Valikko
Kulttuuri

Cheek haluaa olla nyt jotakin muuta kuin Jarejarejare: ”Musta on tullut empaattisempi ja haluan myös auttaa muita”

Julkaistu 18.7.2016

Ilosaarirockin lavan takana Jare Tiihonen katselee siniselle taivaalle, jossa pilvet leijailevat. Mustiin pukeutunut räppäri harmittelee jo kahdeksan vuotta mukana kulkeneelle manageri Carla Ahoniukselle, että hänen esiintymisaikansa sunnuntaina on niinkin varhainen kuin puoli yhdeksältä illalla.

Lavashow’hun kun kuuluu ilotulituksia ja liekkejä ja ne näyttävät valoisassa illassa paljon laimeammilta kuin pitäisi.

Ennen Ilosaarirockia nähtiin sosiaalisessa mediassa ”kohu”, jossa jotkut uhosivat rentona pidetyn festivaalin menneen pilalle pelkän Cheek-kiinnityksen takia.

Myöhemmin kesällä vielä kohuttiin myös siitä, ovatko rock-festivaalit ylipäätään hukanneet syvimmän olemuksensa, koska rock on ”kadonnut” niiltä, ja suosituimmaksi musiikiksi on noussut EDM, räp ja genrerajoista piittaamattomat artistit.

Itse festivaalilla kummastakaan ”kohusta” ei näy jälkeäkään, mutta Cheek ottaa siitä kaiken irti. Se riittää tekemään festivaalista hänelle uudenlaisen ”näytön paikan”, mahdollisuuden saavuttaa vielä uutta yleisöä puolelleen. Esiintymisen jälkeen hän jakaa kuvan täydestä yleisömerestä Facebookiin ja lisää kuvatekstiin hashtagin #pyhäinhäväistys.

Mielikuva ”vihaajista” kuuluu Cheekin imagoon kiinteästi.

”Mua arvostellaan niin paljon, että siitä on tullut mulle ikään kuin bensaa, joka tekee mulle jotain. Jos saan palautetta, että oon vetänyt jonkun keikan rutiinilla, niin alan läiskiä itseäni ja päätän, etten muuten todellakaan vedä rutiinilla, mieluummin vaikka tapan itteni tonne lavalle”, Tiihonen rähisee, tekee “phiu phiu phiu” -ampumiseleitä ja nauraa.

Cheek toistelee kappaleissaan ja haastatteluissa usein olevansa perfektionisti.

Keikoilla nähdään usein ronaldomainen ”kiukutteluele”; jossa Tiihonen alkaa pomppia tasajalkaa, katsoa maahan ja viuhtoa kättään ilmasssa. Hän nostelee käsiä kasvoilleen ja rypistää otsaansa, kuin olisi mennyt tekemään jotain kamalaa ja syyttelisi itseään.

Tiihonen tuntuukin haluavan luoda ympärilleen mysteeriä demonien riivaamasta kärsivästä nerosta, jonka lähelle kukaan ei pääse ja jota kukaan ei voi ymmärtää. Vihaajien mielestä Cheek on sietämätön hahmo, joka heijastelee aikamme arveluttavimpia arvoja, kuten omahyväisyyttä, kritiikittömyyttä ja markkinatalouden julmia rattaita. Ihailijoiden mielestä Cheek on tuonut Suomeen kaivattua menestymisen kulttuuria, jossa itsestä saa olla ylpeä.

Ylen syksyllä esittämän Jare Vs. Cheek -dokumentin tunnetussa kohtauksessa Tiihonen hymyilee leveästi, kun valokuvaaja räpsii hänestä nipun kuvia ennen Ratina-stadionin "comeback"-keikkaa. Sitten hän ottaa kameran käteensä ja selaa kuvia pettyneenä. Mikään ei kelpaa, koska kuvan pitää olla täydellinen.

Millaista kuvaa Tiihonen ei itsestään ainakaan haluaisi antaa?

“Musta tuntuu, että mä oon jo identifioitunut sellaiseksi mikä en todellakaan haluisi olla! Monen mielestä mä oon ylimielinen diivailija ja itsekeskeinen flossailija. Media aina nostaa esiin sellaisia juttuja, että Cheek meni ökyveneellä, ökyautolla, ja sillä on jalassa ökylenkkarit! Ymmärrän, mistä noi ajatukset kumpuaa, koska mä oon höpöttänyt teksteissäni mitä oon höpöttänyt. Ei se kuitenkaan tee musta huonoa ihmistä että mä tykkään veneillä ja ajaa kivaa autoa, josta mä oon haaveillut pienenä. En mä haluu ajaa tylsällä autolla vaan siksi, että muita ei vituttaisi”

Onko tämä traagista?

“On se tosi traagista.”

Tiihonen selittää, että ihmisten saama mielikuva itsekeskeisyydestä johtuu siitä, etteivät ihmiset ymmärrä hiphopkieltä, jossa asiat sanotaan särmikkäästi eikä itseä säästellä.

“Jos mä sanon biisissä et "Mul on fiilis et mun lapsenlapset tulee löytää mun kuvani setelistä", niin tottakai ihmiset kelaa, että jumalauta nyt huh huh tällä jätkällä on lähtenyt käsistä, vittu miten itsekeskeinen jätkä. Mä en kuitenkaan voisi tehdä kädenlämpöistä ja ympäripyöreää taidetta, koska se olisi huonoa taidetta. Hyvä taide aiheuttaa voimakkaita tunteita, niin mä sen koen.”

Cheek ei ole yksin: popista on tullut itsekeskeisempää. Kun Kentuckyn yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksessa analysoitiin Yhdysvaltain Billboard-listan top 10-kappaleet vuosien 1980 ja 2007 välillä, selvisi, että pophittien lyriikoissa on ylipäätään enemmän itseen viittaavia ja itsetuntoa nostattavia sanoja kuin aiemmin.

Cheekin kohdalla itsekorostus ei kuitenkaan tarkoita vain jenkkielkeiden omaksumista. Se on yhteydessä suomalaiseen evankelis-luterilaiseen työmoraaliin, jossa arvostetaan enemmän pitkäjänteistä puurtamista kuin nopeita onnistumisia.

Sanoituksissa ja Cheekin keikkojen draaman kaaressa korostuu paljon useammin kuva vaikeuksien kanssa painivasta tähdestä, joka kyselee jatkuvasti itseltään, tekeekö asioita tarpeeksi hyvin, kuin positiivisesta tyypistä, jolle menestyminen on helppoa.

Tiihonen kertoo, että hänen on vaikea löytää uutta musiikkia, koska hän ei lähde ”hetken haippiin” mukaan. Artistilla täytyy olla useita näyttöjä ja pitkä ura takana, ennen kun he ansaitsevat hänen arvostuksensa. Esimerkiksi Jay-Z ja Drake ovat tämän tehneet.

Cheek ei sen sijaan itse aio enää tehdä uutta albumia.

“Mä tein neljävuotissuunnitelman vuonna 2014 ja siitä on nyt kaks vuotta jäljellä”, Tiihonen sanoo arvoituksellisesti. “Pleitillä” on ollut kirja ja elokuva jo vuodesta 2011, mutta niiden toteuttamisesta hän ei osaa sanoa enempää.

“Viime viikonloppuna Ruississa mä huomasin toistelevani haastattelijoille sellasta mantraa, että mä oon saavutttanut sisäisen rauhan. Musta tuntuu ekaa kertaa elämässä siltä, että oon saavuttanut kaikki unelmani ja oikeastaan enemmänkin”, Tiihonen sanoo.

¨Kaikkien unelmien saavuttaminen kuulostaa paitsi isolta, myös jotenkin masentavalta. Tulee mieleen Teemu Selänne, joka viettää aikaa luksusjahdillaan ja kertoo medialle, kuinka mahtavaa on vain olla. Samaan aikaan kaikki tietävät, että se, mistä urheilija saa eniten mielihyvää, eli pelaaminen ja muille näyttäminen, on auttamatta ohi.

Mitä Tiihosella olisi, jos ei olisi enää Cheekiä?

“Tosi vaikeeta sanoo. Toisaalta en mä voi olla koskaan täysin tyytyväinen, koska ihmisen kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Jos ei olisi Cheekiä, niin tekisin varmasti omaa juttuani hiki hatussa tavalla tai toisella, esimerkiksi perustaisin yrityksen. Nyt musta on tullut kuitenkin empaattisempi ja haluan myös auttaa muita. On tää ollut aika itsekeskeistä touhua tähän mennessä, tiedätsä että kaikki on pyörinyt mun ympärillä, Jarejarejarejare, mutta mä oon onnellinen, että oon muuttunut"

Jos nyt 34-vuotias Tiihonen siirtyy pian huomion keskipisteestä muiden taustajoukkoihin, siirtymä voisi muistuttaa urheilijanurasta, jossa kaiken saavuttanut pelaaja siirtyy valmentamiseen. Jos hän vain osaa päästää irti huomion hakemisesta.

”Tiedän kyllä sen tunteen, että huomioon tottuu jollain tapaa, ja sitten katsoo somesta että ai tolla jollain kuvalla on noin monta tuhatta tykkäystä, perusmeininki. Entä sitten jos se loppuu?”

Tiihonen sanoo, että hän “raahaa yksinäisyyden pilveä mukanaan”, kuten on tehnyt koko elämänsä ajan.

“Muistelin just, että joskus kuudennen ja seitsemännen luokan välissä porukat oli huolissaan, kun en kesälomalla mennyt tapaamaan kavereita. Kokosin kotona jotain pienoislentokoneita. Edelleen olen yksin pitkiä aikoja, koska oon niin pitkään laittanut musan kaiken edelle. Silloin kun yksinäisyys on oma valinta, se ei kuitenkaan oikeastaan ole yksinäisyyttä.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

    7. 7

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    8. 8

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    9. 9

      HS seuraa: F1-kausi starttasi Australiassa – suomalaiset sijoilla 3 ja 4

    10. 10

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    6. 6

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    9. 9

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää