttu Britney-ongelma, eli että taustatanssijoihinsa verrattuna hän oli jopa koomisen kankea. Sen hän varmasti tietää itsekin, mutta ei yksinkertaisesti välitä. Juuri siinä on Antti Tuiskun mahtavuus.

Tuisku onnistui suhtautumaan erinomaisen itseironisesti sekä itseensä että ajoittain pilkattuun uraansa kyselemällä, onko moni katsoja kenties ollut viimeiset kaksitoista vuotta ”kaapissa” Antti Tuisku -faniutensa kanssa. Varmasti oli ja varmaankaan ei ole enää.

Tuiskun keikka oli popmusiikiksi käännetty Pride-kulkue, vapauden ja rohkeuden juhlistus, jonka päätähdestä ei voi vahingossakaan keksiä pahaa tai kyynistä sanottavaa.

Tuisku voi coveroida vaikka Sannin Pojat-kappaleen, syödä eroottisesti banaania osana En kommentoi -biisinsä koreografiaa ja tehdä aivan mitä ikinä kehtaa.

Mitä pidemmälle hän kaiken vie, sen onnistuneempaa se on, minkä todistavat jo Peto on irti -levyn sovitukset autotune-sekoiluineen.

Kohtuus olisi, että Tuiskulle annettaisiin jatkossa mahdollisimman paljon rahaa ja muita resursseja pukeutumiseen, esiintymiseen ja itsensä toteuttamiseen.

Ja tietenkin se, että hän edustaisi Suomea Euroviisuissa mahdollisimman pian.

Ennen sitä kannattaa toistaa ja iskostaa mieleensä sanat: ”Antti Tapani Tuisku on suuri suomalainen poptähti.”

Ja sitten ajatella, miten seinähulluilta ne olisivat kuulostaneet vuoden 2006 New York- ja Rovaniemi-levyjen aikaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruisrock
  • Musiikkifestivaalit
  • Arviot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    4. 4

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    5. 5

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    6. 6

      Miksi kukaan ei välitä autoilijoista? Viherpuhe jyrää vaaliohjelmissa

    7. 7

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    8. 8

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    9. 9

      Facebookiin tulee suurin muutos vuosikausiin: Ruutuun ilmestyvät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    10. 10

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    8. 8

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    9. 9

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    10. 10

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää