Valikko
Kulttuuri

Tehtaileeko Hollywood nykyisin pelkkiä uusintaversioita? Osittain, mutta siinä ei ole paljon uutta, sanoo tutkija

Tänä vuonna ensi-iltansa saavista elokuvista moni on uusinta vuosikymmenten takaisesta klassikosta. Kierrättäminen on helpoin tapa kerätä voitot kotiin.

Tämän vuoden ensi-iltoja: Ben-Hur, Ghostbusters, Tarzan. Tulossa: Splash, Tuntematon sotilas. Television puolella nähdään uusi versio muun muassa 1980-luvun jeesusteippi-ihmemiehestä McGyverista.

Kuulostaa tutulta, eikä ihme. Kaikki ovat uusintoja vanhoista klassikoista. Onko elokuvateollisuudessakin siirrytty loputtomaan retron kierteeseen?

”Eivät uudet katsojapolvet välttämättä edes tiedä, että elokuvat on filmattu aiemminkin. Ilmiö on sama pop-musiikissa – vanhaa kierrätetään, ja siihenhän koko pop-kulttuuri tavallaan perustuu.” sanoo elokuvatutkija Veijo Hietala. ”Sellaisia spektaakkeleita kuin Ben-Hur on kyllä kieltämättä tehty uusintoina vähemmän.”

Onnistuessaan uusinnasta voi tulla hitti. Klassinen esimerkki sellaisesta on Titanic, josta oli tehty useita filmatisointeja ennen James Cameronin täysosumaa vuonna 1997.

”Kaikki tiesivät, mistä tarinassa on kyse, mutta uudella tekniikalla siitä pystyttiin tekemään aiempia vaikuttavampi versio”, Hietala sanoo.

Hän uskoo, että teknologian kehitys on taloudellisen laskelmoinnin ohella merkittävin syy uusintojen tekemiseen.

”Elokuvailmaisu on muuttunut täysin digitalisaation myötä alkaen 1980-luvulta. Viime vuosikymmenillä tehdyt elokuvat alkavat näyttää vanhalta, eivätkä houkuttele enää uusia katsojia. Paitsi teknisesti, myös sisällöllisesti klassikoita täytyy uudistaa – arvot ja asenteet muuttuvat. Jos vanhoissa elokuvissa on esimerkiksi rasistia piirteitä, se ärsyttää nykyisiä katsojapolvia.”

Lew Wallacen 1880-luvulla ilmestyneeseen romaaniin perustuvan Ben-Hurin uusin 3D -filmatisointi on kolmas elokuvaversio samasta tarinasta. Tosin edellinen on ilmestynyt 1959, jolloin se oli spektaakkelimainen elokuvatapaus.

Pysyvät pop-kulttuurin kiintotähdet, esimerkiksi Tarzan tai Sherlock Holmes, päivitetään aina tasaisin väliajoin uusille sukupolville. 1990-luvun filmatisoinnissa Tarzanista tehtiin ajan hengen mukaan luonnonsuojelija.

Hietalan mukaan Hollywood kuitenkin perustunut tarinoiden kierrättämiselle jo alkujaankin.

”1930–50-luvulla vallitsi genre-ajattelu, jonka aikana tehtiin aina vain vähän erilaisia toisintoja samasta aiheesta. Tuon ajan musikaalit esimerkiksi näyttävät kaikki samalta. Nykyään ei ole genre-ajattelua, mutta sen on korvannut samojen elokuvien kierrätys tai jatko-osien tehtailu. Se on taloudellista ajattelua.”

Aktiivisimmat elokuvankuluttajat ovat 16–30 -vuotiaita, joita kiinnostavat hyvät tarinat – ei aina se, mitä aiemmin on tehty.

”Retron kierre kuuluu kaupalliseen elokuvaan. Viihteen perustarinoita on rajallinen määrä. Useimmat kaupalliset elokuvat ovat perusmyyttejä, jotka vain puetaan uusiin vaatteisiin. Sisältöpuoli pysyy sen sijaan pitkälti samana – vain arvot ja asenteet päivitetään vastaamaan nykykatsojan toiveita”, Hietala sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Bottas ja Räikkönen kolaroivat keskenään ensimmäisellä kierroksella – ”Sama ***** kaveri osui minuun taas”

    3. 3

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    4. 4

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    5. 5

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    6. 6

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    7. 7

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    8. 8

      Asuntooni on ilmestynyt hämähäkkejä, joudunko muuttamaan pois?

    9. 9

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    10. 10

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    3. 3

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    8. 8

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    9. 9

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    10. 10

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää