Valikko
Kulttuuri

Suomalaisen teatterin voimahahmo Jouko Turkka on kuollut

Jouko Turkka kuoli Pirkkalassa puolitoista viikkoa sitten, vahvistaa poika Juha Turkka

Ohjaaja, kirjailija ja suomalaisen teatterin voimahahmo Jouko Turkka on kuollut. Turkka kuoli 22. heinäkuuta Pirkkalassa sairauteen, vahvistaa Turkan poika Juha Turkka.

Jouko Turkka oli 74-vuotias, syntynyt Pirkkalassa 17. huhtikuuta 1942.

Turkka tunnettiin tulisieluisena taiteilijana, joka herätti urallaan niin kiitosta kuin ristiriitaistakin palautetta.

Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön ja ohjaajatyön professorina hän koulutti ammattiin useita suomalaisia teatterin ammattilaisia 1980-luvulla. Vuosina 1982–85 hän toimi myös oppilaitoksen rehtorina.

Opetustyössään Turkka painotti näyttelijän fyysistä ilmaisua, ja jälkikäteen monet näyttelijät ovatkin muistelleet, kuinka koville Turkka opiskelijat usein pani.

Oheisella videolla Turkan entinen oppilas Mikko Kivinen muistelee opettajansa metodeja:

Oulun teatteripäivillä sattui vuonna 1987 tapaus, jossa neljän näyttelijäopiskelijan Jumalan teatteri -ryhmä muun muassa heitteli ulostetta ja jogurttia yleisön päälle.

Laajasti kuohuttanut performanssi johti myös Turkan erottamisvaatimuksiin ohjaajatyön professorin tehtävistä. Turkka kuitenkin puolustautui, ettei ollut tiennyt suunnitelmista etukäteen. Päinvastoin tämä osoitti tukensa omille oppilailleen.

Uransa alkupuolella Turkka johti Seinäjoen, Joensuun ja Kotkan kaupunginteattereita sekä toimi Helsingin kaupunginteatterin apulaisjohtajana.

Turkka ohjasi useita näytelmiä teatteriin, mutta hän ohjasi myös televisioon. Sarjoista parhaiten suomalaisten mieliin ovat jääneet, hämmennystäkin herättäneet Kiimaiset poliisit ja Seitsemän veljestä.

Teatterilavojen lisäksi Turkalla riitti lahjakkuutta myös kirjallisuuden saralla. Ensimmäinen proosakirja Aiheita (1982) on ollut tärkeä vaikuttaja vapaa-assosiatiivisuudessaan monelle muullekin kirjailijalle. Romaani Häpeä oli Finlandia-ehdokkaana 1994.

Vuonna 2000 näki päivänvalon Turkan näytelmäteos Osta pientä ihmistä, jonka julkistamistilaisuudesta muodostui melkoinen turkkamainen, tulikivenkatkuinen performanssi.

Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön nykyinen professori Elina Knihtilä ei heti osaa nimetä ihmistä, jonka vaikutus suomalaiseen näyttelijäntyöhön olisi ollut yhtä suuri.

Knihtilä ei itse ollut Turkan oppilas, mutta sanoo vaikutteiden kantautuneen kauas tämän oppilaiden ja heidän työnsä kautta.

”Hän on jättänyt jälkeensä pitkävaikutteiset aallot, joita omalla tavallamme heijastelemme opetuksessa nykyisinkin”, Knihtilä sanoo.

Turkan vaikutus ei rajoitu pelkkään näyttelijäntyöhön, Knihtilä sanoo.

”Hän oli tietysti myös ohjaaja ja näytelmäkirjailija. Koko teatterikentässä hänen panoksensa oli merkittävä.”

Teatterikorkeakoulussa Turkan legenda yhä elää.

”Toivoisin, että perimätieto opiskelijoiden keskuudessakin liikkuu. Jos Suomessa olisi näyttelijä, joka ei tietäisi kuka oli Jouko Turkka, se olisi kyllä mahdoton puute.”

Viimeisinä vuosinaan Jouko Turkka viehättyi Pirkkalan kotitalonsa pihan kivistä siinä määrin, että monet mediat kävivät haastattelemassa häntä aiheesta.

Kiviä, joissa Turkka näki eläinhahmoja ja joiden alkuperästä hänellä oli värikkäitä teorioita, asetettiin myös näytteille. Esimerkiksi vuonna 2014 Kuvataideakatemia ja Teatterikorkeakoulu toteuttivat yhteistyössä Tunnistan leijonan -näyttelyn, joka koostui videoteoksista, Turkan itsensä ottamista valokuvista sekä hänen valitsemistaan kivistä.

Elämänsä loppuajat Jouko Turkka asui palvelutalossa Pirkkalan keskustassa.

Turkan kuolema sai Suomen kulttuuripiirit muistelemaan tiistaina laajasti vaikuttavan ja omintakeisen teatterimiehen tekoja ja elämää. Muun muassa Suomen kansallisteatteri julkaisi Twitterissä oman osanottonsa:



Jouko Turkan kuolemasta kertoi ensimmäisenä Pirkkalainen-lehti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Teatteri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    2. 2

      Game of Thrones -tähti teki juuri suurimman paljastuksen sarjan lopusta, internetissä nousi äläkkä, vaikka eihän se edes ole mikään spoileri – tästä on kyse

    3. 3

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    4. 4

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    5. 5

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    6. 6

      Perustuslaki­valiokunnan mukaan esitys sotesta ei ole perustuslain mukainen – Hallitus aikoo korjata esitystään, uudet pykälät valmiita vasta loka-marraskuussa

    7. 7

      Valtio myi 128-vuotiaan arvorakennuksen Punavuoresta 14 miljoonalla – taloon aiotaan rakentaa taas asuntoja

    8. 8

      Sää muuttuu perjantaina, myrskytuulet lähestyvät etelästä – ”Silloin etelärannikolla voi olla hyvinkin synkkä sää”

    9. 9

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    10. 10

      Tiesitkö tätä? Lukusanat kahdeksan ja yhdeksän sisältävät kahden ja yhden ainekset eli kertovat, kuinka lähellä kymmentä ollaan – Luvut eivät siis ole vain matematiikkaa, ne ovat myös kieltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    3. 3

      Nuori perheenisä surmasi itsensä ja vaimonsa Helsingin Vuosaaressa – vuonna 2014 syntynyt lapsi oli tapahtumahetkellä asunnossa

    4. 4

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    5. 5

      Vuosaaressa surmatun naisen Facebook-profiilia päivitettiin vielä puoli kahdelta surmayönä – kuvaksi vaihdettiin hääkuva

    6. 6

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    7. 7

      Itä-Suomen yliopisto lähetti vahingossa hyväksymisilmoituksia kymmenille hakijoille, joita ei ollut hyväksytty – ”Tuli tosi huijattu olo”

    8. 8

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    9. 9

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    10. 10

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    8. 8

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    11. Näytä lisää