Valikko

Festivaalikesän kärsimysnäytelmä – HS:n raportti Ruisrockista pois johtavalta Rantapromenadilta

Ruisrockista pois johtava Via Dolorosa on suomalaisen festivaalikesän myyttisin tienpätkä.

Turku

On yksi tie, jolla on tapahtunut ihan kaikkea.

Turussa, Ruissalossa, joka kesä Ruisrock-illan pimetessä Rantapromenadiksi nimetty kävelytie muuttuu kärsimysnäyttämöksi.

Se on tie, jolla etkoseura kertoo nähneensä, kuinka humalaisen miehen kives silpoutuu pyöränsatulaan.

Se on tie, jonka varrella olevan metsän pimeydessä kaverin siskon kaveri kertoo nähneensä perjantai-iltana kolme paria ”rakkauden toiminnoissa”.

Ja se on tie, jolla vasemmistoliiton tuoretta puheenjohtajaa Li Anderssonia kosittiin kymmenisen vuotta sitten.

Rantapromenadi on siitä merkittävä metsävaellus, että sen läpi lienee kävellyt Ruisrockin 40-vuotisen historian aikana huomattava osa suomalaisista. Tosiasiassa matka festivaalipaikalta Ruissalon sillan yli on vain himpun yli kaksi kilometriä soraa ja asfalttia, mutta yössä ja öissä se on henkiseltä mitaltaan paljon pidempi.

Siitä nimikin. Ei Jerusalemista, vaan Tommi Läntisen kappaleesta vuodelta 1986. Hitti, jota camp-arvoisempaa suomalaiskappaletta ei välttämättä ole koskaan tehty ja jonka varsinkin Radio Helsingin Paskalista-ohjelma on ottanut omakseen.

Via dolorosa / ooo

Kärsimysten tie / ooo

Ruisrockin lauantaiyönä kello on puoli kaksi. Major Lazerin keikka on juuri päättynyt.

Paperi T on aloittelemassa vielä omaansa. Festivaali sai tälle vuodelle tunnin ylimääräistä jatkoaikalupaa. Silti ihmisten suunta on selvä. Portille ja portista ulos.

Toiset yrittävät oikoa kallion yli. Puiden katveesta alkaa ikuisuuden kestävä, heikosti valaistu via dolorosa.

Ihmiset kävelevät. Varsinaisia raatteentiemäisyyksiä ei näy. Pari sammunutta tai ainakin väsähtänyttä siellä täällä. Joku istuu turvakaidetta vasten. Pää retkottaa. Pääasiassa ihmismassa kävelee suoraan, ryhdikkäänä, ei vaikuta ollenkaan laskuhumalaiselta zombieletkalta.

Kun festivaaleilta pääsee pois, toiveita on tietenkin niin kauan kuin yötä riittää. Edessä kävelevä tyttöporukka ei tosin tunnu ilmaisevan erityistä luottamusta uusiin seuralaisiinsa.

”Jos mä teen näin”, yksi sanoo ja napsauttaa sormiaan.

”Niin sit juostaan kaikki.”

Jossain vaiheessa ihmismassa ruuhkautuu, ja osa marssijoista hyppää ojan yli vasemmalle oikotien toivossa. Pari turva-aitaa on kumollaan, eikä kukaan oikein tiedä, miksi tässä nyt hidastellaan.

Eikä järjestyksenvalvoja ole yhtään sen viisaampi: ”Kai tuolla vain on niin paljon ihmisiä.”

Via dolorosan tunnetuin nähtävyys on lonkeromyynti. Yllättävän kauan on mennyt, että kysyntä ja tarjonta ovat kohdanneet edes näin alkeellisesti.

Alkujaan pahvikyltissä luki ”kylmää lonkeroa”. Nyt samaa viestiä huutaa valokyltti Kioskin kirkkaudessa. Lonkero 6€, vesi 2€.

Enemmistö kävelee silti ohi. Tänne ei jäädä pyörimään tai bilettämään. Halutaan vain pois. Kakofoniaa ei ole, eikä puhelimienkaan kaiuttimista juuri kuulu mökää.

”Pii pappa piidi paadi”, yhdet laulavat Antti Tuiskua. Toiset kailottavat Arttu Wiskarin Mökkitietä.

Festivaalikesän kärsimysmarssi on pyhä.

Kello on liki kolme. Dolorosa päättyy Ruissalon sillalle.

Reitin kärsimys on todella kävelijän jaloissa. Proseduuri ei ole sen tuskaisempi kuin ihmisten siisti purkautuminen pois festareilta. Muu on mytologiaa.

Tai sitten nuoriso todella osaa käyttäytyä.

Kaiutin antaa bassoa. Rage Against the Machinen Killing in the Name soi.

Nokkakärryissä on kylmälaukku, jonka päällä retkottaa tummahiuksinen mies. Jäntevä blondi ajaa, riuskoin kottikärrymiehen ottein. Hän esittäytyy Kari Hemanukseksi. Kyydissä on ”Toni”.

Käy ilmi, että Kari on poiminut Tonin nokkakärrynsä kyytiin tien varresta.

”Miehellä on selkävamma, hän halusi kyytiin”, Kari sanoo.

Mistä vamma tuli?

”No festareilta tuli”, Toni sanoo. ”Ei pysty käveleen suoraan.”

Nyt hän on ajanut satunnaiskulkijaa noin puolen via dolorosaa. Nokkakärry on ollut koko päivän narikassa. Kylmälaukussa on kuulemma olutta ja kuohuvaa.

Aikooko Kari tarjota sitä kesäkaverilleen?

”Kyä mää kaljaa juon”, Toni kuittaa.

Fiksua, sillä tässä vaiheessa on liki mahdotonta ehtiä baariin. Kello on kolme ja vielä pitäisi ehtiä läpi Ruisrockin turvapaikanhakijasimulaattorin: kovin saksalaistyyppisten ihmiskarsinoiden, joiden kautta lajitellaan ihmisiä busseihin keskustaan.

Toni nousee kärrystä ja seisoo kieltämättä hankalan ja kankean näköisesti.

”Ei saa miestä jättää pöpelikköön makaamaan! Se on tää festarin henki! Ruisrockin henki!” Kari kailottaa.

Kari ja Toni halaavat. Ohikulkijat laulavat Apulantaa.

Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista / jonka raajat kuolleet on, tän täytyy mennä näin. / Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää, / mutta tiedän et on turhaa armoo viivyttää.”

Entä se puoluejohtaja Anderssonin kosinta? Nykyinen kihlasormus ei taida liittyä aiheeseen?

Ei se liity. Kosimisyrityksen kohtalo on mysteeri, jonka ratkaiseminen vaatisi arkistotyötä Turun Sanomissa.

Andersson kertoo vastanneensa polvistujalle, että tämä voisi osoittaa olevansa tosissaan ostamalla samansisältöisen ilmoituksen Turun Sanomiin seuraavalle viikolle.

Kun kriittinen, sovittu ilmoituspäivä koitti, Andersson ei ostanut lehteä. Eikä lukenut sitä.

Oikaisu 11.7.2016 kello 15.50. Jutussa väitettiin Tommi Läntisen Via dolorosa -kappaleen olevan vuodelta 1995. Läntinen kuitenkin levytti sen ensimmäistä kertaa jo vuonna 1986. Uusi versio kappaleesta kuultiin Läntisen Maalla, merellä ja ilmassa -levyn vuonna 1996 ilmestyneellä kultapainoksella.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Microsoft lakkautti viimein puhelinyksikkönsä – kaikki Nokiasta siirtyneet menettivät työpaikkansa Suomessa

    2. 2

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    3. 3

      Ruotsalaismedia: Näyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    4. 4

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    5. 5

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    6. 6

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    7. 7

      Saimme hädin tuskin pelastettua naisen Hietalahden satama-altaasta – tikkaista olisi ollut apua

    8. 8

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys jatkoi leviämistään yöllä – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa, myös Suomessa

    9. 9

      Britannian kaavailema ulkomaalaisten rekisteröinti arveluttaa suomalaisia: ”Ajatus pomppasi ikävästi natsi-Saksaan”

    10. 10

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Maailmanlaajuinen verkkohyökkäys jatkoi leviämistään yöllä – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa, myös Suomessa

    7. 7

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    8. 8

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää